Perttu

Viihde

Kim Kardashianista poptähti? Kanye West koulii vaimostaan laulajaa

Julkaistu:

tosi-tv-kaunotar
Tosi-tv-tähti Kim Kardashian haaveilee poptähteydestä.
Omasta tosi-tv-sarjasta ja etenkin kurveistaan paremmin tunnettu Kim Kardashian haluaa tehdä uravaihdoksen.  Kurvikaunottaren kerrotaan palkanneen miehensä Kanye Westin avustuksella alansa parhaat laulunopettajat, joiden avulla hän toivoo luovansa uraa laulajana.

Kim ei tyydy kuitenkaan pelkkään laulajan rooliin, vaan hän haluaa kirjoittaa myös omat kappaleensa.

- Kim on kertonut ystävilleen olevansa tosissaan uravaihdoksen kanssa. Hän haluaa ihmisten ottavan hänet vakavasti. Kanye tukee Kimiä ja toimii tämän neuvonantajana, The Sun-lehdelle paljastetaan.

- Hän aloitti juuri työstämään ääntään laulunopettajan kanssa ja opiskelee myös sanoittamista, jotta hän on valmis tapaamaan levy-yhtiöiden pomoja.

Kim julkaisi aiemmin tänään kuvan studiossa, joka vihjaa Kimin suunnittelevan jotain uutta projektia.

 Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta kun Kim koettaa siipiään musiikkibisneksessä.

Vuonna 2011 Kim julkaisi Jam (Turn It Up) –nimisen popbiisin, jonka musiikkivideolla Kim keikistelee viettelevästi kameralle.

Viehkeä musiikkivideo ei tosin auttanut tosi-tv-tähteä luomaan uraa musiikin parissa, vaan single floppasi täysin, eikä Kimiä sittemmin ole päästetty levytysstudioon.

-  En enää ikinä tee musiikkia. Se oli vain hauska kokeilu, jonka tuotot menivät hyväntekeväisyyteen, Kim vannoi tuolloin.

Katso näyte Kimin muutaman vuoden takaisesta musiikkivideosta tästä linkistä!

Ota kantaa

Onko Kim Kardashianissa ainesta poptähdeksi?

Kyllä 17% Ei 83%
Ääniä yhteensä 2986

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsalainen asiantuntija pöyristyi yhdestä seikasta dopingtuomion saaneen Johaugin esiintyessä tv-kameroille

    2. 2

      Näin keksijä-Madsen puhui poliisille heti sukellusveneestä pelastumisen jälkeen – sanat tallentuivat Tanskan tv:n videolle

    3. 3

      Sara Forsbergin shokeeraava tempaus: ajoi päänsä kaljuksi videolla – oliko entinen tyyli parempi?

    4. 4

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    5. 5

      Tämän takia laulajatähti Robin, 19, päätti jäädä tauolle – ”Elämäni vaikein päätös”

    6. 6

      Enontekiöllä surmatun naisen ystävä järkyttävistä hetkistä: ”Kuulin kolme huutoa ja puhelu katkesi”

    7. 7

      Sukellusvene­mysteeri: DNA-testi varmisti uhrin henkilöllisyyden, tanskalaiskeksijä helpottui tuloksista

    8. 8

      Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

    9. 9

      Tuoreen avioparin häämatkafarssi päättyi viimein – 190 asiakkaan lento Kreikkaan lähti 48 tuntia myöhässä

    10. 10

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sukellusvene­mysteeri: DNA-testi varmisti uhrin henkilöllisyyden, tanskalaiskeksijä helpottui tuloksista

    2. 2

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    3. 3

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    4. 4

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    5. 5

      Latinokaunotar Jennifer Lopezin, 48, kimaltava esiintymisasu lumoaa – kerää ylistystä: ”Täydellinen vartalo”

    6. 6

      190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

    7. 7

      Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

    8. 8

      Lauri Ylönen myy Sipoon-kotiaan lähes 4 miljoonalla eurolla – katso kuvat 330 neliön luksuslukaalista

    9. 9

      Annoitko lapselle vahingossa trendinimen? HS: Nämä nimet ovat nyt nousussa

    10. 10

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsalainen asiantuntija pöyristyi yhdestä seikasta dopingtuomion saaneen Johaugin esiintyessä tv-kameroille

    2. 2

      Näin keksijä-Madsen puhui poliisille heti sukellusveneestä pelastumisen jälkeen – sanat tallentuivat Tanskan tv:n videolle

    3. 3

      Sara Forsbergin shokeeraava tempaus: ajoi päänsä kaljuksi videolla – oliko entinen tyyli parempi?

    4. 4

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    5. 5

      Tämän takia laulajatähti Robin, 19, päätti jäädä tauolle – ”Elämäni vaikein päätös”

    6. Näytä lisää