Mervi

Viihde

Superparin ero tauolla

Julkaistu:

Lämpimät välit
Maaliskuussa avioerostaan ilmoittaneet Gwyneth Paltrow ja Chris Martin harkitsevat mahdollista yhteenpaluuta.
Brittilehti Daily Mirrorin mukaan näyttelijä Gwyneth Paltrow, 41, ja Coldplay-yhtyeen keulahahmo Chris Martin, 37, ovat laittaneet avioeronsa jäihin ja yrittävät vielä kerran pelastaa 10 vuotta kestäneen avioliittonsa.

- On totta, että heillä oli ongelmia, mutta jollain kummallisella tavalla tämä tilanne on vapauttanut sen paineen, jonka kanssa he aiemmin painivat, lähde kertoo Daily Mirrorille.

- Gwyneth laati eron yhteydessä pelisäännöt siitä, ettei kumpikaan ala tapailla heti muita, miten molempien pitää kunnioittaa toisiaan ja pitää lapsensa onnellisina ja että kommunikaation pitää toimia. Mutta nyt näyttää siltä, että he ovat kokeneet jonkun herätyksen, lähde paljastaa.

Lähteen mukaan kaksikon välit ovat pysyneet läheisinä eroilmoituksen jälkeen.

- Chris asuu edelleen Gwynethin kanssa, he ovat käsittämättömän rakastavan oloisia yhdessä ja Gwyneth pitää edelleen vihkisormusta nimettömässään.

- He olivat eroamassa pari kuukautta sitten, mutta nyt he näyttävät olevan lähenemässä toisiaan uudelleen. Kukaan ei ylläty, jos he palaavat yhteen, Daily Mirrorin lähde toteaa.

Kuuluisan brittipariskunnan uudelleen lämmenneistä väleistä huhuttiin jo edellisviikonloppuna, kun heidät bongattiin kikattelemassa yhdessä romanttisella illallisella Kaliforniassa.

Gwyneth on aiemmin todennut, että he aikovat pysyä läheisissä väleissä lastensa vuoksi.

Heillä on kaksi lasta, Apple, 10 ja Moses, 8.

Pariskunnan tuttava on aiemmin kertonut, että kaksikko yrittää pitää elämänsä mahdollisimman vakaana ja tuttuna lastensa vuoksi.

- He ovat viettäneet paljon aikaa yhdessä perheenä, eivätkä he ole muuttaneet elämäänsä eroilmoituksen jälkeen, lähde on kertonut.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

    2. 2

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    3. 3

      Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

    4. 4

      HS: Vuokralainen kaatoi pastakattilan vedet keittiön lattialle – taloyhtiö vaatii oikeudessa 30 000 euroa

    5. 5

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    6. 6

      Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

    7. 7

      Bussiyhtiö Nobinan työnseisaus alkoi, useita linja-autovuoroja peruttu – tieto seisauksesta tuli HSL:lle yllätyksenä

    8. 8

      Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

    9. 9

      Ulosmarssi katkaisee monta bussilinjaa torstaina – katso tästä tuleeko reitillesi muutoksia

    10. 10

      IL: Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen sairastui syöpään – sai tietää kamalan uutisen kirjeen välityksellä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    2. 2

      Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

    3. 3

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    4. 4

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    5. 5

      Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

    6. 6

      Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

    7. 7

      Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

    8. 8

      Gay-kommentti oli liikaa – Ensitreffit alttarilla -Petrin möläytykselle täystyrmäys tv-katsojilta: ”Se tuosta avioliitosta”

    9. 9

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    10. 10

      Entinen Ensitreffit alttarilla -vaimo kauhistui uuden Ensitreffit-parin meiningistä: ”Huolestuttaa kyllä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

    2. 2

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    3. 3

      Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

    4. 4

      HS: Vuokralainen kaatoi pastakattilan vedet keittiön lattialle – taloyhtiö vaatii oikeudessa 30 000 euroa

    5. 5

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    6. Näytä lisää