Marko, Markus, Markku

Viihde

Valikko

Olisitko arvannut? Nämä kuuluisat suhteet ovat jo unohtuneet

Suhdekiemurat
Hollywood-julkkikset tuppaavat menemään yhteen ja eroamaan nopeammin, kuin ehdit kissaa sanoa. IS kokosi julkkispareja, joiden et taatusti tiennyt seurustelleen keskenään.
Ashton Kutcher ja January Jones

Miehen puolikas seurusteli Mad Men –näyttelijättären kanssa 1998-2001, mutta sitten January Jones laittoi suhteelle stopin.

- Ashton ei uskonut minuun. Hän ei tukenut näyttelijän uraani. Hän oli vain, että ”enpä usko, että sinusta tulee koskaan hyvää näyttelijää, Jones kertoi GQ:n haastattelussa.

Ryan Gosling ja Sandra Bullock

Ryan tapaili Sandraa 2002-2003 tavattuaan hänet Murder by Numbersin kuvauksissa. Ryan kehui Sandran olleen hänen paras tyttöystävänsä Rachel McAdamsin lisäksi.

Brad Pitt ja Christina Applegate

Christina rikkoi Bradin sydämen 1989.

- Menimme yhdessä MTV Movie Awardseihin ja jätin hänet. Jätin Bradin yksin sinne ja lähdin toisen miehen matkaan, Applegate tunnustaa.

Rihanna ja Shia LaBeouf

Rihannan ja Shian suhteesta huhuttiin vuonna 2007. Shialta kului kaksi vuotta, ennen kuin hän puhui julkisesti ei niin kuumasta suhteestaan Rihannaan.

- Emme päässeet koskaan ensimmäisiä treffejä pidemmälle, hän kertoi Playboylle.

- Välillämme ei ollut yhtään kipinää, joten päätimme pysytellä vain ystävinä.

Drew Barrymore ja Christian Bale

Drew ja Christian olisivat voineet olla aikansa Brad ja Angelina, mutta tuleva Lepakkomies ei sytyttänyt Barrymorea.

- Menimme katsomaan jotain kamalaa kauhuleffaa, ja juttu päättyi siihen. Drew ei soittanut minulle koskaan elokuvan jälkeen.

George Clooney ja Lucy Liu

Georgen ja Lucyn suhteesta oli kuultu huhuja, ja näyttelijät nähtiinkin kiihkeässä suutelossa uuden vuoden yönä 2006.

Tom Cruise ja Cher

Cher kertoo, että Tom on ollut hänen suosikkinsa, mitä petipuuhiin tulee.

- Hän pääsee helposti top viiteen, Cher tunnusti.

- Listani ei tosin ole pitkä, mutta se on laadukas lista, hän lisäsi.

Sarah Jessica Parker ja Robert Downey Jr.

Näyttelijät tapailivat toisiaan 1980-luvulla, mutta Downeyn viehtymys huumeisiin ja alkoholiin rikkoi suhteen.

- Tykkään juoda ja minulla on huumeongelma, eikä se sopinut Sarahille, Iron Man kertoi Parade –lehdelle.

Julia Robert ja Matthew Perry

Julia Roberts vieraili Frendeissä 1996, ja siitä alkoi lyhyt suhde Chandleria näytelleen Matthewn kanssa.

Lähde: Radar Online

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    2. 2

      Lapin tulokuningatarta syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

    3. 3

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    4. 4

      Kaisa Liskin kunnianloukkaussyyte sovittiin 3 vuoden väännön jälkeen: ”Olen tyytyväinen”

    5. 5

      Potilas löytyi kuolleena sairaalan huoltotunnelista – raportti paljastaa karut faktat

    6. 6

      Näyttelijä Matti Viironen on kuollut

    7. 7

      Patrik Laineen NHL-tutkapari paljasti – suomalainen kuiskasi kesken pelin yllättävän pyynnön

    8. 8

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    9. 9

      185 amistutkintoa jäämässä unholaan – mukana hitsaaja, valokuvaaja ja maalari

    10. 10

      Linnanmäki paljasti uutuuslaitteensa: tässä on Magia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    2. 2

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    3. 3

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    4. 4

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    5. 5

      Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

    6. 6

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    7. 7

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    8. 8

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    9. 9

      Syyllistytkö johonkin näistä? Suomalaisten 3 sietämättömintä saunatapaa

    10. 10

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    8. 8

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    9. 9

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    2. 2

      Lapin tulokuningatarta syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

    3. 3

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    4. 4

      Kaisa Liskin kunnianloukkaussyyte sovittiin 3 vuoden väännön jälkeen: ”Olen tyytyväinen”

    5. 5

      Potilas löytyi kuolleena sairaalan huoltotunnelista – raportti paljastaa karut faktat

    6. Näytä lisää