Jarkko, Jere, Jarno

Viihde

Valikko

Hän on IS:n lukijoiden suosikki tämän kauden Vain elämää –tähdistä!

Julkaistu:

vain elämää
IS kysyi eilen kuka tämän kauden Vain elämää –tähdistä on lukijoiden suosikki. Yksi artisteista vei äänestyksessä selvän voiton.
Ylivoimaisen voiton äänestyksessä vei odotetusti Vesa-Matti Loiri, joka rohmusi  51% prosenttia äänistä. Ääniä annettiin yli 17800.

Toiseksi äänestyksessä sijoittui Samuli Edelmann 12% äänisaaliilla ja kolmanneksi tuli Elastinen saaden 10% äänistä.

Nelonen julkisti tämän kauden Vain elämää -artistikattauksen sunnuntaina. Mukaan saatiin uskomaton joukko Suomen suosituimpia artisteja, mutta artistien houkutteleminen sarjaan ei ollut aivan yksinkertaista.

- On se vaikeaa, ja nämä ovat pitkiä prosesseja. Tällä kaudella joukossa on monta, joiden kanssa olemme neuvotelleet aikaisemmistakin kausista. Aikataulut eivät vain aiemmin natsanneet, Nelosen kotimaisten ohjelmien ohjelmapäällikkö Olli Suominen kertoi IS:lle sunnuntaina.

Artisteille on ollut aiemmilla kausilla tärkeää tietää, ketkä muut ovat mukana ohjelmassa. Niin myös tällä kaudella.

- Kun maestro eli Vesa-Matti Loiri ilmoitti olevansa mukana, ratkesivat loput liikkuvat osat välittömästi. Loirin jälkeen moni epävarma ilmoitti osallistuvansa. Maestrolla oli niin suuri merkitys, Suominen kuvailee.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

    2. 2

      10 tärkeää sääntöä satunnaista seksiä harrastavalle

    3. 3

      Naisottelija joutui äärimmäisen noloon tilanteeseen UFC-kehässä – kuittasi televisioidun häpeähetken huumorilla

    4. 4

      Vanhat kaunat unohdettu: Prinsessat Madeleine ja Sofia yhteisellä lomalla luksuskohteessa – Sofian laskettuun aikaan vain pari kuukautta

    5. 5

      Lehmänkaupat ajoivat hallituksen uuden sotkun partaalle – tästä on kyse

    6. 6

      Ben Zyskowicz: Ei maakuntauudistusta ilman sotea, ei sotea ilman valinnanvapautta

    7. 7

      Timo Soini haukkui arvostelijoitaan kenokauloiksi – tiedätkö, mitä hän tarkoitti?

    8. 8

      Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

    9. 9

      Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

    10. 10

      Festarikansa jätti jälkeensä täystuhon – sikailukuvat Glastonburyn festivaaleilta kertovat kaiken: siivouskulut yli 800 000 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    2. 2

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    3. 3

      Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

    4. 4

      Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

    5. 5

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    6. 6

      Gmailiin iso muutos: ”Teemme asiasta päivänselvän”

    7. 7

      Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

    8. 8

      Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

    9. 9

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    10. 10

      Vuoden Yhdysvalloissa kateissa ollut teini löytyi 31-vuotiaan sieppaajansa luota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    6. 6

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    9. 9

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    10. 10

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

    2. 2

      10 tärkeää sääntöä satunnaista seksiä harrastavalle

    3. 3

      Naisottelija joutui äärimmäisen noloon tilanteeseen UFC-kehässä – kuittasi televisioidun häpeähetken huumorilla

    4. 4

      Vanhat kaunat unohdettu: Prinsessat Madeleine ja Sofia yhteisellä lomalla luksuskohteessa – Sofian laskettuun aikaan vain pari kuukautta

    5. 5

      Lehmänkaupat ajoivat hallituksen uuden sotkun partaalle – tästä on kyse

    6. Näytä lisää