Perttu

Viihde

Kuka tässä puhuu – tunnistatko tunnettujen suomalaisten äänet?

Julkaistu:

Joukko tunnettuja poliitikkoja, näyttelijöitä ja toimittajia teki Näkövammaisten Keskusliiton kanssa äänikirjan, jota kuunnellessa pääse arvuuttelemaan, kuka mahtaa olla äänessä.
Levyllä kuullaan katkelmia suurten suomalaisten sanataiteilijoiden teoksista, Aleksis Kivestä ja Minna Canthista Kari Hotakaiseen.

Valtiovarainministerin tehtävät jättävä Jutta Urpilainen (sd) on äänikirjan tekijöiden joukossa. Urpilainen saapui paikalle äänikirjan julkaisutilaisuuteen, joka järjestettiin keskiviikkona aamupäivällä Näkövammaisten palvelu- ja toimintakeskus Iiriksessä Itä-Helsingissä.

- Kun minua pyydettiin hankkeeseen, se kuulosti niin hienolta projektilta, että halusin olla mukana. Olihan tämä uusi aluevaltaus, Urpilainen sanoo.

Urpilainen kertoo, että hankkeen myötä arvostus äänikirjoja ammatikseen lukevia kohtaan nousi.

- Ei se ole mitään helppoa hommaa.

Mukana kirjalla on myös Anja Pohjola. Teatterilegenda antaa tunnutusta mukaan lähteneiden poliitikkojen näyttelijän lahjoista.

- Hyvin he pärjäsivät. Hyvinhän he osaavat, koska täytyyhän heidän näytellä, Pohjola naurahtaa.

 Näkövammaisten Keskusliiton toimitusjohtaja Jukka Tahvanainen kertoo, että äänikirjat ja tiedonsaatavuus ovat tärkeitä seikkoja.

 - Tärkeitä asioita tässä hankkeessa ovat näkövammaisten elämään ja hyvinvointiin liittyvät kysymykset. On tärkeää pitää yllä tiedonsaannin esteettömyyttä, Tahvanainen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsalainen asiantuntija pöyristyi yhdestä seikasta dopingtuomion saaneen Johaugin esiintyessä tv-kameroille

    2. 2

      Näin keksijä-Madsen puhui poliisille heti sukellusveneestä pelastumisen jälkeen – sanat tallentuivat Tanskan tv:n videolle

    3. 3

      Sara Forsbergin shokeeraava tempaus: ajoi päänsä kaljuksi videolla – oliko entinen tyyli parempi?

    4. 4

      Tämän takia laulajatähti Robin, 19, päätti jäädä tauolle – ”Elämäni vaikein päätös”

    5. 5

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    6. 6

      Enontekiöllä surmatun naisen ystävä järkyttävistä hetkistä: ”Kuulin kolme huutoa ja puhelu katkesi”

    7. 7

      Hollannissa toinen pidätys Rotterdamin terroriuhkaan liittyen – epäilyttävät kaasupullot johtivat rock-konsertin peruuntumiseen

    8. 8

      Sukellusvene­mysteeri: DNA-testi varmisti uhrin henkilöllisyyden, tanskalaiskeksijä helpottui tuloksista

    9. 9

      Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

    10. 10

      Tuoreen avioparin häämatkafarssi päättyi viimein – 190 asiakkaan lento Kreikkaan lähti 48 tuntia myöhässä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sukellusvene­mysteeri: DNA-testi varmisti uhrin henkilöllisyyden, tanskalaiskeksijä helpottui tuloksista

    2. 2

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    3. 3

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    4. 4

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    5. 5

      Latinokaunotar Jennifer Lopezin, 48, kimaltava esiintymisasu lumoaa – kerää ylistystä: ”Täydellinen vartalo”

    6. 6

      190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

    7. 7

      Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

    8. 8

      Lauri Ylönen myy Sipoon-kotiaan lähes 4 miljoonalla eurolla – katso kuvat 330 neliön luksuslukaalista

    9. 9

      Annoitko lapselle vahingossa trendinimen? HS: Nämä nimet ovat nyt nousussa

    10. 10

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsalainen asiantuntija pöyristyi yhdestä seikasta dopingtuomion saaneen Johaugin esiintyessä tv-kameroille

    2. 2

      Näin keksijä-Madsen puhui poliisille heti sukellusveneestä pelastumisen jälkeen – sanat tallentuivat Tanskan tv:n videolle

    3. 3

      Sara Forsbergin shokeeraava tempaus: ajoi päänsä kaljuksi videolla – oliko entinen tyyli parempi?

    4. 4

      Tämän takia laulajatähti Robin, 19, päätti jäädä tauolle – ”Elämäni vaikein päätös”

    5. 5

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    6. Näytä lisää