Teijo

Viihde

Valikko

Anna: Tangokuningas tunnustaa: 150 keikkaa vuodessa ja dokasin niistä jokaisella

raitistunut
Hallitseva tangokuningas Kyösti Mäkimattila kuvailee Anna-lehdessä olleensa alkoholin väärinkäyttäjä.
Suomea kiertävän laulajan arki on raskasta. Erityisen vaikeaksi sen tekevät huonot elintavat.

Hallitseva tangokuningas Kyösti Mäkimattila, 38, kertoo keskiviikkona ilmestyneessä Anna-lehdessä, kuinka hän käytti runsaasti alkoholia vuosikaudet.

- Kun minulla oli 150 keikkaa vuodessa ja dokasin jokaisella keikalla, niin olinhan minä kiistatta alkoholin väärinkäyttäjä, turkulainen Mäkimattila sanoo Anna-lehden haastattelussa.

Juomisen myötä mieliala muuttui vuosi vuodelta synkemmäksi.

- Viinan avulla voi olla pari tuntia hauskempaa, mutta sitten onkin 22 tuntia raskaampaa, hän jatkaa haastattelussa.

Lopulta Mäkimattila päätti lopettaa alkoholinkäytön kolme vuotta sitten, eikä ole sen jälkeen ottanut pisaraakaan alkoholia. Syistä suurin oli perhe: vaimo ja kolme tytärtä, joista hän ei halunnut luopua.

- On mahtavaa olla hereillä ja skarppina koko ajan. Kaikki elämykset ovat voimakkaampia ja pienetkin asiat tuntuvat isoilta. Tunnen olevani vahvasti osa ympäristöä, oikeasti läsnä, enkä vain paikalla, hän kuvailee Anna-lehdessä.

Myös Reijo Mäki sulki korkin

Mäkimattila ei ole ainoa suomalainen, joka on viime aikoina puhunut alkoholinkäytön lopettamisesta.

Uutuusjännäri Cowboyn vasta julkaissut dekkaristi Reijo Mäki kertoi tällä viikolla IS:n haastattelussa, kuinka hän sulki korkin joulun välipäivinä.

- Ei sen näin kauan alun perin pitänyt kestää, mutta en viitsi jarrutellakaan!

- Joulun jälkeen oli niin kova krapula, että tein päätöksen. Halusin altistaa itseni määräämättömäksi ajaksi ihmiskokeelle, ja tässä sitä ollaan.

Mäki myönsi, että baarissa käyminen on selvin päin huomattavasti vaikeampaa kuin jos nauttisi alkoholia. Suomessa alkoholinkäytön lopettaminen herättää yleensä suurta ihmetystä.

- Saa selittää ja selittää. Tämä koetaan jotenkin epänormaaliksi, vaikka niin ei pitäisi olla.

A-klinikkasäätiön johtavan ylilääkärin Kaarlo Simojoen mukaan Mäen kokema reaktio on yleinen. Hänen mukaansa erityisesti miehiä painostetaan juomaan.

- Kun sitten on yrityksen pikkujouluja tai kavereiden kanssa ulkona, kaveri voi patistaa, että juo nyt. Se kohdistuu erityisesti miehiin, hän sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi etsii 7-vuotiasta Aleksia – ei tullut koulusta kotiin Kouvolassa

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    4. 4

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    5. 5

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    6. 6

      Pohjois-Korea testasi taas ballistista ohjusta – USA: laukaisu epäonnistui

    7. 7

      Hyvän mielen lappu porraskäytävässä nosti taloyhtiön tunnelmaa: näyttelijä ilmoitti 90-vuotisjuhlistaan – ”voi kuulua meteliä”

    8. 8

      Nuorukainen syöksyi kalliolta mereen Naantalissa – vietiin kriittisessä tilassa sairaalaan

    9. 9

      Takavuosien Bond-tyttö menetti kaiken – elää rahattomana ja kodittomana: Kuuden hengen perhe ahtautui nuhjuiseen motelliin

    10. 10

      Pikajuna törmäsi pakettiautoon Vaasassa, kaksi ihmistä kuoli – ”Pakettiautosta ei ole kuin puolet jäljellä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    3. 3

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    4. 4

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    5. 5

      NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

    6. 6

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    7. 7

      Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

    8. 8

      Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

    9. 9

      Punkki puri perheenäitiä karmein seurauksin piknikillä Helsingissä: Annukka unohti jopa oman nimensä

    10. 10

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    3. 3

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    4. 4

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    5. 5

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    6. 6

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi etsii 7-vuotiasta Aleksia – ei tullut koulusta kotiin Kouvolassa

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    4. 4

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    5. 5

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    6. Näytä lisää