Leo

Viihde

Valikko

Marita Taavitsaisen hauska keikkamoka: Uimassa, kun Andrén ensisävelet kuuluivat lavalta

Julkaistu:

Marita Taavitsainen kertoo helatorstain Ilta-Sanomissa tanssilavakommelluksistaan.
Kahteenkymmeneen vuoteen mahtuu erikoisia kokemuksia ja sattumuksia. Vaikka lavojen takahuoneissa ei aina olisi edes juoksevaa vettä, ei Marita Taavitsainen vaihtaisi ammattiaan mihinkään.

-
Kesäkeikkailu on ihanaa aikaa. Valoisat yöt ja ihmiset lomafiiliksissä. Artistilla on kesäisin työpaikkoja vähän joka puolella. Niinhän se menee, että esiintymispaikat nelinkertaistuvat kesällä. Totta kai sellaiseen pitää tarttua.

Taavitsaisen
mukaan artistin elämä tanssilavojen takahuoneissa on kaukana glamourista. Ilmastoinnista on turha haaveilla, joten hurjimmilla helteillä olo voi käydä todella tukalaksi. Muutenkin mukavuudet ovat minimissä.

- Kiva jos takahuoneessa on sähköä, kahvia ja wc, mutta joskus niitäkään ei ole. Se menee eksotiikan piikkiin. Yleensä vanhojen sohvien viimeinen sijoituspaikka on joko kaatopaikka tai keikkapaikan takahuone. Ne ovat välillä niin epäilyttäviä, että ei niillä paljon viitsi lepäillä. Jos satun saapumaan keikkapaikalle hyvissä ajoin, saatan alkaa laittaa takahuoneen sisustusta uuteen kuosiin. Bändin jätkät aina vitsailevatkin, että
Inno-sisustusohjelma iski taas.
Maritalla on miehensä

Tanssilavojen parhaat puolet vetävät Maritaa keikoille kesä toisensa jälkeen. Hänellä ei ole koskaan ollut kesämökkiä, joten kauniit lavamaisemat päällystämättömien metsäteiden päässä, järvet ja maakuntien pikkukylät ovat Maritalle kesämökkeilyä. Erityisesti hän innostuu, mikäli keikkapaikka sattuu olemaan järven rannalla. Pyyhe ja uimapuku kulkevat aina autossa mukana.

- Tähän liittyy yksi huvittava muistokin. Kerran olin jo ehtinyt kauhoa pitkälle rannasta, kun lavalta alkoi kuulua
Andrén ensisävelet. Siinähän tuli tietysti hirveä kiire äkkiä pois järvestä ja lavalle. Bändi ehti varmaan neljä kertaa soittaa intron ennen kuin ehdin pukea päälle, laittaa hiukset pinnillä kiinni ja juosta lavalle, Marita nauraa.

Maritan mukaan paljon reissaavalle artistille tapahtuu väkisinkin kommelluksia.

- Usein olen muun muassa huomannut vasta keikkapaikalla, että minulla on mukana vain yksi korkokenkä. Siellä on sitten lainattu kenkiä esimerkiksi keikkapaikan henkilökunnalta.
Sari Tammisen kanssa juuri naurettiin, että ei se ole keikka eikä mikään minne ei ole jotain unohtunut ottaa mukaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    2. 2

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    3. 3

      Millennium-trilogiasta tunnettu ruotsalaisnäyttelijä Michael Nyqvist on kuollut

    4. 4

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    5. 5

      Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

    6. 6

      Suomeenkin iskeneellä kiristysohjelmalla venäläiset juuret – ”Tosiaan on syytä huoleen”

    7. 7

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    8. 8

      Puhelu äidille paljasti pankkiryöstäjän – ”AK-47-rosvon” vuosien pakoilu virkavallalta päättyi

    9. 9

      Raskaana oleva Serena Williams lähes alasti lehden kannessa – rohkeassa kuvasarjassa vain kädet rintojen peittona

    10. 10

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    2. 2

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    3. 3

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    4. 4

      Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

    5. 5

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    6. 6

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    7. 7

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    8. 8

      Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

    9. 9

      Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

    10. 10

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    6. 6

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    9. 9

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    10. 10

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    2. 2

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    3. 3

      Millennium-trilogiasta tunnettu ruotsalaisnäyttelijä Michael Nyqvist on kuollut

    4. 4

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    5. 5

      Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

    6. Näytä lisää