Ritva

Viihde

Valikko

Ohjaaja pohtii kolariaan: "Mitä jos joku lapsi olisi kävellyt tiellä?"

Julkaistu:

Elokuvan synty
- Olin tietyllä tapaa unilääkkeiden vaikutuksen alainen, hän kertoo kolaristaan, jonka pohjalta syntyi elokuva Henkesi edestä.
- Kolmisen vuotta sitten olin matkalla Sielun Veljien konserttiin Ilosaarirockiin. Satasen alueella ajoin tieltä ulos, Kotwica kertoo.

Tuloksena oli peltiromua ja sairaalamatka. Kotwica kuljettiin Valkeakosken sairaalaan, josta hän kuitenkin jatkoi matkaa vastoin lääkärien ohjeita.

- Hankkiuduin puoliväkisin ulos sairaalasta, koska koin olevani sen verran tolkuissani. Ja tätä minun on vaikea antaa itselleni anteeksi: vuokrasin auton ja ajoin Ilosaarirockiin. Ehdin Siekkaireiden konserttiin viisi minuuttia myöhässä.

Seuraavana päivänä Kotwica ei päässyt enää hotellihuoneensa sängystä ylös. Puolisen vuotta liikkuminen oli hankalaa, mutta Kotwica kuitenkin parani kolarissa saamistaan vammoista.

Jälkikäteen hän pohti ulosajon syitä.

- Olin joutunut elokuvan kuvausten takia käyttämään jonkin aikaan unilääkkeitä. Siitä oli jo pari viikkoa aikaa, mutta vuorokausirytmini ei ollut vielä täysin palautunut. Olin siis tietyllä tapaa edelleen niiden vaikutuksen alainen, vaikka promilleja oli tietenkin nolla.

Kolari sai Kotwican miettimään mitä kaikkea olisi voinut sattua.

- Kuvittelin mitä olisi tapahtunut, jos joku lapsi olisi kävellyt tiellä, tullut lapsiperhe vastaan tai muuta vastaavaa.

Kotwica ryhtyi työstämään pohdintojensa pohjalta käsikirjoitusta yhdessä Johanna Hartikaisen kanssa.

Keväällä 2015 ensi-iltaan tuleva Henkesi edestä -elokuva kertoo pariskunnasta, joka auto-onnettomuuteen seurauksena kohtaa anteeksiantamiseen ja -saamiseen liittyviä vaikeita haasteita.

Pääosissa nähdään Laura Birn, Eero Aho ja Mari Rantasila.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

    2. 2

      F1-mestarille ikävä takaisku – putoaa takariviin Monacossa

    3. 3

      Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

    4. 4

      Kimi Räikkönen taistelee paalusta Monacossa – Mercedes vaikeuksissa

    5. 5

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    6. 6

      Klassinen paperilapulla yritetty ryöstö karahti karille Kuopiossa

    7. 7

      WSJ: Trump kaavailee isoja muutoksia Valkoisen talon henkilöstöön

    8. 8

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    9. 9

      Parisuhdebloggaaja Sami Minkkinen paljastaa yksityiskohtia uudesta rakkaastaan – kohuerolla karut seuraukset

    10. 10

      Imaami kertoo lehdelle kavahtaneensa Manchesterin terroristin käytöstä ennen iskua – ”Hän näytti minulle vihan kasvot”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    2. 2

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    3. 3

      Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

    4. 4

      Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

    5. 5

      Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

    6. 6

      Varoitus viranomaiselta: Älä klikkaa tätä tekstiviestiä

    7. 7

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    8. 8

      Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

    9. 9

      Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

    10. 10

      Poliisi etsii lukuisia rikoksia tehtaillutta kaksikkoa – ”Molempien tavoittaminen erityisen tärkeää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

    2. 2

      F1-mestarille ikävä takaisku – putoaa takariviin Monacossa

    3. 3

      Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

    4. 4

      Kimi Räikkönen taistelee paalusta Monacossa – Mercedes vaikeuksissa

    5. 5

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    6. Näytä lisää