Usko

Viihde

Valikko

Susanna Penttilä rohkeassa bikinikuvassa Brasiliassa!

Yrittäjä Susanna Penttilä vieraili kuvausmatkalla Fortalezassa, yhdessä Brasilian tulevista jalkapallon MM-kisakaupungeista. Hän poseeraa nyt pienenpienissä brasilialaisissa bikineissä.
41-vuotias Susanna Penttilä aloittaa kesän täydellisessä bikinikunnossa.

Susannan upea vartalo ei ole muuttunut juuri miksikään siitä, kun hän poseerasi tasan 10 vuotta sitten, keväällä 2004, Playboy-lehdessä.

Viidakon tähtöset -ohjelmassakin kisannut kaunotar on myös saanut tässä välissä lapsen, vuonna 2009 syntyneen pojan.

Brasiliassa Susannan kuvausmatkaseurana oli myös muita Suomen eturivin missikaunottaria.

Ryhmä yöpyi suuressa, meren rannalla olevassa yksityistalossa, jonka suurta pihaa hallitsi iso uima-allas.

Oheinen märkä-t-paita -kuva on otettu yksityistalon uima-altaalla.
Hän on ladannut kuvia myös Instagram-tililleen.

- Palautetta on tullut laidasta laitaan, ja lähinnä se hymyilyttää. Jotkut tuntuvat ärsyyntyvän, mutta en tarkoituksella pyri ärsyttämään ketään Susanna sanoo rohkeista kuvista.

Tiistaina takaisin Suomeen palannut Susanna kertoo nauttineensa matkalla ennen kaikkea upeista maisemista ja liikunnasta.

- Eli aamulenkeistä tyhjällä rannalla, Susanna kertoo ja paljastaa näin vartalonsa salaisuuden.

Kuvat: Rockyjay

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

    2. 2

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    3. 3

      Arttu Lindemanin erikoinen sometempaus suututti fanit – menetti tuhansia seuraajia: ”Se vähän lähti hanskasta”

    4. 4

      Kimi Räikkönen menettämässä suosituimman F1-kuskin tittelin – äänestyksen kärjessä yllätysnimi

    5. 5

      ”Mika” on maksettu seuralainen, jolla on keikkaa Oulusta Helsinkiin: ”Jotkut suosittelevat ystävilleenkin”

    6. 6

      Tosi tv-tähti, 25, esittelee kenkiään ilkosillaan – jäi kiinni amatöörimäisestä Photoshop-mokasta: ”Sinulla on kaksi vatsaa”

    7. 7

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    8. 8

      Etsintäpartio kuvasi videon hetkestä, jolloin kadonnut mies löytyi 158-kiloisen pytonin vatsasta

    9. 9

      Helsingin taksikuskit närkästyivät Bernerin lakiesityksestä – mielenosoitukseen odotetaan yli sataa autoa

    10. 10

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    3. 3

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    4. 4

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    5. 5

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    6. 6

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    7. 7

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    8. 8

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    9. 9

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    10. 10

      Entinen teini-idoli Pikku G palasi lavalle 10 vuoden tauon jälkeen! Liput myytiin loppuun alle tunnissa: ”Ensimmäinen reaktio oli, että ei”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

    2. 2

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    3. 3

      Arttu Lindemanin erikoinen sometempaus suututti fanit – menetti tuhansia seuraajia: ”Se vähän lähti hanskasta”

    4. 4

      Kimi Räikkönen menettämässä suosituimman F1-kuskin tittelin – äänestyksen kärjessä yllätysnimi

    5. 5

      ”Mika” on maksettu seuralainen, jolla on keikkaa Oulusta Helsinkiin: ”Jotkut suosittelevat ystävilleenkin”

    6. Näytä lisää