Miia, Mira, Mirva

Viihde

Valikko

Illalla televisiossa: Roger Moore muistelee lämmöllä Ruotsin prinsessa Liliania

tv-tärpit
Vuosi sitten maaliskuussa menehtyneen Ruotsin prinsessan Lilianin elämää kerrataan muisto-ohjelmassa.
Prinsessa Lilianin elämä, TV1 klo 18.30
Prinsessa Lilian eli eräänlaisen tuhkimotarinan Ruotsin prinssi Bertilin rinnalla. Bertil (1912–1997) oli nykyisen kuninkaan setä. Nostalginen ohjelma näyttää vanhoja kuvia parin nuoremmilta ajoilta. Mukana on myös muun muassa James Bond -näyttelijä Roger Moore, joka oli prinsessan ystävä vuosien takaa. Moore sanoo ohjelmassa, että Lilian tuntui olevan Ruotsille melkoinen valttikortti.

Walesissa köyhään perheeseen 1915 syntynyt Lilian Davies toimi mallina Lontoossa ja oli jo ehtinyt mennä naimisiin näyttelijä Ivan Craigin kanssa, kun hän tapasi ruotsalaisen prinssin cocktailkutsuilla. Lilian erosi Ivanista voidakseen olla Bertilin kanssa.

Kruununperimysjärjestyksen vuoksi hovi ei kuitenkaan hyväksynyt prinssin avioliittoa aatelittoman, eronneen naisen kanssa.
Kaikki muuttui kuitenkin pikku hiljaa, ja Lilianista tuli aluksi hovin epävirallinen jäsen. Hän sai kuin saikin prinssinsä myös puolisokseen – yli 30 vuoden yhdessäolon jälkeen. Lapsia he eivät saaneet.

The Voice of USA, Jim klo 19.35
Neljäs kausi huipentuu kaksiosaiseen finaaliin, jossa finalistit esiintyvät sekä huippuartistien että omien Voice-ystäviensä kanssa. Lavalla nähdään muun muassa OneRepublic ja Pitbull yhdessä Christina Aguileran kanssa.

Jääkiekon MM-kisat, MTV3 klo 20.35
Suomi–Valko-Venäjä-ottelun selostaa Mika Saukkonen.

Housut pois! Ava klo 22.30
Työttömät englantilaismiehet saavat idean kohentaa talouttaan strippaamalla.

Tykkää Tv-lehden Facebook-sivusta ja näet parhaat tv:n katseluvinkit myös Facebookissa.

Ilta-Sanomat Tv-lehden kymmenvuotisjuhlanumero myynnissä yhdessä Ilta-Sanomien kanssa hintaan 1,50€ + Ilta-Sanomien hinta.
  • TV-lehti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pohjois-Korea uhkaa upottaa USA:n ydinsukellusveneen – ”Sillä hetkellä kun USS Michigan yrittää hievahtaakaan...”

    2. 2

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    3. 3

      Nicole Scherzinger sai yllättävän pyynnön kesken bikinivahauksen – ”Se oli hirvittävää”

    4. 4

      Al Pacino muisteli Kummisedän kuvauksia – ”Tämä on huonoin elokuva, joka on koskaan tehty”

    5. 5

      Madeleine McCannin katoamisesta 10 vuotta – Brittilehti väittää: poliisi epäilee teosta naista

    6. 6

      Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

    7. 7

      F1-legenda ylisti Bottasta: ”Hänen ajamisensa oli täydellistä”

    8. 8

      Mercedeksen tallipomo voiton ottaneen Bottaksen asemasta tallissa: ”Ihan hullua”

    9. 9

      Tiesitkö, miten helppoa Facebook-profiilisi kopioiminen on? Helppo kikka estää väärinkäytökset

    10. 10

      Vapun vietto alkoi rauhallisesti koko maassa – Kaivopuistossakin lähinnä hanhia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    2. 2

      Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

    3. 3

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    4. 4

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    5. 5

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    6. 6

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    7. 7

      Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

    8. 8

      Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

    9. 9

      Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

    10. 10

      Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pohjois-Korea uhkaa upottaa USA:n ydinsukellusveneen – ”Sillä hetkellä kun USS Michigan yrittää hievahtaakaan...”

    2. 2

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    3. 3

      Nicole Scherzinger sai yllättävän pyynnön kesken bikinivahauksen – ”Se oli hirvittävää”

    4. 4

      Al Pacino muisteli Kummisedän kuvauksia – ”Tämä on huonoin elokuva, joka on koskaan tehty”

    5. 5

      Madeleine McCannin katoamisesta 10 vuotta – Brittilehti väittää: poliisi epäilee teosta naista

    6. Näytä lisää