Minna, Vilma, Miina

Viihde

Valikko

KL: Tomi Björckin firma takoo rahaa – miljoonaosingot!

Julkaistu:

voitontekijät
Tomi Björckin ja yhtiökumppani Matti Wikbergin ravintolayhtiö tekee hyvää voittoa.
Ravintoloitsija Tomi Björckin ja hänen yhtiökumppaninsa Matti Wikbergin ravintolayhtiö BW-Restaurants teki viime vuonna 10,4 miljoonan euron liikevaihdon, uutisoi Kauppalehti.

Lehden mukaan ravintolayhtiön nettovoitto oli hiukan päälle miljoona euroa. Liikevaihdon kasvu oli seitsemän prosenttia.

Yhtiön hallitus esittää, että viime vuoden tilikaudelta jaetaan osinkona miljoona euroa eli käytännössä koko tulos. Kauppalehti kirjoittaa, että osingot voidaan maksaa suoraan kassasta, sillä tilinpäätöksen mukaan yhtiön kassassa oli vuoden lopussa 1,2 miljoonaa euroa.

BW-Restaurantsin varsinaiset jäsenet ovat Björck ja Wikberg.

Bjöck: "Olemme kaikki työhulluja"

Yhtiöllä on Helsingissä neljä ravintolaa: Farang, Gaijin, Boulevard Social sekä Bronda, joka avattiin maaliskuussa Eteläesplanadille.

Vuonna 2013 ravintolatoiminta laajeni Tukholmaan, kun sinne avattiin Farang-ravintola.

- Suurin osa kaikkien hyvin tienaavien kokkien tuloista tulee siitä, että me teemme töitä aamusta iltaan seitsemänä päivänä viikossa. Olemme kaikki työhulluja, Björck kommentoi Ilta-Sanomien haastattelussa viime elokuussa.

Hän kertoo tehneensä ympäripyöreitä työpäiviä vuodesta 1997 lähtien.

Vaatimattomista oloista

Bjöck on kertonut olevansa lähtöisin vaatimattomista oloista.

- Olen aina ollut nuuka ihminen, kun olen tottunut säästämään neljän lapsen yksinhuoltajaperheessä, hän kertoi elokuussa.

Björck on tullut tunnetuksi Helsingin ravintolapiirien ulkopuolella myös televisiosta. Hän on juontanut MasterChef ja Junior MasterChef -ohjelmia.

- Suurin osa tuloista menee matkustamiseen ja perheeseen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    2. 2

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    3. 3

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    4. 4

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    5. 5

      Kamerat eivät paljastaneet: Joonas ja Pauliina harrastivat seksiä Temptation Islandilla toistensa selän takana – näin parilla menee nyt

    6. 6

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    7. 7

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    8. 8

      Cristiano Ronaldoa uhkaa kova rangaistus – yli viiden vuoden tuomio mahdollinen

    9. 9

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    10. 10

      Yllättävä tilanne surusaaton varrella: Varusmies pyörtyi kesken Mauno Koiviston viimeisen matkan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    3. 3

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    4. 4

      Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    5. 5

      ISTV:n lähetys Mauno Koiviston hautajaisista

    6. 6

      Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

    7. 7

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    8. 8

      Miro jonotti jo puoli yhdeksän aikaan presidentti Koiviston siunaustilaisuuteen – ”Hän antoi minulle uuden mahdollisuuden elää”

    9. 9

      Lepää rauhassa, presidentti Koivisto – päivän koskettavin kuvasarja otettiin Hietaniemen hautausmaalla

    10. 10

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    2. 2

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    3. 3

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    4. 4

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    5. 5

      Kamerat eivät paljastaneet: Joonas ja Pauliina harrastivat seksiä Temptation Islandilla toistensa selän takana – näin parilla menee nyt

    6. Näytä lisää