Sauli, Saul

Viihde

Valikko

Tällaisia ovat Hollywood-julkkikset - Elviksen turvamies kertoo

IS-haastattelu
Elviksen läheinen ystävä Dick Grob on toiminut turvamiehenä myös Elizabeth Taylorille ja Michael Jacksonille.
Elviksen turvamies Dick Grob, 75, on työskennellyt uransa aikana useiden huipputähtien kanssa.

Hänen mukaansa tähdet ovat muuttuneet valtavasti vuosikymmenten aikana.

- On laulajia, jotka aiheuttavat kaikenlaisia ongelmia. He joutuvat onnettomuuksiin, tappelevat virkavallan kanssa, tekevät kaikenlaista. Ennen hyvä julkisuus oli ainoa julkisuus, jota haluttiin. Nykyään ei välitetä, kaikki julkisuus on hyvästä, Grop kuvailee IS:lle.

Grobin mukaan nykyinen tähtien sukupolvi on vaativaa, vastuutonta ja itsekästä väkeä.

- Sukupolvi on muuttunut. Nykyään ei kanneta vastuuta omista teoista. Asenne on muuttunut.

- Ihmiset eivät enää kunnioita toisiaan. Vika on aina jonkun toisen. Aikaisemmin elannon eteen tehtiin töitä, nyt yritetään keksiä, miten saman saisi ilmaiseksi. Ihmiset olivat rehellisiä. Nyt viedään kaikki, mikä voidaan saada ilmaiseksi.

Grob on työskennellyt esimerkiksi Elizabeth Taylorin ja Michael Jacksonin kanssa.

- Liz Taylor ja Richard Burton tappelivat jatkuvasti. Sen muistan. Yritin pitää heidät erillään toisiltaan ja toivoin, että he häipyisivät kaupungista, ettei heistä tarvitsisi enää kantaa huolta.

Michael Jackson oli Grobin mukaan kohtelias mies.

- Huolehdin hänestä kun hän oli vaikeuksissa. Pidin hänet piilossa julkisuudelta, jotta hän pystyi puhumaan rauhassa lakimiehilleen. Kukaan ei tiennyt missä hän oli, kun hän valmistautui oikeuteen. Hän rakasti lapsiaan. Turvasin muun muassa erään hotellin alueen, että lapset saivat leikkiä siellä.

Grob uskoo, että julkkikset pitävät hänestä, koska hän hoitaa hommansa.

- En yritä määräillä ketään, ellei siihen liity turvallisuusaspektia. Lupaan pitää heistä huolta. Toinen juttu on, etten kirjoita heistä paljastuskirjoja tai tekaise juttuja.

Grob esiintyy muun muassa An Evening with Elvis’ Friends and Original Musicians -konsertissa, joka järjestetään Kerava-salissa tiistaina 6.5. Liput maksavat 32 euroa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksi asia meni pieleen remontissa – seurauksena uskomaton piina: lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    2. 2

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    3. 3

      Näin monta pakolaista kotikuntasi vastaanottaa tänä vuonna – katso 220 kunnan lista

    4. 4

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    5. 5

      IS:n erikoishaastattelu: Samantha Fox muistaa vesisängyn lotinan 30 vuoden takaiselta Nilsiän-keikalta – ”Se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta”

    6. 6

      Verstappen puhui Räikkös-jahdistaan – huolestuttavia merkkejä uhkakuvan toteutumisesta

    7. 7

      Siperia opettaa: tiedetäänkö Venäjällä öljystä jotain, mitä muualla ei?

    8. 8

      NHL:n suomalaisvahti on vastannut kriitikoille – Patrik Laine joutui sivuun

    9. 9

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    10. 10

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    3. 3

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    4. 4

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    5. 5

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    6. 6

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    7. 7

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    8. 8

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    9. 9

      Sebastian Vettel upeaan voittoon F1-kauden avauksessa! Bottas palkintopallille vahvalla ajolla

    10. 10

      F1-varikolla levisi ihmeellinen huhu Kimi Räikkösestä – Niki Lauda tyrmäsi puheet suomalaisen heikkoudesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    2. 2

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    3. 3

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    4. 4

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    7. 7

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    10. 10

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksi asia meni pieleen remontissa – seurauksena uskomaton piina: lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    2. 2

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    3. 3

      Näin monta pakolaista kotikuntasi vastaanottaa tänä vuonna – katso 220 kunnan lista

    4. 4

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    5. 5

      IS:n erikoishaastattelu: Samantha Fox muistaa vesisängyn lotinan 30 vuoden takaiselta Nilsiän-keikalta – ”Se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta”

    6. Näytä lisää