Teijo

Viihde

Valikko

Rauhoitu, Miley! Kummitäti Dolly Parton on huolissaan Miley Cyrusin rajusta käytöksestä

68-vuotias kantritähti kertoo nyt The Sunin haastattelussa olevansa huolissaan kummitytöstään. Parton pelkää, että Mileyn rajut esiintymiset voivat jossakin vaiheessa koitua hänen kohtalokseen.

Parton huolestui, kun Miley kertoi, että hänen täytyy murhata Hannah Montana. Miley Cyrus tunnettiin ennen kilttinä naapurintyttönä, mutta sittemmin hän on uudistanut imagonsa täysin.

- Yhtenä päivänä hän oli saanut tarpeekseen ja kertoi minulle: ”Minun täytyy murhata Hannah Montana, jotta ihmiset voivat hyväksyä minut sellaisena, kuin todella olen”, Dolly kertoi Mileyn sanoneen.

- Luulen, että hänestä tuntui, että täytyy tehdä radikaali muutos. Ja niin hän sitten tekikin.

Dolly Parton kertoo toivovansa, ettei Mileylta lähde mopo käsistä julkisuustemppujensa kanssa.

- En usko, että yleisö olisi enää kovin anteeksiantavainen, jos hän tekisi jotakin todella loukkaavaa. En halua sen jättävän hänen lahjakkuuttaan varjoonsa.

Parton on huolissaan myös Mileyn suhtautumisesta huumeisiin. Miley on kertonut käyttävänsä kannabista ja kokeilleensa myös kokaiinia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin kevätmyräkkä jyrää Suomen yli – luvassa myrskytuulta, lumipyryjä ja räntää

    2. 2

      Tuomas Muraja ja Rosa Meriläinen kihlautuivat

    3. 3

      Outi Nyytäjä on kuollut

    4. 4

      Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

    5. 5

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    6. 6

      Räikkönen ja Vettel kuittailivat italialaistoimittajalle: ”Olet todella hyvä löytämään negatiivista”

    7. 7

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    8. 8

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    9. 9

      Raskaan sarjan tyrmäyskoneen tavoitteena järjetön omaisuus – ”Jos pääsen 100–150 miljoonaan, miksei tähdätä miljardiin?”

    10. 10

      Sofia Belórf sai Sara Siepiltä neuvoja sinkkuuteen – fitnesskaunotar kauhistui nykysinkkujen menosta: ”Olen kysynyt, onko tämä normaalia?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    4. 4

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    5. 5

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    6. 6

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    7. 7

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    8. 8

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    9. 9

      Hyvän mielen lappu porraskäytävässä nosti taloyhtiön tunnelmaa: näyttelijä ilmoitti 90-vuotisjuhlistaan – ”voi kuulua meteliä”

    10. 10

      Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    4. 4

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    5. 5

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    6. 6

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    10. 10

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin kevätmyräkkä jyrää Suomen yli – luvassa myrskytuulta, lumipyryjä ja räntää

    2. 2

      Tuomas Muraja ja Rosa Meriläinen kihlautuivat

    3. 3

      Outi Nyytäjä on kuollut

    4. 4

      Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

    5. 5

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    6. Näytä lisää