Leo

Viihde

Valikko

Tarmo Poussusta Vuoden freelancer: "Ei ole helppo ala"

Julkaistu:

Palkittu
Elokuvakriitikko Tarmo Poussu on valittu Vuoden freelanceriksi.
Suomen freelance-journalistit ry valitsi Ilta-Sanomiinkin arvosteluja kirjoittavan Poussun Vuoden Freelanceriksi hänen laadukkaasta ja pitkäjänteisestä työstään kulttuurijournalismin hyväksi.

Poussu on kirjoittanut elokuva-arvosteluja 27 vuotta ja nähnyt media-alan murroksen. Hän sanoo, että median kriisi heiluttelee yhtä lailla freelance-toimittajia kuin mediataloissa vakituisina työskenteleviä toimittajia.

- Ei tämä ole helppo ala tulla toimeen nykyään. Moni kärsii työn puutteesta, minunkin kollegani, ja varmaan jotkut ovat jättäneet koko alan tästä syystä.

Poussu näkee, että elokuvakritiikin tila Suomessa on hyvä, mutta töitä on vähän.

- Kyllä Suomessa tällä hetkellä on tasokkaita elokuvakriitikoita, ja netissä uusia, päteviä kirjoittajia. Ongelma on lähinnä se, miten tällä työllä pystyy ansaitsemaan leipänsä, eli tekemään tätä millään tavalla ammattimaisesti, Poussu sanoo.

Poussu pitää itseään onnekkaana juuri siksi, että on yksi heistä, jotka tekevät elantonsa kokonaan kriitikon töillä.

- Olen aina kokenut itseni tässä suhteessa onnekkaaksi. Kyllä minäkin tein urani alussa monta vuotta töitä siten, että kirjoitin elokuvista, ja niistä maksettiin äärimmäisen vähän tai ei ensinkään. Paljon ilmaistakin työtä tuli tehtyä. Olen kuitenkin pysynyt aika lailla täystyöllistettynä koko ajan, hän kertoo.

Poussu tunnetaan muun muassa Ilta-Sanomien, Avun ja Episodin elokuvakriitikkona. Aiemmin Poussu on työskennellyt esimerkiksi Ylelle, Helsingin Sanomille, WSOY:lle, Filmihullulle ja Katso-lehdelle.

Hän aloitti uransa 1980-luvun alussa Turun ylioppilaslehdessä.

Vuoden freelancer on valittu vuodesta 1997 lähtien. Palkinto myönnetään ansioituneelle vapaalle journalistille.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    2. 2

      Millennium-trilogiasta tunnettu ruotsalaisnäyttelijä Michael Nyqvist on kuollut

    3. 3

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    4. 4

      Brittilaulajattaren sydäntä särkevä suru-uutinen Twitterissä: menetti lapsensa

    5. 5

      Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

    6. 6

      Suomeenkin iskeneellä kiristysohjelmalla venäläiset juuret – ”Tosiaan on syytä huoleen”

    7. 7

      Iivari, 3, lähetti mökiltä pullopostia – hellyttävä kirje löytyi kaksi vuotta myöhemmin viereisestä saaresta

    8. 8

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    9. 9

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    10. 10

      Raskaana oleva Serena Williams lähes alasti lehden kannessa – rohkeassa kuvasarjassa vain kädet rintojen peittona

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    2. 2

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    3. 3

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    4. 4

      Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

    5. 5

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    6. 6

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    7. 7

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    8. 8

      Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

    9. 9

      Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

    10. 10

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    6. 6

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    9. 9

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    10. 10

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    2. 2

      Millennium-trilogiasta tunnettu ruotsalaisnäyttelijä Michael Nyqvist on kuollut

    3. 3

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    4. 4

      Brittilaulajattaren sydäntä särkevä suru-uutinen Twitterissä: menetti lapsensa

    5. 5

      Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

    6. Näytä lisää