Juha, Janne, Jani

Viihde

Valikko

Illalla televisiossa: Nyt selviää, kuka kuskeista on kaikkein surkein!

Julkaistu: , Päivitetty:

tv-tärpit
Finaalijaksossa koetellaan neljän kuskin taitoja ja hermoja.
Suomen surkein kuski, MTV3 klo 20.05
Kilpailu maan surkeimman kuskin tittelistä on edennyt loppuhuipennukseen, sillä tänä iltana selviää, kuka ratinkääntäjistä on ajotaidoltaan heikoin. Yllättäen finaalissa on mukana peräti neljä kuljettajaa apukuskeineen. Petra, Jani, Anna ja Jenni koettavat parhaansa mukaan hallita ajopelejään, kun neuvoja heille jakelevat Nino, Inka, Eeva ja Olli. Ennen kuin joku kuskeista kruunataan surkeimmaksi, nelikolla on vielä kova haaste suoritettavanaan. Finaalijaksossa jokainen pääsee näyttämään taitojaan ennennäkemättömällä radalla, ja luvassa on myös käsijarrukäännöksen opettelua sekä viimeinen näytönpaikka: Suomen surkein kuski -inssi.

Suorana: Kortesmäki, TV2 klo 20.30
Vieraaksi saapuu Oscar-ehdokkaana ollut ohjaaja ja käsikirjoittaja Selma Vilhunen, ja esiintyjänä on Jukka Poika.

Satuhäät, TV2 klo 21.00
Emma, 25, ja neljä vuotta vanhempi Juha-Matti vihitään Ala-Tornion kirkossa. Erikoista häissä on, että Juha-Matin entinen puoliso Anniina on Emman toinen kaaso.

Dokumenttiprojekti: Yksisiipinen enkeli, TV1 klo 21.30

Erkki Määttäsen ohjaama dokumentti kertoo Sirkka-Liisasta, jonka haaveet estradeista katkeavat kasvuiässä, kun selkäranka alkaa kiertyä mutkalle. Kamppailu kipuja ja unelmista luopumista vastaan jatkui vuosikymmeniä.

Vastaparit, Ava klo 22.00
Pamela Tolan tähdittämä draamasarja Vastaparit alkaa uusintana. Ensimmäisessä jaksossa valmistaudutaan viettämään synttäreitä, mutta ennen kuin juhlinta alkaa, tapahtuu vakava onnettomuus, jonka jälkeen mikään ei palaa ennalleen.

Tykkää Tv-lehden Facebook-sivusta ja näet parhaat tv:n katseluvinkit myös Facebookissa.

Uusi Ilta-Sanomat Tv-lehti ilmestyy keskiviikkoisin. Se myydään yhdessä Ilta-Sanomien kanssa hintaan 1,50€ + Ilta-Sanomien hinta.
  • TV-lehti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    2. 2

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    3. 3

      Kelly Osbournen kiusallinen vaatemoka – mekko jumittui päälle: fanien huomio kiinnittyi johonkin aivan muuhun

    4. 4

      Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

    5. 5

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    6. 6

      Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

    7. 7

      Jimi, 12, rakensi juhannuksen näppärimmän tee-se-itse-grillin ja säästi 15 senttiä: ”Päihittää megagrillit”

    8. 8

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    9. 9

      Vesan mökkipihalla tapahtunut ”kylmäverinen rikos” tallentui videolle – pääepäilty on ketterä ja katala peto

    10. 10

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    2. 2

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    3. 3

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    4. 4

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    5. 5

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    6. 6

      Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

    7. 7

      Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

    8. 8

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    9. 9

      Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

    10. 10

      Onko tässä Suomen komein halkopino? Kaikkien halkopinojen äitiin upposi 15 kuutiota pilkkeitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    3. 3

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    2. 2

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    3. 3

      Kelly Osbournen kiusallinen vaatemoka – mekko jumittui päälle: fanien huomio kiinnittyi johonkin aivan muuhun

    4. 4

      Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

    5. 5

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    6. Näytä lisää