Vappu

Viihde

Valikko

Jere Karalahti lemmenlomalla fitnessmalli-rakkaansa kanssa - katso kuvat!

Jääkiekkoilija Jere Karalahti lomailee parhaillaan Thaimaassa uuden naisystävänsä, fitnessmalli Nanna Koiviston kanssa.
Nanna Koivisto laittoi Instagramiin kuvia lemmenlomastaan. Pari on ehtinyt viettää Thaimaassa jo Karalahden syntymäpäiviä.

Tiistaina 39 vuotta täyttänyt Karalahti on viime vuosina kiinnostunut vahvasti kuntosaliurheilusta, joka on ollut myös Nanna Koiviston lempiharrastus. Koivisto, 26, työskentelee kuntosaliohjaajana Helsingissä, ja jääkiekon SM-liigakaudella 2013-2014 hän kuului Karalahden tavoin Jokerien organisaatioon. Koivisto oli mukana seuran Ice Girls -ryhmässä.

Lemmenloman lomassa Karalahti treenaa jo tiukasti tulevia MM-kisoja varten. Kiekkotähti liittyy Suomen A-maajoukkueen leirivahvuuteen 8. huhtikuuta, ja ilman loukkaantumista hänet nähdään varmuudella Leijona-paidassa Valko-Venäjän toukokuisissa MM-kisoissa.

Karalahti erosi alkuvuodesta pitkäaikaisesta elämänkumppanistaan, vaimostaan Susannasta, jonka kanssa hänellä on 13-vuotias Ronja-tytär. Helmikuussa Karalahti allekirjoitti avioeropaperit Helsingin käräjäoikeudessa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomen säässä tapahtui tänä keväänä jotakin todella poikkeuksellista – ”Sitä on saatu kestää tähän asti”

    2. 2

      Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä: bajamajat paloivat, vastaantulijoita pahoinpideltiin

    3. 3

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    4. 4

      Matti taisteli kaksi vuotta hermokipujen kanssa – lääkärit eivät tienneet syytä vaivaan

    5. 5

      Haaveiletko vappulounaasta suosikkiravintolassa – ”Emme ole vuosiin pystyneet ottamaan uusia varauksia”

    6. 6

      Miksi äiti puhalsi pilliin? 4- ja 6-vuotiaat järjestivät äidille nolon hetken kaupan kassalla

    7. 7

      Matti Nykänen muistelee kuuluisaa saunapaloa – palomiehet saapuivat, mäkikotka tuhannen päissään: ”Se oli niin sekavaa aikaa, että näkemiin”

    8. 8

      Kiristyvätkö Bottaksen ja Lewis Hamiltonin välit suomalaisen voiton myötä? F1-legendalta koominen vastaus

    9. 9

      IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

    10. 10

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    2. 2

      Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

    3. 3

      Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

    4. 4

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    5. 5

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    6. 6

      Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

    7. 7

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    8. 8

      Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä: bajamajat paloivat, vastaantulijoita pahoinpideltiin

    9. 9

      Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

    10. 10

      Valtteri Bottas ajoi upeaan voittoon Venäjän GP:ssä – myös Räikkönen palkintopallille!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    8. 8

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    9. 9

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    10. 10

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomen säässä tapahtui tänä keväänä jotakin todella poikkeuksellista – ”Sitä on saatu kestää tähän asti”

    2. 2

      Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä: bajamajat paloivat, vastaantulijoita pahoinpideltiin

    3. 3

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    4. 4

      Matti taisteli kaksi vuotta hermokipujen kanssa – lääkärit eivät tienneet syytä vaivaan

    5. 5

      Haaveiletko vappulounaasta suosikkiravintolassa – ”Emme ole vuosiin pystyneet ottamaan uusia varauksia”

    6. Näytä lisää