Hanna, Johanna, Jenni

Viihde

Valikko

Me Naiset: Kielinainen laihdutti 17 kiloa

Julkaistu: , Päivitetty:

some-ilmiö
YouTube-videoillaan maailmanmaineeseen noussut Sara Maria Forsberg eli Smoukahontas pudotti painoaan pari vuotta sitten.
Pietarsaarelainen Kielinainen eli Sara Maria Forsberg kertoo torstaina ilmestyneessä Me Naiset -lehdessä suuresta painonpudotuksestaan.

- Olin aikaisemmin ylipainoinen ja laihdutin pari vuotta sitten 17 kiloa. Sitä ennen painoni oli arka aihe, hän kertoo lehdessä ja sanoo itsevarmuuden olevan hänelle uusi juttu.

Perjantaina Forsberg kirjoitti Facebook-sivuillaan, että hän on vieraana The Ellen DeGeneres Show'ssa 7. huhtikuuta.

- WOW, sain juuri uskomattomia uutisia. Olen vieraana Ellen DeGeneres Show'ssa viikon kuluttua! Show on 7.4.14. Olen superinnoissani, Ellen rokkaa!!!! hän kirjoitti.

The Ellen DeGeneres Show on yksi USA:n suosituimpia keskusteluohjelmia. Ohjelman juontaja, suosittu koomikko Ellen DeGeneres juonsi muun muassa taannoisen Oscar-gaalan.

Huomioitiin kotikaupungissaan

Viime viikolla Forsberg myös sai kotikaupunkinsa Pietarsaaren kaupungintalon avaimen. Samanlaisen avaimen ovat aiemmin saaneet ruotsalaislaulaja Carola Häggkvist ja arvostettu ahvenanmaalainen liikemies Anders Wiklöf.

Halpa-Hallin kassalla työskentelevän naisen työrauha on viime viikkoina ollut koetuksella, sillä asiakkaat pyytävät imitoimaan ja haastattelupyyntöjä ja työtarjouksia ropisee jatkuvalla syötöllä.

- Ympäri maailmaa on tullut yhteydenottoja. Tällä hetkellä USA on optimaalinen vaihtoehto ja olen aika varma yhdestä työtarjouksesta. Kyse on mainostoimistosta, mutta tulevaisuus on vielä auki, hän kertoi IS:lle viime viikolla.

- Vaikka nyt lähden haistelemaan ilmaa muualle, tänne on aina mahdollisuus palata takaisin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    2. 2

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    3. 3

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    4. 4

      Linkin Parkin Mike Shinoda shokissa kollegansa yllättävästä kuolemasta – näin hän kommentoi suru-uutista, myös Chris Cornellin vaimolta sydäntä särkevä twiitti

    5. 5

      Kommentti: Linkin Parkin laulajan kuolema on tuntemattoman tähden tragedia

    6. 6

      Linkin Parkin laulaja julkaisi koskettavan kirjeen, kun Chris Cornell teki itsemurhan: ”Itken edelleen” – kuoli itse Cornellin syntymäpäivänä

    7. 7

      Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

    8. 8

      Mies syntyi ilman jalkoja ja toista käsivartta – päätti silti ryhtyä kehonrakentajaksi

    9. 9

      Seura: Nina Mikkosen suuri huoli pojistaan – molemmat ovat erityislapsia

    10. 10

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    4. 4

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    5. 5

      Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

    6. 6

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    7. 7

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    8. 8

      Apu: Jethro Rostedt aikoo jäädä eläkkeelle 5 vuoden sisällä – kerskailee omaisuudellaan: ”Kyllä se miljoonissa lasketaan”

    9. 9

      Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

    10. 10

      Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    10. 10

      Räikkösellä musertava keskustelu tallin kanssa – ”En tiedä, mitä sanoa...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    2. 2

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    3. 3

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    4. 4

      Linkin Parkin Mike Shinoda shokissa kollegansa yllättävästä kuolemasta – näin hän kommentoi suru-uutista, myös Chris Cornellin vaimolta sydäntä särkevä twiitti

    5. 5

      Kommentti: Linkin Parkin laulajan kuolema on tuntemattoman tähden tragedia

    6. Näytä lisää