Sauli, Saul

Viihde

Valikko

Kylie Minogue etsii sitä oikeaa: "Tiedän, että minun uskotaan olevan epäonninen rakkaudessa"

se oikea etsinnässä
Laulaja Kylie Minogue ei ole vielä luopunut toivosta, että hän löytäisi elämänsä miehen.
Australiasta kotoisin olevan laulajan Kylie Minoguen ja espanjalaismalli Andres Velencoson viiden vuoden yhteiselo päättyi lokakuussa.

Nyt 45-vuotias laulaja myöntää, ettei uran ja rakkauselämän yhdistäminen ole ollut hänelle koskaan helppoa. Hän kuitenkin uskoo, että löytää vielä Sen Oikean.

- En tiedä voinko syyttää työtä, koska kun tapaan jonkun ihmisen, teen edelleen samoja töitä kuin ennenkin, hän kertoo Bangin mukaan.

- Kehen ikinä rakastunkin tai kuka rakastuu minuun, täytyy olla vahva käsittelemään elämääni. En usko, että siinä on helpointa olla. En kuitenkaan ole luopunut toivosta löytää oikeaa miestä. Minun täytyy uskoa todelliseen rakkauteen, hän kertoi.

"Mielestäni olen ollut onnekas"

Laulaja kertoo, kuinka rakkaus voi syttyä helpostikin.

- Se on kiinni siitä, että kaksi omassa elämässään samalla tiellä olevaa ihmistä tapaa. Olemme omilla raiteillamme, ja jossain vaiheessa ne yhtyvät, hän kertoo Britannian HELLO!-lehdessä.

- Tiedän, että ihmiset kirjoittavat minun olevan epäonnisia rakkaudessa. Mielestäni olen ollut melko onnekas, myös muun muassa espanjalais-ranskalaisen näyttelijän ja Halle Berryn nykyisen aviomiehen Oliver Martinezin kanssa seurustellut tähti kertoo.

Haastattelussa Minogue sanoo, kuinka hänellä on ollut mukavia miehiä elämässään. Joistain hän olisi ehkä voinut luopua nopeammin, mutta se kaikki on opettanut.

- Se kaikki on oppimista. Mitään ei tarjota meille helposti, hän analysoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työntekijä vaati palkkaa sairauslomansa ajalta, esimies varoitti seurauksista – tällaisia syrjintätapauksia työpaikoilta paljastui

    2. 2

      Kova väite: Putouksen kulisseissa kiehui – tuottaja kiristi näyttelijöiden joukkopaolla: ”Hän vei mukanaan Hirviniemen, Niemisen, Kososen...”

    3. 3

      Tästä on kyse Venäjän mielenosoituksissa – raportti Medvedin luksusjahdeista ja kiinteistöistä sai kansan valumaan kaduille

    4. 4

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    5. 5

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    6. 6

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    7. 7

      Valepoliisit asettivat uhreille ansan kylmäasemalle: käskivät jättämään pankkikortit maahan ja poistumaan paikalta

    8. 8

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    9. 9

      Anu Saagim räväyttää taas – jakaa Jethro Rostedtille härskin kauneusvinkkinsä: Käyttää spermaa kasvonaamiona

    10. 10

      Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    3. 3

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    4. 4

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    5. 5

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    6. 6

      Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    7. 7

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    8. 8

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    9. 9

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    10. 10

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    2. 2

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    3. 3

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    4. 4

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    5. 5

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työntekijä vaati palkkaa sairauslomansa ajalta, esimies varoitti seurauksista – tällaisia syrjintätapauksia työpaikoilta paljastui

    2. 2

      Kova väite: Putouksen kulisseissa kiehui – tuottaja kiristi näyttelijöiden joukkopaolla: ”Hän vei mukanaan Hirviniemen, Niemisen, Kososen...”

    3. 3

      Tästä on kyse Venäjän mielenosoituksissa – raportti Medvedin luksusjahdeista ja kiinteistöistä sai kansan valumaan kaduille

    4. 4

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    5. 5

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    6. Näytä lisää