Tuukka, Touko

Viihde

Valikko

Tähdet, tähdet: Olli Herman laitatti irtoripset ja huulitäytteet

Julkaistu:

Meikkaava artisti
Tähdet, tähdet -ohjelmassa hurmaava rokkari Olli Herman ei koskaan ole vältellyt ulkonäöstä puhumista.
Reckless Loven keulakuva Olli Herman laittautuu aina ulos lähtiessään, meni sitten esiintymään tai juhlimaan.

- Se on itsestäänselvyys, että meikataan ja laittaudutaan. Kyllä mä muutenkin yritän pitää ulkonäöstäni huolta. Kuka sitä nyt haluaisi pahalta näyttää? Olli Herman ihmettelee IS:n vieraillessa Tähdet, tähdet -ohjelman harjoituksissa Sipoossa.

Kolme vuotta sitten Herman otti Kauneusklinikka Tiina Jylhä -ohjelmassa huuliinsa hyaluronihappoa. Hän halusi luoda keskustelua aiheesta, ja onnistuikin siinä.

Hermanin mukaan häntä muistutetaan tapauksesta edelleen koko ajan.

Herman kysyy, mihin raja kauneudenhoidossa edes vedetään. Onko esimerkiksi sillä eroa, laitetaanko ihon alle täytettä vai mustetta?

- Yleensä niillä, jotka eniten arvostelevat, on helvetisti mustetta ihon alla. Ei ole mitään turhamaisempaa kuin tatuoinnit, itsekin useampaa tatuointia kantava Herman heittää.

Mutta ei laittautuminen ole Hermanille mikään elinehto. Hän kertoo saavansa välillä tarpeekseen meikkaamisesta, ja voi viettää viikonkin parta ajamatta ja hiukset pesemättä.

Herman huolehtii myös muuten hyvinvoinnistaan. Hän pyrkii treenaamaan kolme, neljä kertaa viikossa niin, että saa tunniksi hien pintaan. Treeni on useimmiten salilla käymistä tai juoksemista.

- Kyllähän se itsetuntoa kohottaa, jos on tyytyväinen omaan peilikuvaansa alasti, laulaja toteaa.

Olli Herman on ollut kaksi vuotta naimisissa ripsiteknikkona työskentelevän Noora Niemelän kanssa. Olli voikin kiittää vaimoaan pitkistä irtoripsistään.

Reckless Loven laulaja ei koe tarvetta toteuttaa kliseetä vaarallisesta rock-elämästä ja irtosuhteista. Hän viihtyy naimisissa.

- Olen aina ollut romantikko, ja joo, parisuhdeihminenkin. Olen elänyt omat sinkkuaikani ja rock-kliseet, ei mun tarvitse enää tavoitella niitä.

- Mulle toimii erittäin hyvin juuri tässä parisuhteessa olo, juuri tämän ihmisen kanssa. Mulla on ihan helvetin hyvä olla naimisissa, Herman tunnustaa.

Hermanilla on luonnollisesti laumoittain fanityttöjä, mutta hänen vaimonsa ei ole mustasukkaista tyyppiä.

- Ollaan keskusteltu asioista, ja olemme niistä yhteisymmärryksessä. Se kuuluu mun ammattiin ja on hyväksyttävä. Se ei siitä muuksi muutu, vaikka siitä mustasukkainen olisi.

Herman sanoo, että vaimo ennemminkin pyörii joskus mukana keikoilla ja tutustuu faneihin.

- Luottamuspulaa ei ole. Enemmän se on kiinni siitä, miten minä käyttäydyn, eikä siitä, miten joku fani käyttäytyy.

Herman kertoo saaneensa häkellyttävän hyvää palautetta esiintymisistään MTV3:n uutuusohjelmassa Tähdet, tähdet.

Ensi sunnuntaiksi treenattava ooppera on "oikeasti pelottava juttu".

- Se on ihan törkeän vaikeaa. Se on laulullisesti niin kaukana siitä, mitä normaalisti teen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    2. 2

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    3. 3

      Reuters: Manchesterin iskusta epäillyn isä ja veljet pidätetty – pikkuveli tiesi terrori-iskusta

    4. 4

      Nyt on käsi kädessä: Melania Trump liimautui presidentin kylkeen Sikstuksen kappelissa

    5. 5

      F1-kuskit ihmettelevät Monacon legendaariseen rataan tehtyä muutosta – ”Lennättää auton katsomoon”

    6. 6

      Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

    7. 7

      Ei herkille! Suomalaisnäyttelijä syö ihmislihaa televisiossa – reaktio yllättää kaikki

    8. 8

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    9. 9

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    10. 10

      Poptähti Ariana Grande peruu kiertueensa: ”Ei pysty esiintymään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

    2. 2

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    3. 3

      Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

    4. 4

      KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

    5. 5

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    6. 6

      Bachelor-Tuomaksen ja Ninjan rakkaus ei kestänyt – päätyivät eroon: ”Meille tuli vahvoja erimielisyyksiä”

    7. 7

      Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

    8. 8

      Nämä kuvat Kimi Räikkösestä eivät unohdu – teki täysin poikkeuksellisen ratkaisun

    9. 9

      Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

    10. 10

      Katso video: Kieltäytyikö Melania Trump jo toistamiseen miehensä tarjoamasta kädestä valtiovierailulla?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    2. 2

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    3. 3

      Reuters: Manchesterin iskusta epäillyn isä ja veljet pidätetty – pikkuveli tiesi terrori-iskusta

    4. 4

      Nyt on käsi kädessä: Melania Trump liimautui presidentin kylkeen Sikstuksen kappelissa

    5. 5

      F1-kuskit ihmettelevät Monacon legendaariseen rataan tehtyä muutosta – ”Lennättää auton katsomoon”

    6. Näytä lisää