Miia, Mira, Mirva

Viihde

Valikko

Michael Monroen mielestä MTV pilasi rockin

Michael Monroe kertoo, mikä rock-musiikin tilanne on Suomessa.
Legendaarisen rokkarin Michael Monroen mielestä aitoa rock-musiikkia on enää hankala löytää Suomesta. Hän uskoo ainutlaatuisen musiikin olemassaoloon, jos vain osaa etsiä oikeista paikoista. Monroen mukaan musiikkikanava MTV:n kautta uutta rockia voisi löytyä, mutta he ovat pilanneet kanavan tarkoituksen.

– Sehän on tshoukki, se on kaikkea muuta kuin music. Niiden tehtävä olisi oikeasti levittää tätä perintöä ja rockin sanomaa.

Nykyisin pitkäkestoisen musiikin syntyminen on Monroen mukaan harvinaista. Nyt on muotia olla 200 samanlaista bändiä, jotka kuulostavat täysin samalta. Hänen mielestään nykymusiikki on liian  rahaan keskittynyttä, jonka johdosta myös musiikin laatu huononee.

– Yleisöä yritetään aivopestä, että he ostaisivat musaa.

Monroe kritisoi, että kunnon musiikkia, joka kestää läpi vuosien, ei enää osata tehdä. Hänen mukaan yksilöllisyys ja persoonallisuus ovat hyvän musiikin takana. 60–70-luvuilla musiikki oli omanlaista ja siksi se oli parempaa.

– Silloin ei mietitty tyyliä, joka menestyisi.

Monroe kuitenkin uskoo, että aitoa rockia Suomessa vielä on.

– Niitä löytyy kyllä, kannattaa vain etsiä. Se ei ole se laaja tie, vaan se ohdakkeinen polku, jota kautta aitoa ja sydämellistä rock ’n rollia löytyy.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    2. 2

      Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

    3. 3

      Kadunvaltaus käynnissä Tampereella – poliisi: ”Suosittelemme, ettei sinne tarvitsisi ehdoin tahdoin tulla”

    4. 4

      Pelastuslaitos julkaisi pysäyttävän videon: Älä toimi ainakaan näin, jos munkkirasva syttyy palamaan

    5. 5

      F1-legenda ylisti Bottasta: ”Hänen ajamisensa oli täydellistä”

    6. 6

      Tuleva ministeri lyttäsi kauppojen omat merkit – Elintarvikeala hiiltyi: Pirkat ja Rainbow't eivät ole markkinahäirikköjä!

    7. 7

      72-vuotias ”kaksoisolento” vastasi Scarlett Johanssonin kutsuun – ”Katsotaan, saanko juotua hänet pöydän alle”

    8. 8

      Valtteri Bottas ajoi upeaan voittoon Venäjän GP:ssä – myös Räikkönen palkintopallille!

    9. 9

      Kuvat: Helsingin keskustassa valtava määrä ihmisiä – ”Mantan lakitukseen tuli viime hetkellä useita tuhansia juhlijoita”

    10. 10

      Matti Nykänen sanoo suorat sanat vankila-ajoistaan: ”Se oli kuin loistohotelli”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    2. 2

      Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

    3. 3

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    4. 4

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    5. 5

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    6. 6

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    7. 7

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    8. 8

      Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

    9. 9

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    10. 10

      Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    2. 2

      Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

    3. 3

      Kadunvaltaus käynnissä Tampereella – poliisi: ”Suosittelemme, ettei sinne tarvitsisi ehdoin tahdoin tulla”

    4. 4

      Pelastuslaitos julkaisi pysäyttävän videon: Älä toimi ainakaan näin, jos munkkirasva syttyy palamaan

    5. 5

      F1-legenda ylisti Bottasta: ”Hänen ajamisensa oli täydellistä”

    6. Näytä lisää