Teresa, Tessa, Terttu

Viihde

Valikko

Jussi Raittinen menetti poikansa: Jukka on mielessä joka päivä

Jussi Raittinen kertoo muistelmiensa toisessa osassa musiikin lisäksi harvinaisen avoimesti keikkamuusikon arjesta ja poikansa menettämisestä.
Jussi Raittinen, 70, on saanut valmiiksi muistelmiensa toisen osan. Perusteellinen kirja Vanha rokkistara (Karisto, 2014) on syntynyt aikana, jolloin suomalaisella rocklegendalla on ollut paljon surua ja muuta mietittävää kuin musiikki:

"Vanha rokkistara on syntynyt kahden hyvin raskaan vuoden aikana. Kun päätin, että Janne Salmi ryhtyisi sitä kirjoittamaan, oli nuoremman poikani Jukan avovaimo Heini vastikään maaliskuussa 2012 kuollut.
Näitä rivejä kirjoittaessani olemme vastikään laskeneet Jukan uurnan hänen rakkaansa viereen. Poikamme kolmas sydänleikkaus kyllä onnistui, mutta heikentynyt elimistö ei enää toipunut. Jukka kuoli 38 vuoden ja yhden päivän ikäisenä", Raittinen kertoo kirjassa.

Kirja onkin omistettu joulukuussa kuolleelle
Jukka Raittiselle.

- Jukka on mielessä joka päivä, mutta ehkä pahin on jo takana, Raittinen sanoo IS:lle.

Kirja valmistui suurimmaksi osaksi ennen Jukan kuolemaa, joten myös hän pääsee kirjan sivuilla ääneen:

"Faija ei ole jäänyt minullekaan etäiseksi, vaikka olikin usein kiireinen. Musiikki on yhdistänyt eniten ja hieman on myös ollut urheilua, vaikka en pitänytkään hiihdosta", Jukka Raittinen kertoo kirjassa.

Hänellä oli synnynnäinen sydänvika. Koettelemuksia sisältäneessä elämässään Jukka joutui myös käymään läpi ison selkäleikkauksen.

Vanha rokkistara on harvinainen taiteilijaelämäkerta, sillä se ei yritä lainkaan rakentaa Jussi Raittisesta myyttiä luomistyön vuoksi kärsivänä poikkeusyksilönä. Päiväkirjatarkkuudella läpikäydyn Boys-yhtyeen 50-vuotisen uran jälkipuolisko on helposti innostuvalle Raittiselle sitä samaa kuin alkuvuodetkin olivat: leipätyö ja lempiharrastus samassa paketissa.

Raittinen
ja hänen perheensä kertovat avoimesti keikkamuusikon ruuhkavuosista. Kun Jussi & The Boysin esitys
Metsämökin tonttu oli voittanut Syksyn sävelen vuonna 1974, keikkoja riitti 1970-luvun puolivälissä jatkuvasti. Isä oli poissa kotoa niin, että Jukka ei aina edes tunnistanut tätä.

Ja vaikka Raittinen teki töitä ahkerasti, raha ei meinannut riittää.

"Olen samaa mieltä Jussin kanssa siitä, että 1977 oli huonon onnen vuosi: oli isot velat, tulot eivät tahtoneet riittää elämiseen. 70-luvun loppupuolen vuodet olivat vaikeimpia, Jukalle tehtiin leikkauksia ja kerran hän joutui olemaan liikkumatta viikon vuoteessa", Jussin vaimo
Carita kertoo.

Jukka Raittinen ei ladulla viihtynyt, mutta isä-Jussi viihtyi. Kirjassa hän osoittaa avoimesti, että soittajan ikääntyvä kroppa on monenlaisten koettelemusten uhri - vaikka Raittinen onkin välttänyt monen muusikon riesan, alkoholismin. Mutta joskus jopa liikuntaharrastus voi olla kohtalokas työkyvyn murentaja:

"Jussi kaatui jäisessä alamäessä ja satutti pahasti oikean polvensa,
josta sitten jo pitkään edennyt melko oireeton nivelrikko äityi kovasti. Kevään mittaan polvinivelen takaosaan tuli niin sanottu Bakerin kysta. Se toki parani, mutta Jussin hiihtoharrastus sai jäädä. Käveleminen muuttui vaivalloiseksi, mutta uiminen ja pyöräily sujuivat edelleen. Varsinkin portaiden laskeutuminen kävi työlääksi, mikä oli omiaan vaikeuttamaan roudaamista."

Muusikkojen liiton toiminnassa pitkään aktiivisena touhunnut Raittinen osasi kuitenkin hakeutua niin kuntoutukseen kuin polvileikkaukseenkin.
Niinpä hän keikkailee edelleen - 70-vuotiaana - aktiivisesti. Tänä keväänä on luvassa paitsi Boys-yhtyeen 50-vuotiskeikkoja, myös Jukka Raittisen muistokonsertti 3. toukokuuta Helsingin Bar Loosessa.

- Laulan Jukan bändin JS & the Strummersin kanssa muutaman biisin, Jussi Raittinen kertoo.

Sitaatit ensi viikolla julkaistavasta Janne Salmen kirjasta Vanha rokkistara - Jussi Raittisen ja The Boys -yhtyeen tarina 1977-2014.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

    2. 2

      BMW-pomo: Kaksoiskytkinautomaatin päivät ovat luetut – huonosti käy manuaalivaihteistollekin

    3. 3

      Kirsi Salo alkaa tehdä bisnestä Kolumbiassa – löysi yllätyksen ostamaltaan maatilalta

    4. 4

      Lappilaisyrittäjää syytetään suurista veropetoksista: ahneus kasvoi vuosi vuodelta – näin verottajan kiinnostus heräsi

    5. 5

      Poliisi Hirvensalmen tragediasta: Isän kuolemaan ei uskota liittyvän rikosta

    6. 6

      Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Brittilehti paljastaa: Todellinen syy, miksi herttuatar Catherine ei koskaan ratsasta hevosella, vaikka muut kuninkaalliset ratsastavat

    9. 9

      40-vuotias käytti 15-vuotiasta seksuaalisesti hyväkseen Lahdessa – kaksi vuotta vankeutta

    10. 10

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    2. 2

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    3. 3

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    4. 4

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    5. 5

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    6. 6

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

    7. 7

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    8. 8

      Lapin suurituloisimpiin kuulunutta yrittäjää syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

    9. 9

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    10. 10

      Poliisi Hirvensalmen tapahtumista: Perheen isä kuoli, pojat loukkaantuivat vakavasti – äiti soitti hätäkeskukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    4. 4

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    5. 5

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    6. 6

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

    2. 2

      BMW-pomo: Kaksoiskytkinautomaatin päivät ovat luetut – huonosti käy manuaalivaihteistollekin

    3. 3

      Kirsi Salo alkaa tehdä bisnestä Kolumbiassa – löysi yllätyksen ostamaltaan maatilalta

    4. 4

      Lappilaisyrittäjää syytetään suurista veropetoksista: ahneus kasvoi vuosi vuodelta – näin verottajan kiinnostus heräsi

    5. 5

      Poliisi Hirvensalmen tragediasta: Isän kuolemaan ei uskota liittyvän rikosta

    6. Näytä lisää