Tuukka, Touko

Viihde

Valikko

Muut asiakkaat eivät tunnista Jared Letoa helsinkiläisravintolassa

Julkaistu:

JUURI-RAVINTOLA
Oscar-voittaja Jared Leto jakaa tänään Emma-gaalassa parhaan yhtyeen palkinnon ja esiintyy huomenna bändinsä 30 Seconds to Marsin kanssa Hartwall Areenassa.
Viime kesänä Jared Leto paljasti IS:lle helsinkiläisen lempiravintolansa.

- Käyn lempiravintolassani Juuressa. Siellä käytetään paljon juureksia, Yhdysvalloissa ei ole mitään vastaavaa, eikä kukaan juuri käytä juureksia. Juuren ruoissa maut ovat todella upeita, Leto suitsutti Korkeavuorenkadulla sijaitsevaa ravintolaa.

Perjantain Helsingin Sanomissa Leto kertoi käyvänsä lempiravintolassaan myös tänä viikonloppuna.

Juuren ravintolayrittäjä Jarkko Myllymäki tietää odottaa maailmankuulua asiakastaan.

- Hän ei koskaan varaa pöytää, mutta olemme tehneet häntä varten haamuvarauksen.

Leto on käynyt Myllymäen mukaan joka kerta Juuressa ollessaan Suomessa. Ensimmäisen kerran maailmantähti piipahti siellä nelisen vuotta sitten. Tuolloin Leto ihastui erityisesti suomalaiseen kalaan, jota syö yhä joka kerta Juuressa käydessään.

Kerran ravintola oli niin täysi, että tähti joutui istumaan terassilla. Se oli niitä ainoita kertoja, jolloin hänet tunnistettiin hupparistaan huolimatta ja pari ohikävelijää pyysi nimmarin. Muulloin Leto on saanut syödä rauhassa, koska on tutumpi lähinnä nuoremmalle yleisölle.

Myllymäki kehuu näyttelijä-rokkaria todella rennoksi tyypiksi, jolta puuttuu maailmantähden elkeet.

- Ilmeisesti ruokamme maistuu hänelle, koska hän poistuu täältä aina tyytyväisenä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Entinen urheilun supertähti kuoli vain 48-vuotiaana – kärsi pahoista päänsäryistä viime päivinään

    2. 2

      Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

    3. 3

      Kuinka hiljaisesta brittiopiskelijasta tuli kylmäverinen itsemurhapommittaja? – ”Salman oli aina kunnioittava minua kohtaan”

    4. 4

      Suomalaiset tv-tähdet pöyristyivät rikkaiden ruotsalaisten käyttäytymisestä ravintolassa – ”Pyhäinhäväistys!”

    5. 5

      Johanna Pakoselta yllättävä tunnustus Seuralle suhteestaan Hunks-tanssijaan – laukoo mielipiteensä uusperhearjesta

    6. 6

      Tellervo Koivisto Muisti-lehdelle miehensä viimeisistä viikoista: joutui vastaamaan vaikeisiin kysymyksiin hoitokodissa

    7. 7

      Tarjoilija Veera kantoi pöytään hampurilaisia – sheikki Al Qasimi antoi Helsingissä lähes tonnin tipin!

    8. 8

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    9. 9

      Äiti jätti parivuotiaan lastenvaateosastolle ja pyysi myyjää hoitamaan: ”Olin pöyristynyt”

    10. 10

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    2. 2

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    3. 3

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    4. 4

      Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

    5. 5

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    6. 6

      Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

    7. 7

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    8. 8

      KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

    9. 9

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    10. 10

      Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Entinen urheilun supertähti kuoli vain 48-vuotiaana – kärsi pahoista päänsäryistä viime päivinään

    2. 2

      Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

    3. 3

      Kuinka hiljaisesta brittiopiskelijasta tuli kylmäverinen itsemurhapommittaja? – ”Salman oli aina kunnioittava minua kohtaan”

    4. 4

      Suomalaiset tv-tähdet pöyristyivät rikkaiden ruotsalaisten käyttäytymisestä ravintolassa – ”Pyhäinhäväistys!”

    5. 5

      Johanna Pakoselta yllättävä tunnustus Seuralle suhteestaan Hunks-tanssijaan – laukoo mielipiteensä uusperhearjesta

    6. Näytä lisää