Joni, Joonas, Jouni

Viihde

Valikko

Vakiintunut hurmurinäyttelijä: "Yhden yön suhteet ovat mauttomia"

Mila Kunisin kanssa seurusteleva Ashton Kutcher ei kaipaa sinkkuaikojaan.
Kaksi vuotta Mila Kunisin kanssa seurustellut näyttelijä kertoi Men’s Fitness -lehdelle, että yhden illan suhteet ovat mauttomia.

Lehden haastattelussa 36-vuotias näyttelijä mietiskeli sinkkuelämää ja tuli tulokseen, etteivät yhden illan jutut ole kovinkaan hohdokkaita.

- Sinkkuna oleminen voi olla oikein hauskaa... Kun on taloudellisesti riippumaton ja voi tehdä mitä haluaa, milloin haluaa, näyttelijä sanoi.

- Se tyttö, jonka kanssa pitää hauskaa yhden yön ajan, on myös se tyttö, jolle ei tarvitse soittaa takaisin, jos haluaa pysyä sinkkuna, hän huomautti.

- Mutta jonkin ajan kuluttua se, että on se yhden yön tyyppi, alkaa olla aika mautonta.

Entiset 70’s Show -komediasarjan tähdet Kunis ja Kutcher alkoivat seurustella keväällä 2012.
Kutcher erosi 51-vuotiaasta vaimostaan Demi Mooresta vuonna 2011.

Viime viikolla Kunisin ja Kutcherin kerrottiin menneen kihloihin, ja tiistaina Kunisin vasemmasta nimettömästä bongattiin suuri timanttisormus.

Tiistaina julkistettiin myös tiedote, jonka mukaan Mila Kunis vierailee Kutcherin tähdittämässä Miehen puolikkaat -sarjassa. Siinä pariskunta niin ikään esittää paria.

Tiedotteen mukaan Kunisin esittämä hahmo Vivian ilmestyy Kutcherin hahmon Waldenin ovelle, ja kaksikko tuntee heti täydellistä sielujen sympatiaa. Ongelma on, että Walden on juuri kosimassa erästä toista naista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teemu Selänne harmissaan parhaan tutkaparinsa puolesta: ”Surullista, että hän on erittäin katkera jääkiekolle”

    2. 2

      Alastomuutta saunassa vaativille suomalaisille löytyi yllättävä sukulaiskansa

    3. 3

      Tunnistaisitko? David Beckham julkaisi rujon kuvan naamastaan – fanit kauhistuivat näystä: ”Mitä sinulle on tapahtunut?”

    4. 4

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    5. 5

      Vartiointikuluissa hillitön piikki – veronmaksajat vaativat Melania Trumpia muuttamaan Valkoiseen taloon

    6. 6

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    7. 7

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    8. 8

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    9. 9

      Jani Sievinen julkaisi itsestään herkuttelumeemin 20 kiloa lihavampana: ”6 vuotta sitten ei olisi paljon naurattanut...”

    10. 10

      Raju tulipalo aiheuttaa savuhaittaa Vantaalla – liekit tallentuivat dramaattiselle videolle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    2. 2

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    3. 3

      HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

    4. 4

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    5. 5

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    6. 6

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    7. 7

      Janni Hussilta rankka avautuminen saamastaan arvostelusta eron jälkeen: ”Olen kuullut, kuinka olen lihonut”

    8. 8

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    9. 9

      Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

    10. 10

      Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    3. 3

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teemu Selänne harmissaan parhaan tutkaparinsa puolesta: ”Surullista, että hän on erittäin katkera jääkiekolle”

    2. 2

      Alastomuutta saunassa vaativille suomalaisille löytyi yllättävä sukulaiskansa

    3. 3

      Tunnistaisitko? David Beckham julkaisi rujon kuvan naamastaan – fanit kauhistuivat näystä: ”Mitä sinulle on tapahtunut?”

    4. 4

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    5. 5

      Vartiointikuluissa hillitön piikki – veronmaksajat vaativat Melania Trumpia muuttamaan Valkoiseen taloon

    6. Näytä lisää