Iivari, Iivo

Viihde

Näin Robin kertoi stadionkeikastaan - katso video!

Julkaistu:

Teini-idoli Robin maalaili IS:lle, mitä ensi kesän Olympiastadion-keikalla on luvassa.
Hän kertoi asiasta tiistaina järjestetyssä tiedotustilaisuudessa Lasipalatsin Bio Rexissä Helsingissä.

- Ensi viikon torstaina tulee myyntiin ennakkoliput mun keikalle Helsinki Pop Show-tapahtumaan, joka järjestetään Helsingin Olympiastadionilla Helsinki Cupin yhteydessä, tähti kertoi salin täydeltä paikalle tulleelle fanijoukolleen ja sai aikaan massiivista kiljumista.

Robin sanoi IS:lle olevansa konsertista ”sairaan hyvillä fiiliksillä”.

- En ois ikinä uskonut, että pystymme noin isoa keikkaa Suomessa tekemään, hän ihmetteli.

Robin mietti, kuinka liput tulevat menemään kaupaksi, mutta sanoi, ettei lopulta ole väliä, kuinka paljon paikalla on yleisöä.

- Vaikka siellä olisi yksi ihminen tai koko paikka täynnä, pyritään vetämään ihan täysillä. Luvassa on myös muita esiintyjiä sekä kappaleita, joita ei ennen ole esitetty livenä.

Robin haluaa välttää vastakkainasettelua hip hop -artisti Cheekin kanssa, joka niin ikään esiintyy ensi kesänä Olympiastadionilla, peräti kahdesti.

- Musiikki ei ole kilpailu, Robin sanoi.

- Tuo on aika iso keikkapaikka, ja kun Jare sai ne kaksi keikkaa sinne, olin ainakin itse ihan fiiliksissä. Toivottavasti myös Jare on mun jutustani innoissaan, hän toivoi.

Robin on Helsinki Pop Show’n pääesiintyjä Olympiastadionilla 9. heinäkuuta.

Tapahtuman ennakkoliput tulevat myyntiin 13. maaliskuuta.
 
Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    2. 2

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    3. 3

      Uudistus kiukutti ensin Facebookissa – nyt se tulee WhatsAppiin

    4. 4

      Kommentti: Norjan urheilu sai rajun selkäsaunan Johaugin dopingtapauksessa

    5. 5

      Käräjäoikeus vangitsi toisen epäillyn Turun puukkoiskuun liittyen – asianajaja: 18-vuotias Mohamed kiistää osallisuuden

    6. 6

      Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

    7. 7

      Mr Sexy, Miss Pelinainen, Mr Too Big – Nämä 11 sinkkua kilpailevat voitosta Paratiisihotelli-ohjelmassa!

    8. 8

      ”Maailman kaunein pilotti” – Evan, 31, henkeäsalpaavat kuvat nousivat yllättäen somehitiksi – vaalea kaunotar työskentelee lentäjänä

    9. 9

      Kimi Räikkönen jatkaa Ferrarilla ensi kaudella!

    10. 10

      Therese Johaug murtui kyyneliin toimittajajoukon edessä – IS seurasi tapauksen etenemistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    2. 2

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    3. 3

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    4. 4

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    5. 5

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    6. 6

      80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

    7. 7

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    8. 8

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    9. 9

      Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

    10. 10

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    2. 2

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    3. 3

      Uudistus kiukutti ensin Facebookissa – nyt se tulee WhatsAppiin

    4. 4

      Kommentti: Norjan urheilu sai rajun selkäsaunan Johaugin dopingtapauksessa

    5. 5

      Käräjäoikeus vangitsi toisen epäillyn Turun puukkoiskuun liittyen – asianajaja: 18-vuotias Mohamed kiistää osallisuuden

    6. Näytä lisää