Teijo

Viihde

Valikko

Satuhäät-morsian selvisi synnytyksen jälkeisestä masennuksesta: Oli ihan järkyttävää

Eilisessä TV2:n Satuhäät-jaksossa lievestuorelaiset Elli Hintikka, 22, ja häntä yli 9 vuotta vanhempi Antti Katajalehto saivat toisensa kaksipäiväisissä juhlissa elokuun alussa.
He avioituivat ensin Jyväskylän maistraatissa ja seuraavana päivänä vietettiin juhlia Toivakan vanhassa pappilassa. Mukana juhlinnassa olivat perheen lapset Lotta, 4, ja Anton, 1.

Nyt avioliittoa on takana seitsemän kuukautta.

- Meille kuuluu tosi hyvää. Arkeamme pyörittää arkihuumorintaju. Osaamme nokkia toista sillä tavalla, ettei toista satu. Mies on vielä kyllä työttömänä, minä olen edelleen töissä S-marketissa. Avioliitto ei muuttanut elämää millään tavalla, sillä olemme olleet kauan yhdessä ja koettu paljon yhdessä, Elli Hintikka kertoo IS:lle.

Antilla oli aiemminkin takana pari työttömyysjaksoa.

- Häiden jälkeen Antti oli metallialan töissä, mutta jouluna ne loppuivat. Sen jälkeen hän on etsinyt töitä. On hyvä juttu, että kävimme työttömyysjaksoja läpi aiemmin. Mieli ei tule mustaksi, eikä työttömyys stressaa ylimääräistä.

Elli on myös iloinen, että Antin ja 1,5-vuotiaan Antonin isä-poika-suhde on syventynyt.

Satuhäissä Elli kertoi masennuksestaan, joka vaivasi häntä ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen. Hän muun muassa lihoi 30 kiloa.

- Masennus on ohi, ja se on vahvistanut minua todella paljon. Se on tehnyt minusta herkemmän. Jos minulla ei olisi ollut masennusta, olisinko jaksanut Antin äidin kuoleman ja työttömyydet? hän pohtii nyt.
Masennus oli jotain ihan järkyttävää. Muistan vieläkin sen tunteen.

Elli sairastui puoli vuotta Lotan syntymän jälkeen. Hän sai siihen lääkitystä.

- Yritin lääkkeistä eroon 3-4 kertaa. Lopullisesti varmaan pääsin irti, kun aloimme puhua toisen lapsen tekemisestä. Päätin, että nyt on pakko yrittää irti.

Elli lopetti lääkityksen noin seitsemän kuukauden kuluttua sen aloittamisesta.

- Minulla oli hyvä tukiryhmä ja turvaverkostot. Parhaista parhaat ystävät ja vieläkin parhaista parhain perhe. Antti hoiti myös uskomattoman hyvin kotia ja luotti, vaikka oli välillä ymmällään. Hän auttoi pahimmasta yli, Elli kiittelee.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    2. 2

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    3. 3

      Ökynuorten luksusfestivaalista tuli katastrofi: järjestelyt pettivät pahoin – vieraat järkyttyivät telttamajoituksesta ja villieläimistä

    4. 4

      Muistatko tenniksen superparin? Tältä Andre Agassi ja Steffi Graf näyttävät nyt

    5. 5

      15-20 maahanmuuttajan joukkotappelu Lahdessa – välejä selviteltiin nyrkein ja vöin

    6. 6

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    7. 7

      Muistatko 80-luvun povipommi Sabrinan? 49-vuotias italialaiskaunotar on yhä häikäisevä ilmestys – fanit ylistävät: ”Mamma mia!”

    8. 8

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    9. 9

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    10. 10

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    4. 4

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

    7. 7

      NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

    8. 8

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    9. 9

      Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

    10. 10

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    4. 4

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    5. 5

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    8. 8

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    9. 9

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    2. 2

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    3. 3

      Ökynuorten luksusfestivaalista tuli katastrofi: järjestelyt pettivät pahoin – vieraat järkyttyivät telttamajoituksesta ja villieläimistä

    4. 4

      Muistatko tenniksen superparin? Tältä Andre Agassi ja Steffi Graf näyttävät nyt

    5. 5

      15-20 maahanmuuttajan joukkotappelu Lahdessa – välejä selviteltiin nyrkein ja vöin

    6. Näytä lisää