Paula, Pauliina

Viihde

Valikko

Illalla televisiossa: Teemu Selänteestä kertova dokumentti tv-ensi-illassa

Julkaistu: , Päivitetty:

tv-tärpit
Sel8nne rikkoi dokumenttielokuvien katsojaennätyksen teattereissa syksyllä.
Sel8nne, MTV3 klo 19.30
Teemu Selänteestä kertova dokumenttielokuva nähdään sopivasti tv-ensi-illassa, kun suomalaisen jääkiekon ikonin urotyöt Sotshissa ovat vielä tuoreessa muistissa. JP Siilin ohjaaman elokuvan ensi-ilta oli syyskuussa elokuvateattereissa, ja dvd-levitykseen se ehti myöhemmin syksyllä.

Dokumentissa kerrataan Selänteen uraa, seurataan hänen elämäänsä ja kuullaan lukuisia haastatteluita.

-  Haastateltavat soittivat johdonmukaisesti etukäteen Teemulle ja kysyivät, mitä he saavat sanoa. Teemu kehotti aina sanomaan kaiken. Kavereilleen hän oli vielä sanonut, että jos ette muista, niin valehdelkaa, JP Siili kertoo IS Tv-lehden haastattelussa.

Katso myös IS:n Tainola Show, jossa JP Siili kertoo dokumentin tekemisestä. Katso Tainola Show tästä.

Jukka Poika live in Circus, TV2 klo 20.10
Circus Helsinki ja Jukka Poika kohtaavat elävän yleisön edessä Uuden Sirkuksen Keskuksessa Helsingin Cirkossa.

Tartu mikkiin, TV2 klo 21.00
Kilpailuvuorossa ovat Idolsista tutut Mitra Kaislaranta ja Nomi Enckell sekä Joseph Miettinen ja Sara Kurkola. Ohjelmassa julkistetaan myös Tartu mikkiin Karaokemestari.

Inhimillinen tekijä, TV1 klo 22.00
Määräsikö isien sota myös 1950-luvun lasten elämän suunnan? Anne Flinkkilän vieraina näyttelijä Sinikka Sokka, kirjailija Ulla Vaarnamo ja historiantutkija Ville Kivimäki.

Tykkää Tv-lehden Facebook-sivusta ja näet parhaat tv:n katseluvinkit myös Facebookissa.

Uusi Ilta-Sanomat Tv-lehti ilmestyy keskiviikkoisin. Se myydään yhdessä Ilta-Sanomien kanssa hintaan 1,50€ + Ilta-Sanomien hinta.
  • TV-lehti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

    2. 2

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    3. 3

      Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

    4. 4

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    5. 5

      Eronnut Aku Hirviniemi Huomenta Suomessa: latasi Tinderin ja teki heti kiusallisen mokan

    6. 6

      Poliisi julkaisi varoittavan kuvan juhannusliikenteeseen lähtijöille: ”Olkaa ainakin varovaisempia kuin nämä”

    7. 7

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    8. 8

      Helleaalto lähestyy Suomea – loppukuusta jopa +30 astetta?

    9. 9

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    10. 10

      Ruotsi liittyi Britannian vetämiin valmiusjoukkoihin – Suomen päätös lähipäivinä: ”Olemme tulossa perässä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren naisen surma järkyttää Tammisaaressa – murhaepäiltyä kuvataan hiljaiseksi ja rauhalliseksi

    2. 2

      Lotta Näkyvä selittää rohkeita somekuviaan – kiusallisia kömmähdyksiä julkisilla paikoilla: ”Välillä unohdan laittaa pikkuhousut”

    3. 3

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    4. 4

      Näin puhelu +44-alkuisesta mysteerinumerosta eteni – soittaja halusi tietää omaisuuksista

    5. 5

      13-vuotiaat Kalle ja Konsta perustivat puusepänliikkeen – trendisängystä tuli hitti ympäri Suomen

    6. 6

      Tammisaaren murhasta epäillään menestynyttä junioriurheilijaa – rikkoi urallaan SE:n ja pelasi Suomen maajoukkueessa

    7. 7

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    8. 8

      Tästä eivät shortsit pienene: Teinitähti viiletti ostoksilla peppu vilkkuen – äiti kauhistui paljastelusta

    9. 9

      Tienaa lapsuutesi leluilla! 7 suosikkilelua, joista keräilijät maksavat hunajaa

    10. 10

      Kike Elomaa palaa perussuomalaisiin – ”olen pahoillani tästä episodista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Hurjasti laihtunut Aku Hirviniemi asteli median eteen ensimmäistä kertaa yli puoleen vuoteen – puhui voinnistaan

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

    9. 9

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    10. 10

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

    2. 2

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    3. 3

      Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

    4. 4

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    5. 5

      Eronnut Aku Hirviniemi Huomenta Suomessa: latasi Tinderin ja teki heti kiusallisen mokan

    6. Näytä lisää