Leena, Matleena

Viihde

Valikko

Tiesitkö? Tästä ikimuistoisesta tv-kuolemasta tulee tänään 25 vuotta

Julkaistu:

Tiesitkö?
David Lynchin ja Mark Frostin ikoniseksi kohonnut Twin Peaks on yksi kaikkien aikojen suosituimmista tv-sarjoista.
Huhtikuun alussa 1990 Yhdysvalloissa esitetty Twin Peaksin ensimmäinen jakso alkaa, kun rannalta löytyy muoviin kääritty nuoren naisen ruumis, joka paljastuu lukiolaistyttö Laura Palmeriksi.  Mysteeriä ratkoo FBI-agentti Dale Cooper.

Mutta muistatko, että sarjassa Palmerin kuolinpäiväksi selvitetään 24. helmikuuta 1989. Fiktiivisestä kuolemasta tulee siis tänään kuluneeksi 25 vuotta.

Myös sarjan fanaattisimmat fanit ovat huomanneet asian, ja esimerkiksi Twin Peaksille omistautunut Twitter-tili kertoo asiasta.

Kulttisuosioon nousseessa sarjassa jännitettiin koko ensimmäisen kauden ajan, kuka murhasi Laura Palmerin.

Kun ensimmäinen kausi päättyi ilman, että murhaaja oli paljastunut, katsojapalaute ohjelman tekijöille oli valtaisaa. Vastoin David Lynchin toiveita, tuottajat pakottivat paljastamaan murhaajan heti toisen kauden alussa.

Kun murhaaja selvisi, sarjan suosio alkoi luisua alamäkeä.
 
Laura Palmeria esitti sarjassa Sheryl Lee.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pasasen perhe kuvasi hätkähdyttävän videon venematkalla – karhu ui vastaan: ”Uskomaton, ainutlaatuinen ja jännittävä tilanne”

    2. 2

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    3. 3

      Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

    4. 4

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    5. 5

      Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

    6. 6

      Mies hukkui lampeen, teinit kuvasivat videolle ja nauroivat – Floridan lainsäädännön mukaan pojat eivät välttämättä rikkoneet lakia

    7. 7

      Jätskikassalla saatetaan tarvita henkkareita! Mojito-mehujää hämmentää: ”Siinä tuli mukava nousuhumala”

    8. 8

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    9. 9

      Poliisi tutkii mysteeriruumista Joensuussa – kuka on joesta löytynyt nainen?

    10. 10

      Samuel Purola otti jälleen mitalin – EM-pronssi 200 metrillä!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    3. 3

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    4. 4

      Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

    5. 5

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    6. 6

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    7. 7

      Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

    8. 8

      Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

    9. 9

      Oletko vanhus nuoressa ruumiissa? 24 paljastavaa merkkiä

    10. 10

      Roope Salminen yllätti yleisön täysin kesken keikan – upea kunnianosoitus kuolleelle laulajalle: ”Päätimme, että on pakko tehdä jotain”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    7. 7

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    8. 8

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    9. 9

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    10. 10

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pasasen perhe kuvasi hätkähdyttävän videon venematkalla – karhu ui vastaan: ”Uskomaton, ainutlaatuinen ja jännittävä tilanne”

    2. 2

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    3. 3

      Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

    4. 4

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    5. 5

      Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

    6. Näytä lisää