Teijo

Viihde

Valikko

Marita Taavitsainen kampaajan ammatistaan: "Välillä kylänmiehiä leikkelen"

Kakkosammatti
Iskelmälaulajien keikat ovat vähentyneet roimasti, ja jotkut ovat joutuneet vaihtamaan alaa. Marita Taavitsaisellakin on toinen ammatti.
Keikat ovat vähissä muun muassa siksi, että tanssilavoja on vähemmän kuin ennen, ja esimerkiksi risteilijöille palkataan usein ennemmin dj kuin viihdeartisti.

Monilla laulajilla on varmuuden vuoksi toinenkin ammatti. Esimerkiksi vuoden 2000 tangokuningas Antti Raiski tekee kirvesmiehen töitä, vuoden 2002 tangokuningatar Johanna Pakonen puolestaan opiskeli äskettäin tanssinopettajaksi.

Myös IS:n tiistain lehteen haastattelema laulaja Marita Taavitsainen kertoo, että keikat ovat vähentyneet. Taavitsainen tosin ei ole harkinnut alan vaihtoa, vaikka hänelläkin on takataskussa toinen ammatti. Hän on kampaaja.

- Sukulaisia, naapureita ja kylänmiehiä tässä välillä leikkelen, mutta omasta ilostani, ilmaiseksi.

- Minulla on asiakkaita, jotka eivät saa sanoa mitä haluavat, vaan saan tehdä heille, mitä haluan. Se on se taiteellinen näkemys, Taavitsainen kertoo.

Hän sanoo kaipaavansa usein konkreettista, luovaa tekemistä käsillään, ja siksi hän osti äskettäin ompelukoneen. Yksi ongelma tosin ilmaantui heti kättelyssä.

- En saa siihen enää lankaa takaisin. On pakko mennä takaisin sinne kauppaan, vaikka myyjä näytti kolmeen kertaan, miten se lanka laitetaan, hän kertoo.

- Tiukassa se leipä olisi, jos pitäisi ompelukoneella ruveta vääntämään, Taavitsainen nauraa.

Taavitsainen on lomaillut pari kuukautta, koska talvikausi on laulajillekin hiljainen. Hänellä on kaksi- ja nelivuotiaat lapset.

- Elän nyt yksityiselämän ruuhkavuosia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi etsii 7-vuotiasta Aleksia – ei tullut koulusta kotiin Kouvolassa

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    4. 4

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    5. 5

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    6. 6

      Pohjois-Korea testasi taas ballistista ohjusta – USA: laukaisu epäonnistui

    7. 7

      Takavuosien Bond-tyttö menetti kaiken – elää rahattomana ja kodittomana: Kuuden hengen perhe ahtautui nuhjuiseen motelliin

    8. 8

      Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

    9. 9

      Pikajuna törmäsi pakettiautoon Vaasassa, kaksi ihmistä kuoli – ”Pakettiautosta ei ole kuin puolet jäljellä”

    10. 10

      Hyvän mielen lappu porraskäytävässä nosti taloyhtiön tunnelmaa: näyttelijä ilmoitti 90-vuotisjuhlistaan – ”voi kuulua meteliä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    3. 3

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    4. 4

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    5. 5

      NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

    6. 6

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    7. 7

      Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

    8. 8

      Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

    9. 9

      Punkki puri perheenäitiä karmein seurauksin piknikillä Helsingissä: Annukka unohti jopa oman nimensä

    10. 10

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    3. 3

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    4. 4

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    5. 5

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    6. 6

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi etsii 7-vuotiasta Aleksia – ei tullut koulusta kotiin Kouvolassa

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    4. 4

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    5. 5

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    6. Näytä lisää