Miia, Mira, Mirva

Viihde

Valikko

Illalla televisiossa: Olympiakylän rakentajat jäivät ilman palkkoja

tv-tärpit
MOT kertoo, että venäläisen ihmisoikeusjärjestön mukaan jopa kymmenet tuhannet ovat jääneet ilman palkkojaan.
MOT: Veren, hien ja kyynelten kisat, TV1 klo 20.00
Sotshin olympialaisiin käytetään kymmeniä miljardeja euroja, mutta kisojen rakentajien palkkoja on jätetty maksamatta, ja heitä on jopa pahoinpidelty, kertoo MOT. Vuosi sitten Sotshissa oli virallisten tietojen mukaan 70000 naapurimaista tullutta siirtotyöläistä. Venäläisen ihmisoikeusjärjestö Memorialin arvion mukaan olympiakylää rakentaneista työntekijöistä jopa kymmenet tuhannet ovat jääneet ilman palkkojaan. Yksi julman kohtalon kokeneista on venäläinen sähkömies Mardiros Demirtjan. Hän oli töissä Sotshin rakennustyömailla ja sai aluksi palkkaa ensimmäiseltä kuukaudelta. Sitten pitkät työpäivät jatkuivat, mutta palkanmaksu tyrehtyi. Kun Demirtjan vaati palkkaansa, hänet pahoinpideltiin sairaalakuntoon. Nyt työkyvyttömänä mies on yrittänyt saada oikeutta, mutta syyttäjä ja tuomioistuin ovat jättäneet esitutkinnan kesken. Ylen MOT käsittelee kisojen kulissien takaisia tapahtumia yhteistyössä Ruotsin television kanssa.

Deittikamera, Nelonen klo 18.25

Uutta amerikkalaista deittirealitykisaa juontaa koomikko Iliza Shlesinger. Ensimmäisessä jaksossa bilehile ja outoilija iskevät silmänsä surffariin ja muusikkoon, ja treffeillä tapahtuu yllättäviä asioita.

Valokuvan voimaa, Teema klo 21.00

Homous on rikkonut äidin ja aikuisen pojan välit. Poika Eero pyrkii korjaamaan asiaa voimauttavan valokuvauksen avulla.

Ladykillers, Nelonen klo 21.00
Tom Hanks tekee hillittömän pääroolin komediassa, jossa kirjava rikollisjoukko päättää toteuttaa vuosisadan kasinoryöstön. Roistot tekeytyvät kirkkomuusikoiksi ja vuokraavat itselleen harjoittelutilan vanhan leskirouvan kellarista. Maan alta on tarkoitus kaivaa tunneli kassaholviin, mutta leskirouva alkaakin haistaa touhussa palaneen käryä.

The Walking Dead, Fox klo 21.55
Maailmalla katsojaennätyksiä rikkonut The Walking Dead jatkuu tänään neljännen kauden uusilla jaksoilla, jotka nähdään vain päivän viiveellä Yhdysvaltojen ensiesityksestä.

Tykkää Tv-lehden Facebook-sivusta ja näet parhaat tv:n katseluvinkit myös Facebookissa.

Uusi Ilta-Sanomat Tv-lehti ilmestyy keskiviikkoisin. Se myydään yhdessä Ilta-Sanomien kanssa hintaan 1,50€ + Ilta-Sanomien hinta.
  • TV-lehti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    2. 2

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    3. 3

      Presidenttipari saapui Vesa-Matti Loirin konserttiin – yhteiskuva Sauli Niinistön ja Jenni Haukion kanssa villitsi somessa

    4. 4

      86-vuotiaan naisen raaka surma järkyttää Kaliforniassa – puolusti kävelykepillään raiskaajan kynsiin joutunutta ystäväänsä

    5. 5

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    6. 6

      Trump juhli 100 päiväänsä kaukana Washingtonin illallisista – rankkaa irvailua ”toisiaan lohduttaville” vieraille

    7. 7

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    8. 8

      Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

    9. 9

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    10. 10

      Kommentti: Urheilu sai uuden supertähden – Joshuan ja Klitshkon ottelu jää nyrkkeilyhistoriaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    4. 4

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    5. 5

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    6. 6

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    7. 7

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    8. 8

      Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

    9. 9

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    10. 10

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    2. 2

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    3. 3

      Presidenttipari saapui Vesa-Matti Loirin konserttiin – yhteiskuva Sauli Niinistön ja Jenni Haukion kanssa villitsi somessa

    4. 4

      86-vuotiaan naisen raaka surma järkyttää Kaliforniassa – puolusti kävelykepillään raiskaajan kynsiin joutunutta ystäväänsä

    5. 5

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    6. Näytä lisää