Hanna, Johanna, Jenni

Viihde

Valikko

Illalla televisiossa: Suomalainen Tapio sai armokuoleman Sveitsissä

Julkaistu: , Päivitetty:

tv-tärpit
Illan Inhimillisessä tekijässä tavataan kaksi leskeä, joiden miehet halusivat eutanasian.
Inhimillinen tekijä, TV1 klo 22.00
Tämän illan keskustelussa Anne Flinkkilä kohtaa kaksi leskeä, jotka kertovat siitä, millaiseen ratkaisuun heidän parantumattomasti sairaat miehensä päätyivät. Puolitoista vuotta sitten Kerttu Pekola matkusti miehensä Tapion kanssa Sveitsiin ja palasi leskenä takaisin. Tapio sairasti liikehermoja rappeuttavaa als-tautia, joka eteni nopeasti. Hän sai toivomuksestaan eutanasian yksityisellä klinikalla Zürichin lähellä. Kerttu kertoo ohjelmassa Tapion toivomuksena olleen, että perhe puhuisi avoimesti eutanasiasta, ja että asiassa ei ole salattavaa eikä hävettävää.
Suomessa eutanasia ei ole sallittua, mutta Hollannissa se laillistettiin vuonna 2002. Suomalaisen Leena Monosen hollantilainen mies Rijk sairastui keuhkosyöpään vuonna 2007. Perhelääkäri lupasi auttaa, kun aika tulisi. Kaksi vuotta sairastettuaan Rijk teki lopullisen päätöksen. Ohjelman kolmas vieras on psykologi ja kulttuurintutkija Leila Jylhänkangas. Hän on vastikään tehnyt väitöstutkimuksen siitä, mitä eutanasiasta Suomessa oikein ajatellaan.

Sotshin olympiakisat: Avajaiset, TV1 klo 18.00
Avajaisseremoniat selostaa Niki Juusela ja kommentaattorina toimii Ville Haapasalo.

Uuno Turhapuron veli, MTV3 klo 20.05

Ainoa Turhapuro-elokuva ilman Vesa-Matti Loiria syntyi, kun Loiri riitautui Spede Pasasen kanssa. Turhapuron veljeä näyttelee Esko Salminen.

Strada, TV1 klo 21.00
Valokuvaaja Meeri Koutaniemi kertoo ajatuksistaan ympärileikkauskuvakohun jälkeen. Lapsena saatu käsivamma ei kaatanut orkesterinjohtaja Riku Niemen uraa.

Tykkää Tv-lehden Facebook-sivusta ja näet parhaat tv:n katseluvinkit myös Facebookissa.

Uusi Ilta-Sanomat Tv-lehti ilmestyy keskiviikkoisin. Se myydään yhdessä Ilta-Sanomien kanssa hintaan 1,50€ + Ilta-Sanomien hinta.

  • TV-lehti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    2. 2

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    3. 3

      Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

    4. 4

      MTV:lta kiekkokansaa säväyttävä päätös – Juhani Tamminen saa väistyä!

    5. 5

      Jos hallitset nämä taidot, jokainen työnantaja haluaa palkata sinut

    6. 6

      Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

    7. 7

      Tunnetun hevikitaristin purkaus Chester Benningtonin kuolemasta hätkähdytti somessa – ”Huono aika moiselle kommentille”

    8. 8

      Muistatko espanjalaisen Las Ketchup -yhtyeen kauniit siskokset? Suosio hiipui täysin, katosivat julkisuudesta – tältä he näyttävät nyt

    9. 9

      Hyytävä raportti Pohjois-Koreasta: loikanneet kertovat kymmenistä joukkohaudoista – teloituspaikat merkittiin karttaan

    10. 10

      Iäkäs mies kuoli kotipihallaan polttopuukatoksen romahdettua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    2. 2

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    3. 3

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    4. 4

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    5. 5

      Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

    6. 6

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    7. 7

      Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

    8. 8

      Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

    9. 9

      Uskomattoman tiimalasivartaloista venäläismallia kehutaan uudeksi Kim Kardashianiksi – väittää itse olevansa kauniimpi kuin kuuluisa tosi-tv-tähti

    10. 10

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    10. 10

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    2. 2

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    3. 3

      Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

    4. 4

      MTV:lta kiekkokansaa säväyttävä päätös – Juhani Tamminen saa väistyä!

    5. 5

      Jos hallitset nämä taidot, jokainen työnantaja haluaa palkata sinut

    6. Näytä lisää