Teijo

Viihde

Valikko

Varoitus herkille katsojille: Farmissa luvassa lampaan teurastus

Nelosella maanantaina alkaneessa uudessa reality-sarja Farmissa näytetään tänään kello 19, kuinka kilpailijat teurastavat lampaan.
Varhaisillan Farmi-ohjelmassa nähtävästä lampaan teurastamisesta on ehditty kohista jo etukäteen. Tänä iltana nähdään, miten teurastus onnistuu.

12 kilpailijasta koostuva joukko on viettänyt farmilla nyt noin viikon, ja nälkä vaivaa jokaista jo tosissaan, sillä tilan ruoka koostuu pääasiassa kasviksista ja silloin tällöin saadusta kalasta.

Päätös yhden lampaan tappamisesta ja syömisestä herättää joukossa itkua ja riitaa, mutta lopulta eläin päätyy ruokalistalle.

- Vähän kuola valuu jo suupielistä. Odotan, milloin pääsee teurastamaan, toteaa taiteilija Marko, 43, kameralle ennen teurastusta.

Marko asuu siviilielämässään maalla, eikä hätkähdä ajatusta syötävien eläinten tappamisesta itse.

Lopulta lammas tainnutetaan pulttipistoolilla, jonka jälkeen sen veret lasketaan sankoon.

Lammas ripustetaan telineeseen, nyljetään ja siitä otetaan talteen kaikki liikenevä.

Farmi-ohjelmassa kuusi naista ja kuusi miestä elää maatilalla 1800-luvun talonpoikaiselämää ilman sähköä, juoksevaa vettä tai moderneja koneita.

He viljelevät ruokansa, hoitavat eläimiä, kalastavat, huhkivat metsätöissä ja tekevät kaiken vanhan ajan työkaluilla ja työtavoilla. Suurin osa päivästä menee puurtamiseen, sillä pienetkin työt vievät aikaa.

Farmi Nelosella ma-to kello 19. Viikon pudotusjakso nähdään sunnuntaisin kello 20.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    2. 2

      Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

    3. 3

      Näin kevätmyräkkä jyrää Suomen yli – luvassa myrskytuulta, lumipyryjä ja räntää

    4. 4

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    5. 5

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    6. 6

      Keksi syöpiä, muunteli terveystietoja... ”Teurastajakirurgi” huijasi jopa 1000 potilasta tarpeettomiin leikkauksiin Britanniassa

    7. 7

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    8. 8

      Seksi sai Markon ja Lilan palaamaan yhteen: ”Paljonkin vaihtaisin päiviä pois, mutta en emäntää”

    9. 9

      Kesärenkaat vaihtaneita kehotetaan varovaisuuteen – ajokeli huononee entisestään

    10. 10

      Tuomas Muraja ja Rosa Meriläinen kihlautuivat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    4. 4

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    5. 5

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    6. 6

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    7. 7

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    8. 8

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    9. 9

      Hyvän mielen lappu porraskäytävässä nosti taloyhtiön tunnelmaa: näyttelijä ilmoitti 90-vuotisjuhlistaan – ”voi kuulua meteliä”

    10. 10

      Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    4. 4

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    5. 5

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    6. 6

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    2. 2

      Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

    3. 3

      Näin kevätmyräkkä jyrää Suomen yli – luvassa myrskytuulta, lumipyryjä ja räntää

    4. 4

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    5. 5

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    6. Näytä lisää