Teijo

Viihde

Valikko

Lypsämistä, kerimistä, rakentamista - näin farmilaiset uurastavat leipänsä pitimiksi

Farmi
Maanantai-iltana nähtävä tositv-sarja tutustuttaa kilpailijat 1800-luvun maatilan töihin.
Farmilla kuusi naista ja kuusi miestä elää maatilalla 1800-luvun talonpoikaiselämää ilman sähköä, juoksevaa vettä tai moderneja koneita.

He viljelevät ruokansa, hoitavat eläimiä, kalastavat, huhkivat metsätöissä ja tekevät kaiken vanhan ajan työkaluilla ja työtavoilla.

Suurin osa päivästä menee puurtamiseen, sillä pienetkin työt vievät aikaa.

IS listasi töitä, joita farmilaiset joutuvat opettelemaan selviytyäkseen maatilalla.

Lampaan teurastaminen

Etukäteen eniten kohistu asia Farmissa on varmasti lampaan teurastaminen.

Kun joukko on viettänyt noin viikon farmilla, nälkä nakkelee jokaista jo tosissaan, sillä tilan ruoka koostuu pääasiassa kasviksista ja silloin tällöin saadusta kalasta.

Päätös yhden lampaan tappamisesta ja syömisestä herättää joukossa itkua ja riitaa, mutta lopulta eläin päätyy ruokalistalle. Se tainnutetaan pulttipistoolilla, jonka jälkeen sen veret lasketaan sankoon. Lammas ripustetaan telineeseen, nyljetään ja siitä otetaan talteen kaikki liikenevä.

- Vähän kuola valuu jo suupielistä. Odotan, milloin pääsee teurastamaan, toteaa kameralle ennen toimitusta taiteilija Marko, 43,
joka asuu siviilielämässään maalla eikä hätkähdä ajatusta syötävien eläinten tappamisesta itse.

- Syön vain eläimiä, joihin minulla on tunneside, hän sanoo.

Lampaasta hyödynnetään lähes kaikki syötäväksi kelpaava, ja osa ei-syötävistä elimistä, kuten sydän, annetaan Markon koiralle.

Eläinsuojien rakentaminen

Nopeasti käy selväksi, että kaikki eläimet tarvitsevat suojan, ruokapaikan ja hoitovälineitä. Farmilaisille työtehtäviä jakava pehtori Pesonen kertoo, että farmilaiset saavat lehmiä, jos osaavat tehdä niille kelvolliset tykötarpeet. Farmilaiset tarttuvat innokkaasti haasteeseen, sillä maito toisi ruokavalioon tärkeän lisän.

Karjasuoja kohoaa laitumelle kuorituista tukeista.

Katon kanssa tosin tulee pieniä ongelmia. Katon tervan kuivuttua farmilaisia odottaa yllätys.

- Täällähän on ihan helvetisti rakoja, sanoo 41-vuotias lääkäri Mika.
Raot päätetään tilkitä narulla ja tervata katto uudestaan.

Lampaan keriminen ja langan kehrääminen värttinällä

Marko kerii lampaan vanhoilla keritsimillä. Sitten hän opettaa Tuulikkia kehräämään rukilla villasta lankaa.

Jyvien jauhaminen jauhinkivien välissä

Vanhaan aikaan jyvät jauhettiin käsikivillä, jotka koostuivat pyöritettävästä yläkivestä ja paikallaan pysyvästä alakivestä. Farmilla jauhot täytyy tehdä tällä menetelmällä.

Jyvät kaadetaan kiven silmään eli keskellä olevaan reikään. Kun yläkiveä pyöritetään, jyvät kulkeutuivat kivien väliin ja jauhautuivat jauhoksi.

- Tämä on ihanaa, tulee juuri sellaista kuin tarvitaan, Tuulikki, 66, kehuu jauhoja.

Lehmän lypsäminen

Lypsäminen herättää huolta farmilaisissa, sillä aluksi vain Marko ja Tuulikki osaavat taidon, ja lehmä voi saada utaretulehduksen ilman päivittäistä lypsyä.

Farmilaiset päättävät opettaa taidon kaikille siltä varalta, että sen osaavat joutuvat lähtemään kilpailusta kotiin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    2. 2

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    3. 3

      Ökynuorten luksusfestivaalista tuli katastrofi: järjestelyt pettivät pahoin – vieraat järkyttyivät telttamajoituksesta ja villieläimistä

    4. 4

      Muistatko tenniksen superparin? Tältä Andre Agassi ja Steffi Graf näyttävät nyt

    5. 5

      15-20 maahanmuuttajan joukkotappelu Lahdessa – välejä selviteltiin nyrkein ja vöin

    6. 6

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    7. 7

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    8. 8

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    9. 9

      Muistatko 80-luvun povipommi Sabrinan? 49-vuotias italialaiskaunotar on yhä häikäisevä ilmestys – fanit ylistävät: ”Mamma mia!”

    10. 10

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    4. 4

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    5. 5

      Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

    6. 6

      NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

    7. 7

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    8. 8

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    9. 9

      Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

    10. 10

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    4. 4

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    5. 5

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    6. 6

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    9. 9

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    2. 2

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    3. 3

      Ökynuorten luksusfestivaalista tuli katastrofi: järjestelyt pettivät pahoin – vieraat järkyttyivät telttamajoituksesta ja villieläimistä

    4. 4

      Muistatko tenniksen superparin? Tältä Andre Agassi ja Steffi Graf näyttävät nyt

    5. 5

      15-20 maahanmuuttajan joukkotappelu Lahdessa – välejä selviteltiin nyrkein ja vöin

    6. Näytä lisää