Vappu

Viihde

Valikko

Riita rahasta sai Hollywood-näyttelijän katkaisemaan välit perheeseensä

Välirikko
Näyttelijä Christian Bale ei ole puhunut äidilleen kuuteen vuoteen.
Näyttelijä Christian Balen äiti yrittää epätoivoisesti korjata välejä poikaansa. Bale ajautui riitoihin äitinsä Jennyn, 66, ja siskonsa Sharonin kanssa Yön Ritari –elokuvan ensi-illassa vuonna 2008.

Välienselvittely tähden hotellihuoneessa äityi niin pahaksi, että poliisi kutsuttiin rauhoittamaan tilannetta. Bale pantiin rautoihin ja vietiin poliisiasemalle. Bale ei ole puhunut äidilleen tai sisarelleen tapahtuneen jälkeen.

Rajun riidan uskotaan saaneen alkunsa rahasta. Jenny kiistää väitteen ja sanoo yrittäneensä turhaan saada yhteyden poikaansa.

- Kuusi vuotta on pitkä aika. Haluan hänet takaisin, Jenny kertoo The Mirror –lehdelle.

- On surullista ettemme ole puhuneet kertaakaan tänä aikana. Christianin isoäiti Edna on 90-vuotias ja haluaa puhua hänen kanssaan. Christiankin täyttää pian 40 vuotta. Nyt meidän olisi aika olla taas yhtä perhettä.

Jenny on kertonut perheen kuulumisia pojalleen sähköpostitse jo vuosien ajan, mutta ei ole saanut vastausta. Bale lähettää kuitenkin joka vuosi joululahjoja sisarensa Sharonin kolmelle lapselle.

- Hän tulee toimeen lasten kanssa loistavasti. Olisi ihanaa, jos voisimme unohtaa menneet ja palata entiseen, Balen sisko Sharon toivoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä – vastaantulijoita pahoinpideltiin joukolla

    2. 2

      IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

    3. 3

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    4. 4

      Pohjois-Korean vankileirin ex-vartija Daily Mailille: Näin vankeja kohdellaan – teloituksia, kidutusta ja raiskauksia

    5. 5

      Trump kommentoi Pohjois-Korean Kim Jong-unia: ”Selkeästi melko fiksu tyyppi”

    6. 6

      Kiristyvätkö Bottaksen ja Lewis Hamiltonin välit suomalaisen voiton myötä? F1-legendalta koominen vastaus

    7. 7

      Nicole Scherzinger sai yllättävän pyynnön kesken bikinivahauksen – ”Se oli hirvittävää”

    8. 8

      Pekka Rinne huippuiskussa – Nashvillen hurmos jatkuu

    9. 9

      Kultaa! Jesse, 24, voitti toistamiseen urallaan miljoonaturnauksen

    10. 10

      Mercedeksen tallipomo voiton ottaneen Bottaksen asemasta tallissa: ”Ihan hullua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    2. 2

      Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

    3. 3

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    4. 4

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    5. 5

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    6. 6

      Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

    7. 7

      Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

    8. 8

      Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

    9. 9

      Valtteri Bottas ajoi upeaan voittoon Venäjän GP:ssä – myös Räikkönen palkintopallille!

    10. 10

      Kuvat kertovat: Näin paljon Sofia Belórfin ulkonäkö on muuttunut 7 vuodessa – missikaunottaresta fitnessmestariksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä – vastaantulijoita pahoinpideltiin joukolla

    2. 2

      IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

    3. 3

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    4. 4

      Pohjois-Korean vankileirin ex-vartija Daily Mailille: Näin vankeja kohdellaan – teloituksia, kidutusta ja raiskauksia

    5. 5

      Trump kommentoi Pohjois-Korean Kim Jong-unia: ”Selkeästi melko fiksu tyyppi”

    6. Näytä lisää