Reija

Viihde

Palaako Taylor jo maitojunalla Kaunareihin?

Julkaistu:

Kauniit ja rohkeat
Kauniiden ja rohkeiden kulisseissa kuohuu.
Kauniit ja rohkeat -faneille on tiedossa ilouutisia, mikäli tuoreet tiedot pitävät paikkansa.

Saippuaoopperoiden merkittävin äänenkannattaja Soap Opera Digest kertoo Hunter Tylon olevan palaamassa pitkäaikaiseen Taylorin rooliinsa.

Tylon pr-tiimi on kiirehtinyt kiistämään tiedon, ja näyttelijättären virallisella Facebook-sivulla on eilen julkaistu kirjoitus, jossa paluu kiistetään.

- Huhutaan, että Hunter Tylo neuvottelisi paluusta Kauniisiin ja rohkeisiin ensi kuun alussa. Nämä huhut eivät pidä paikkaansa, eikä mitään neuvotteluja Hunterin ja Kauniiden ja rohkeiden
välillä ole käyty. Kiitämme kaikkia Hunterille osoittamastanne tuesta, Team Hunterin nimellä allekirjoitetussa viestissä kerrotaan.

Kuitenkin, vain tunteja viestin julkaisemisen jälkeen Kaunareiden tiedottaja vahvisti uutisen Daytime Confidentialille.

- Ilokseni voin vahvistaa, että Hunter Tylo palaa Kauniisiin ja rohkeisiin Taylor Hayesin roolissa 28. helmikuuta, tiedottaja kertoo.

Taylorin hahmo poistui sarjasta heinäkuun alussa, ja Suomessa Hunter Tylon toistaiseksi viimeinen jakso esitettiin marraskuun lopussa.

Tuolloin Taylor paljasti Brooken ja Billin salasuhteen ja sai käytöksellään Ericin raivoihinsa. Taylor poistui huoneesta ovet paukkuen, eikä häntä nähty sen koommin.

Toistaiseksi ei ole tietoa, onko nyt käsillä oleva väitetty paluu pysyvä vai vain vierailu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

    2. 2

      15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

    3. 3

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    4. 4

      70-vuotiaan miehen epäillään yrittäneen tappaa vaimonsa – naapurusto järkyttyi syvästi: ”Ei mitään ennakkoaavistusta”

    5. 5

      Tällä aseella USA löisi takaisin, jos Pohjois-Korea hyökkäisi Souliin – tuttu Suomenkin armeijalle

    6. 6

      Säteilevä morsian! Juontaja Ellen Jokikunnas meni naimisiin – häät järjestettiin pikavauhtia

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Paljastava kuva: 24-vuotias hyvinmuodostunut malli vilautti epäkohtaa reisissään – reaktio oli valtava

    9. 9

      Skootterilla liikkuneet nuoret kävivät varkaissa, etsintäkuulutuksesta tuli välittömästi somehitti

    10. 10

      Tom Cruisen stuntti epäonnistui järkyttävällä tavalla – tähti pölähti yllättäen takaisin julkisuuteen: Kuittasi kohun kiusallisesti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    3. 3

      Tältä Krista Kosonen näytti teininä – sopimattomat vaatteet huvittavat jälkeenpäin: ”90% enkeli”

    4. 4

      Näitkö tämän pizzataksin? Soita hätänumeroon!

    5. 5

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    6. 6

      Lionel Messi myi autonsa Petteri Koposelle – futistähden viesti auton kunnosta huvitti suomalaista

    7. 7

      Pitävätkö Touko Aallon kommentit turvapaikkapolitiikasta paikkansa? Viranomaiset vastaavat

    8. 8

      HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

    9. 9

      Tolppakamera räpsähti – syyttäjä päätti olla nostamatta syytettä auton omistajaa vastaan

    10. 10

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    10. 10

      Jari Sillanpään fanit järkyttyivät laulajan huume-epäilystä – rajua tilitystä Facebookissa: ”Nyt meni kuppi nurin”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

    2. 2

      15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

    3. 3

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    4. 4

      70-vuotiaan miehen epäillään yrittäneen tappaa vaimonsa – naapurusto järkyttyi syvästi: ”Ei mitään ennakkoaavistusta”

    5. 5

      Tällä aseella USA löisi takaisin, jos Pohjois-Korea hyökkäisi Souliin – tuttu Suomenkin armeijalle

    6. Näytä lisää