Olga, Oili

Viihde

Valikko

Hugh Grantille salalapsi ruotsalaisnaisen kanssa - ja toinen kiinalaisnaisen kanssa

Julkaistu:

Perheonnea
53-vuotias brittinäyttelijä on keskellä erikoista perhejärjestelyä.
Hugh Grantista tuli syyskuussa 2012 pienen pojan isä.

Lapsen äiti on ruotsalainen, tv-alalla työskentelevä Anna Elisabet Eberstein.
Pari ei kuitenkaan ole tiettävästi enää yhdessä, kertoo brittilehti The Sun.

Tilanteesta tekee erikoisen se, että samoihin aikoihin maailmaan saapui myös Grantin toinen lapsi, kiinalaisen Tinglan Hongin synnyttämä Felix.

Felix syntyi vain kolmea kuukautta ennen ruotsalaisnaisen synnyttämää poikaa.

Lehden mukaan on epäselvää tiesivätkö naiset toisistaan raskauksien aikana.

Grantin ja Tinglanin suhde on kestänyt sen verran pidempään, että parilla on myös vuonna 2011 syntynyt tytär Tabitha. Tiettävästi myöskään tämä pari ei ole enää yhdessä.

Molemmat naiset asuvat lehden mukaan Lontoossa ja Grant on mukana lasten elämässä.

Grant on jo aiemmin kertonut avoimesti Tinglanin kanssa saamistaan lapsista, mutta ruotsalaisen Annan kanssa saatu lapsi on pysynyt salassa tähän saakka.

Felixin syntymän aikoihin Grant kommentoi asiaa Twitterissä.

- Muutamien toimittajien kysymyksiin vastatakseni: Olen haltioissani, että tyttärelläni on nyt veli. Rakastan heitä molempia ja heillä on hieno äiti, Grant twiittasi.

- Ja tehdäkseni tämän vielä kristallin kirkkaaksi. Minä olen isä, näyttelijä jatkoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    3. 3

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    4. 4

      Prinssi William uskoo, että Diana olisi ollut ”painajaismainen” isoäiti – taustalla suloinen syy

    5. 5

      Sara Forsbergin meikkikuva huvittaa – ”Äitini sanoi, että näytän halvalta prostituoidulta”

    6. 6

      Nimilista julki – tällä joukkueella Suomi lähtee MM-Lontooseen

    7. 7

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    8. 8

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    9. 9

      Liian seksikkääksi väitetty golfkaunotar kritisoi uutta ”rintavakosääntöä” – aikoo jatkossakin näyttää naiselliset muotonsa

    10. 10

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    2. 2

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    3. 3

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    4. 4

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    5. 5

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    6. 6

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    7. 7

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    8. 8

      Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

    9. 9

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    10. 10

      Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    4. 4

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    3. 3

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    4. 4

      Prinssi William uskoo, että Diana olisi ollut ”painajaismainen” isoäiti – taustalla suloinen syy

    5. 5

      Sara Forsbergin meikkikuva huvittaa – ”Äitini sanoi, että näytän halvalta prostituoidulta”

    6. Näytä lisää