Ritva

Viihde

Valikko

Julkkiksetkin nuukailevat Suomessa: ”Kun menee lujaa, älä jumalauta leiju”

Julkaistu:

Ilta-Sanomat kysyi tutuilta säätämisestä ja kulutustottumuksista.
Lue lisää pihistelyvinkkejä Ilta-Sanomien Sunnuntai-liitteestä viikonloppuna.

70-luvulla suosittuna mannekiinina ja seurapiirikaunottarena tunnetuksi tullut Roswitha Möhring kertoo, että hänet on lapsena kasvatettu säästäväiseksi. Möhring tunnustaa että 80-luvun rahankäyttövuosina hän ei juuri ajatellut säästämistä.

- Nuorena piti saada 16000 markan arvoinen uusin Eriksson, urheiluauto ja kaikkea muuta, koska ”kaikilla muillakin oli”.  Olin nuori, kaunis ja menestyvä, piti olla kaikkea. Vaatteet ovat olleet intohimoni, Helsingissä asuessani tein heräteostoksia paljon, Möhring kertoo.

Nyt hänellä on menossa aivan toisenlainen vaihe.

- En tee enää heräteostoksia. Lieksassa aloin sen sijaan myydä ja lahjoittaa vaatteitani ja tavaroitani hyväntekeväisyyteen. 80-luvulla en olisi ajatellut, että luopuisin niistä ikinä, kertoo muoti- ja kauneusalan ammattilainen.

Kun hänen äitinsä kuoli vuonna 2002, Möhring alkoi pohdiskella elämäänsä ja tavaroiden keräämistä uudestaan.

- Äitini jätti taakseen tavararöykkiön ja jouduin jäämään yksin sen kanssa. Jätekuormia oli varmaan viisi! Siitä kokemuksesta päätin tehdä elämänmuutoksen: minun lapsilleni ei jäisi sellaista tavaramäärää. Ikänikin vaikuttaa siihen, että en jaksa enää kerätä tavaraa. Käyn kuntosalilla pysyäkseni kunnossa. Tavarat ovat menettäneet merkityksensä. Ei niitä kuitenkaan saa mukaansa, kun kuolee.

Elämänkokemuksestaan oppineena Möhring kehottaa painokkaasti, että ihmisten kannattaa säästää.

- On hyvä olla jonkinlainen pesämuna. Nyt sanoisin, että minun olisi kannattanut elää säästeliäämmin urani huipullakin. Jos olisin osannut säästää, elämäni asiat olisivat vähän toisin. Suren sitä, että menetin Munkkiniemen asuntoni lama-ajan bisneksen tappioissa. Jos olisin osannut elää säästeliäämmin, olisin säästynyt aikamoisilta sydänsuruilta.

Hän pohtii hetken.

- Olisin silti edelleen parempi haastateltava siihen, mistä en pysty säästämään. Kuntosalista ja uinnista en voisi säästää, Möhring kuitenkin toteaa ja nauraa.

- Ajan edelleen autolla, mutta joissain ruokajutuissa ajattelen nyt säästeliäämmin. En syö pullaa enkä leivoksia. Tosin ajattelen siinä ehkä säästämistä enemmän sitä, että ei lihoisi, Möhring sanoo ja paljastaa:

- Säästeliäs taidan olla kauneushoidoissa. En pysty ottamaan ryppysuoristuksia, vaan olen tällainen vaseliinin käyttäjä. En voi ottaa mitään kauneushoitoja, koska ihoni ei kestä niitä.

Möhring on säästänyt myös matkustamisesta.

- Neuvoisin ihmisiä nipistämään myös ylellisyyksistä, kuten kauneudenhoidosta.

 

Neuvoisin ihmisiä nipistämään myös ylellisyyksistä, kuten kauneudenhoidosta.



Vaikka Möhring on jo pitkään – kymmenisen vuotta –, lahjoittanut ja myynyt tavaroitaan pois, silti sitä riittää.

- En ymmärrä, miksi ne eivät jo lopu! Olen myös ottanut elämäntavaksi, että yritän saada ”törsön” pois heti kaapeistani, jos sitä tulee lisää.


Juha Veijonen: ”Kun menee lujaa, älä jumalauta leiju”



Näyttelijä Juha Veijonen on oppinut katsomaan hintalappuja. Veijonen vertailee, mistä saisi nahkarotsinsa mahdollisimman edullisesti.

- Sanoisin, että säästäminen on jokaisen omassa päässä. On paha sanoa säästövinkkejä toisille. Jos tiedät, mitkä tulosi ovat, suhteuta ne menoihisi, toteaa Veijonen.

Näyttelijä käy kirpputoreilla ostoksilla.

- Kirpputori on tosi hieno juttu, suosittelen ehdottomasti. Sieltä löytää vaikka mitä, minulla on kämpässäni paljon tavaraa kirpputorilta. Jos kirpputoreja ei enää olisi, se olisi sosiaalisesti ja kulttuurisesti erittäin suuri menetys. 

Hän on tottunut ylä- ja alamäkiin yli 20-vuotisen freelancer-uransa aikana.

- Elämäni on kuin sahanterä, jos piirtää sen tussilla paperille. Kun tulee ylämäkiä, ei kannata vain antaa palaa. Se kostautuu kyllä. Opin sen kantapään kautta. Olen aina ollut huono oppilas. Paras opettaja on ollut elämä: kun tulee turpaan, se on useimmiten oma vika, Veijonen tietää.

- Silloin kun on ylämäki ja ollaan siellä huipulla, ei pidä ruveta leijumaan. Olemme kaikki verta ja luuta. Ylämäessä pitää muistaa, että aallonpohja tulee. Kun se alamäki sitten tulee, ei pidä mennä hirteen. On muistettava, että se on elämää ja vielä sieltä noustaan, Veijonen ohjeistaa.

- Eli kun menee hitaammin, älä mene hirteen ja kun menee lujaa, älä jumalauta leiju, vaan pidä jalat maassa! Tämä tulee oppia mielenterveydenkin kannalta, näyttelijä tiivistää.

- Vähän tämä on tylsää, mutta niin se kuitenkin on. Tiedän, etten ole yksin tämän asian kanssa. Koetetaan selvitä täällä!


Raija Oranen: ”Suomessa revitään ihmisiltä nyt viimeisiä pennosia”



Kirjailija Raija Oranen ei osaa antaa yhtään säästövinkkiä.

- Tulen päivä päivältä yhä kaameammaksi tuhlariksi! Kaikki menee, mikä tulee – ellei enemmänkin. En oikeasti osaa yhtään säästää, olen aivan toivoton tapaus, Oranen tunnustaa.

Hän toteaa olleensa lapsesta asti samanlainen.

- Se on luonteenlaatu- ja temperamenttikysymys. Säästäminen on ollut minulle äärimmäisen vaikeaa, olen keskittynyt siihen menopuoleen. Olen myös antelias. Ne, jotka menestyvät hyvin, heidät tunnistaa pihiydestä heti. He ovat suorastaan ahdistavia, koska eivät osaa pitää hauskaa.

Oranen painottaa, ettei hänen tuhlailunsa ole siitä kiinni, että hän olisi tottunut yltäkylläisyyteen.

- Olen varsin vaatimattomista oloista lähtöisin – aina olen joutunut pihtaamaan. Jos on enemmän töitä, rahaa menee kuitenkin vielä enemmän.

Oranen sanoo arvostavansa säästäjiä yhtä suuresti kuin pianonsoittajia ja balettitanssijoita.

- Jos olisin fiksumpi ja osaisin säästää, olisimme paljon onnellisempia henkilöitä. Ainainen köyhyys väsyttää, kirjailija tunnustaa.

- Usein luotto on jo käytetty, kun raha tulee. Se on luottokorttielämää, olen aina velan päällä. Mieheni on tästä minulle aivan raivoissaan, hän jatkaa.

Oranen toteaa, että aina kun hän tulee takaisin Fuengirolasta ja menee ruokakauppaan, häneltä on tulla itku.

- Mistä säästät Helsingin alueella? Asunnot ja ruoka maksavat täällä niin hirveästi, että täällä ei voi elää. Kysytään, miksi ihmiset ovat Suomessa niin vihaisia. Siihen on tasan kaksi syytä: asumisen ja ruoan kallis hinta! Ihmiset eivät pysty säästämään – kaikki menee. Suomessa revitään ihmisiltä nyt ehdottomasti viimeisiä pennosia, kirjailija kommentoi.
 


Mistä säästät Helsingin alueella? Asunnot ja ruoka maksavat täällä niin hirveästi, että täällä ei voi elää.



- Voi hurskastella säästämisellä, mutta kuinka moni pystyy siihen Suomessa? Täytyy olla tosi suurituloinen, kirjailija uskoo.  

Oranen on yrittänyt opetella entistä säästäväisemmäksi. Hän tunnistaa olevansa säästäväinen ainoastaan edullisten ruoka-aineiden valinnassa.

- Vaatimattomistakin aineksista saa hyvää ruokaa – ei sen tarvitse olla sisäfilettä. Viimeksi ostin esimerkiksi erikoistarjouksesta kokonaisen kirjolohen ja tein siihen ohrattoa, hän kuvailee.

- Mutta sitten menen vaatekauppaan. Olen vaatefriikki, halpoihin vaatteisiin tuhlaan. Vaatteiden etsiminen, tutkiminen ja löytäminen – kaappini ovat niitä täynnä, eikä niitä kaikkia voi käyttääkään. Äidilläni oli vaatekauppa, joten jo lapsena totuin vaatteiden kokeilemiseen.

Oranen shoppailee kirpputoreilla ja Fuengirolassa – ei merkkivaatekaupoissa.

- Kun puhun tuhlaamisesta, puhun siitä suhteessa omaan varallisuuteeni. En elä mitään ylellistä elämää.

Oranen on ollut nyt yli 10 vuotta raittiina. Ei alkoholia pisaraakaan.

- Kyllähän alkoholissa säästää pitkän pennin. Se on todella pitkä penni! hän riemuitsee.



Näin Kaarina Kivilahti on tarkka kulutuksessaan



Muotiyrittäjä Kaarina Kivilahti on sitä mieltä, että säästäminen on järkevää ja itsestään selvää. Kotonaan Kivilahti sammuttaa valot niistä huoneista, joissa hän ei sillä hetkellä itse ole.

- Meillä on kaikki säästölamppuja. Perheemme oli varmaan ensimmäisiä Suomessa, jotka hankkivat niitä, hän toteaa.

- Laitan astianpesukoneen, jos mahdollista, aina öisin ja viikonloppuisin päälle, jolloin energia on halvempaa, Kivilahti vinkkaa.

 

Laatu on ekologista, koska se kestää ja sitä voi kierrättää.



Ruokakauppaan mennessään hänellä on aina ostoslista mukanaan.

- En kuitenkaan osta mitään vain siksi, että se on halpaa, Kivilahti täsmentää.

Hän antaa säästöneuvoksi, että kannattaa panostaa kenkien, vaatteiden ja tavaroiden laatuun.

- Ja huolehtia niistä myös tarkkaan – se on säästäväisyyttä! Jos esimerkiksi kenkiin tulee pienikin vika, vien ne heti suutariin. Riisuessani kengät jalasta, laitan niihin lestit. Huollan myös kaikkia vaatteitani huolellisesti. Pidemmän päälle se on säästäväistä ja kannattavaa, Kivilahti kertoo.

- Laatu on ekologista, koska se kestää ja sitä voi kierrättää. Olen säästänyt useimmat vaatteeni, ja käytän niitä uudelleen. Minulla lepokaappi, jonne laitan vaatteet, joita en juuri silloin käytä. Sieltä otan vaatteet uudelleen käyttöön, kun ne ovat taas ajankohtaisia. 

Suklaasta Kivilahti ei suostu tinkimään.

- Fazerin suklaata pitää olla aina!

Ota kantaa

Vertailetko hintoja?

Kyllä 77% En 23%
Ääniä yhteensä 12027

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    2. 2

      Pikkulapset katosivat kotoa Teksasissa – löytyivät kuolleina kuumasta autosta

    3. 3

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    4. 4

      Tässä on Loton oikea rivi – suuri summa 6+1 -tuloksesta

    5. 5

      10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

    6. 6

      Armeija ja islamistit taistelevat luodein ja raketein kaupungin kaduilla Filippiineillä – ”Näin Isisin siellä”

    7. 7

      Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

    8. 8

      Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

    9. 9

      Poliisi selvittää joukkotappelua Porvoon rannassa – kaksi venekuntaa otti yhteen

    10. 10

      Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    2. 2

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    3. 3

      Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

    4. 4

      Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

    5. 5

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    6. 6

      Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

    7. 7

      Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

    8. 8

      Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

    9. 9

      Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

    10. 10

      Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    2. 2

      Pikkulapset katosivat kotoa Teksasissa – löytyivät kuolleina kuumasta autosta

    3. 3

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    4. 4

      Tässä on Loton oikea rivi – suuri summa 6+1 -tuloksesta

    5. 5

      10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    2. 2

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    3. 3

      Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

    4. 4

      Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

    5. 5

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    6. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. Näytä lisää