Juha, Janne, Jani

Viihde

Valikko

Illalla televisiossa: Nyt kaivetaan esiin lihavuusepidemian syntipukit!

Julkaistu: , Päivitetty:

tv-tärpit
Toimittaja Jacques Peretti etsii syytä siihen, mikä meitä lihottaa.
Prisma: Lihavuusepidemian syntipukit, TV1 klo 19.00
Maailmassa on nykyään enemmän ylipainoisia kuin aliravittuja, ja muutos on tapahtunut nopeasti. Syytä tähän selvitetään räväkässä kolmiosaisessa brittidokumentissa. Sarjassa toimittaja Jacques Peretti kutsuu lihavuutta epidemiaksi. Hänen syyttävä sormensa osoittaa ruokateollisuutta, jonka ansiosta ruokailutottumukset ovat muuttuneet. Peretti jopa nimeää ihmisiä, joiden vuoksi tähän on tultu. Peretin mukaan meitä houkutellaan myös mainonnan keinoin syömään useammin, ja ruokiin lisättävät aineet saattavat jättää syöjän nälkäiseksi. Ensimmäisessä jaksossa käsitellään maissisiirappia, jota alettiin käyttää makeuttajana siksi, että maissia viljeltiin 70-luvulla yli tarpeen. Sittemmin on tutkittu, että maissisiirapilla makeutetut tuotteet kiihdyttävät ruokahalua.

Suomen surkein kuski, MTV3 klo 20.05
Juuso Mäkilähteen juontaman sarjan toinen kausi alkaa. Ensimmäisessä jaksossa kilpailijat joutuvat suunnistustehtäviin sekä kääntämään autoa lavalla.

Meidän safkaa, Ava klo 21.00
Avokadopastasta tutun pariskunnan Hanna ja Alexander Gullichsenin konstailematon kokkausohjelma alkaa.

Keräilijöiden aarreaitta, Jim klo 22.55
Panttilainaamon tekijöiden uudessa sarjassa perheyritys Robbie’s 1st Base ostaa ja myy työkseen urheiluun liittyviä keräilyaarteita. Kallisarvoiset keräilykappaleet ovat osa urheiluhistoriaa, ja nämä miehet osaavat tienata niillä!

Tykkää Tv-lehden Facebook-sivusta ja näet parhaat tv:n katseluvinkit myös Facebookissa.

Uusi Ilta-Sanomat Tv-lehti ilmestyy keskiviikkoisin. Se myydään yhdessä Ilta-Sanomien kanssa hintaan 1,50€ + Ilta-Sanomien hinta.
  • TV-lehti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    2. 2

      Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

    3. 3

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    4. 4

      Tässäkö juhannuksen erikoisin suora lähetys? Tuhannet suomalaiset tuijottavat liukuhihnaa – ”Rullamitta ja vatupassi enää puuttuu”

    5. 5

      Räikkönen jätti toimittajan seisomaan – käveli pois kesken kysymyksen

    6. 6

      Stubb kommentoi brexitiä amerikkalaiskanavalle – sitten ”Suomen kesä” yllätti taustalla: ”Se tunne, kun yrität antaa vakavaa haastattelua”

    7. 7

      Katri Helenan vuosikymmeniä kestänyt juhannusperinne katkesi

    8. 8

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    9. 9

      Rallitähti Jari-Matti Latvala ja Maisa Torppa kihlautuivat!

    10. 10

      Saudi-Arabia: Mekan Suurmoskeijaan hyökkäystä suunnitellut itsemurhapommittaja räjäytti itsensä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    3. 3

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    4. 4

      NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

    5. 5

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    6. 6

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    7. 7

      Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

    8. 8

      Espoolainen Anna havahtui ulkoa kuuluneeseen pamaukseen – ulkona leijui sankka musta savu

    9. 9

      Puna-armeijan vyöry pysähtyi Ihantalaan – venäläissotilas kertoi hirvittävästä näystä Stuka-pommituksen jälkeen

    10. 10

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    2. 2

      Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

    3. 3

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    4. 4

      Tässäkö juhannuksen erikoisin suora lähetys? Tuhannet suomalaiset tuijottavat liukuhihnaa – ”Rullamitta ja vatupassi enää puuttuu”

    5. 5

      Räikkönen jätti toimittajan seisomaan – käveli pois kesken kysymyksen

    6. Näytä lisää