Olga, Oili

Viihde

Valikko

Illalla televisiossa: Vesa-Matti Loiri ja Hannele Lauri ronskina pariskuntana

Julkaistu: , Päivitetty:

TV-TÄRPIT
Kotimainen menestyskomedia Varasto saa tänään tv-ensi-iltansa.
Varasto, MTV3 klo 20.00
Duunarikomedia Varasto perustuu Arto Salmisen (1959–2005) tekstiin. Taru Mäkelän ohjaama elokuva oli yleisömenestys elokuvateatterissa. Varasto valittiin Jussi-gaalan yleisöäänestyksessä Vuoden elokuvaksi 2012.
Elokuvan henkilöitä yhdistää maalikaupan varasto. Päähenkilö Rousua näyttelee Kari-Pekka Toivonen, ja hänen raskaana olevaa tyttöystäväänsä Minttu Mustakallio. Muissa rooleissa nähdään vetävä joukko kotimaisia tähtiä: Aku Hirviniemi, Vesa Vierikko, Esko Salminen ja Juha Muje.
Minttu Mustakallion äitiä rouheasti näyttelevä Hannele Lauri saa elokuvassa rinnalleen Vesa-Matti Loirin, jolla on elokuvassa pieni mutta herkullinen yhden repliikin rooli. Loiri oli alustavasti lupautunut mukaan elokuvaan, mutta sen jälkeen ohjaaja Taru Mäkelällä oli vaikeuksia tavoittaa taiteilijaa. Ohjaaja pyysi Hannele Laurilta apua.
- Minä tiedän, mihin aikaan Veskulle pitää soittaa. Vesku sanoi heti, että totta kai hän tulee mukaan, Lauri kertoi Ilta-Sanomille elokuvan ensi-illan aikaan.

Nuori James Herriot, TV1 klo 19.00
Uusi brittisarja sijoittuu aikaan, jolloin rakastettu eläinlääkäri James Herriot valmistui eläinlääkäriksi 1930-luvulla.

The Voice of Finland, Nelonen klo 20.00
Toisessa Ääni ratkaisee -jaksossa lavalle nousee Tapio Suomisen ex-rakas Ann Wikström. Katso lisää täältä.

Avec Tastula, TV1 klo 21.00
Avec Tastulan viimeisessä osassa Maarit Tastula lähtee tutkimusmatkalle kohti vanhenemista ja kuolemaa. Jaksossa tavataan muun muassa räppärimummo Eila Nevanranta, joka tekee 78-vuotiaana yhä keikkaa täysille katsomoille.

Tykkää Tv-lehden Facebook-sivusta ja näet parhaat tv:n katseluvinkit myös Facebookissa.

Uusi Ilta-Sanomat Tv-lehti ilmestyy keskiviikkoisin. Se myydään yhdessä Ilta-Sanomien kanssa erikoishintaan 1,00€ + Ilta-Sanomien hinta.

  • TV-lehti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    2. 2

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    3. 3

      Skandaali EM-kisoissa – kultamitalisti poistui palkintokorokkeelta kesken kaiken

    4. 4

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    5. 5

      Saimaan kanavaan 200 ihmistä kyydissään jumittunut M/S Carelia palasi Lappeenrantaan – toimitusjohtaja kiistää ruuan loppumisen

    6. 6

      Välikohtaus Itämerellä paljastui: Venäläinen sotalaiva lähetti mystisiä radioviestejä, musta helikopteri kaartoi rahtialuksen yli

    7. 7

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    8. 8

      Plusmalli Ashley Graham poseeraa sensuellissa alastonkuvassa: vain käsi peittää kriittiset paikat – ”Toivon olevani joskus yhtä itsevarma”

    9. 9

      Prinsessa Diana soitti pojilleen vain tunteja ennen kuolemaansa – Prinssit lopettivat puhelun lyhyeen: ”Olimme kiireisiä”

    10. 10

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    3. 3

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    4. 4

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    5. 5

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    6. 6

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    7. 7

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    8. 8

      Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

    9. 9

      Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

    10. 10

      Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    4. 4

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    5. 5

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    2. 2

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    3. 3

      Skandaali EM-kisoissa – kultamitalisti poistui palkintokorokkeelta kesken kaiken

    4. 4

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    5. 5

      Saimaan kanavaan 200 ihmistä kyydissään jumittunut M/S Carelia palasi Lappeenrantaan – toimitusjohtaja kiistää ruuan loppumisen

    6. Näytä lisää