Minna, Vilma, Miina

Viihde

Valikko

Elviksen turvamies keikalle Keravalle

Julkaistu:

Urallaan muun muassa Elvikselle, Tom Jonesille, Michael Jacksonille, Elizabeth Taylorille sekä FBI:lle ja CIA:lle työskennellyt Dick Grob tulee Suomeen.
Turvamies Dick Grob on suojellut myös Yhdysvaltain presidenttejä Richard Nixonia ja Jimmy Carteria.

Dick Grob pitää uransa kohokohtana työtään Elviksen kanssa vuosina 1967-1977. Hän oli viimeisiä ihmisiä, joka jutteli Elviksen kanssa ennen kuolemaa. Grob vierailee toukokuussa Suomessa An Evening with Elvis’ Friends and Original Musicians -konsertissa. Hän kertoo työstään Elviksen kanssa konsertissa.

- Kerron mielelläni ihmisille Elviksen hienoudesta. Minulta on usein kysytty millainen Elvis oli ja olen vastannut, että en ole koskaan tavannut mukavampaa persoonaa kuin mitä Elvis oli. Elvis oli hyvin antelias ihminen; hän olisi antanut vaikka paidan päältänsä, Dick Grob kertoo.

- Ikävä kyllä jotkut hänen kavereistaan ja tyttöystävistään hyödynsivät tätä ominaisuutta. Uskoakseni tässä oli yksi syy miksi Elvis eristäytyi viimeisinä vuosinaan. Uskoakseni hän kyllästyi siihen, että häneltä haluttiin aina jotain.

Elokuun 16. päivän aamuna vuonna 1977 Elvis soitti Grobille aamuneljältä tulevasta konsertistaan.

- Keskustelimme hänen yläkerran toimistossa. Elvis oli innoissaan tulevasta kiertueesta, ehkä enemmän kuin mitä normaalisti. Elvis oli valinnut viisi uutta kappaletta settilistaan ja hän halusi, että etsin kappaleiden nuotit ja informoisin muusikoita asiasta. Muutamaa tuntia myöhemmin hän oli kuollut! Olin shokissa! Yöllisen keskustelumme aikana en huomannut Elviksessä mitään merkkejä siitä, että jokin olisi ollut huonosti.

An Evening with Elvis’ Friends and Original Musicians -konsertti järjestetään Kerava-salissa tiistaina 6.5. Liput maksavat 32 euroa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

    4. 4

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    5. 5

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    6. 6

      Mika Häkkinen Aina-tyttärensä kanssa pelitunnelmissa – mukana myös Michael Schumacherin poika: Tältä he näyttävät nyt

    7. 7

      Lauri Törni saa nimikkoviinan – mutta huomaatko, mitä oleellista etiketin legendaarisesta sotakuvasta puuttuu?

    8. 8

      Martti, 69, sai sydänkohtauksen nukkuessaan – Nelli-koira pelasti: ”Sankariksi sitä puhutellaan”

    9. 9

      Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

    10. 10

      Varoitus viranomaiselta: Älä klikkaa tätä tekstiviestiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    2. 2

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    3. 3

      Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

    4. 4

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    5. 5

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    6. 6

      Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

    7. 7

      Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

    8. 8

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    9. 9

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    10. 10

      Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

    4. 4

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    5. 5

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    6. Näytä lisää