Tuukka, Touko

Viihde

Valikko

Kari Väänänen vaihtoi etelän kiireet Kemijärven rauhaan - ”Hengittäminen on nyt helpompaa”

Julkaistu:

Taivaan tulet
Näyttelijä-ohjaaja Kari Väänäseltä on kyselty viime aikoina, jääkö hän Kemijärvelle, kun Taivaan tulet -sarja loppuu. Miksi ihmeessä ei jäisi?
- "Eihän siellä ole mitään!" oli Kari Väänäsen ystävien yleisin reaktio, kun hän päätti perheineen muuttaa Kemijärvelle viisi vuotta sitten.

- Kun muutimme tänne, ystävämme etelässä olivat kauhuissaan. He kyselivät, että mitä te sinne.

Väänänen, 59, on nähnyt maailmaa. Lähdettyään Kemijärveltä 15-vuotiaana hän on asunut Helsingissä, Kuopiossa, Vaasassa, Tampereella, New Yorkissa ja Brasiliassa. Mutta koti on siellä, missä juuret.

- Etelässä asuessani luin Havukka-ahon ajattelijan kaksi kertaa vuodessa. Palasin siihen aina uudestaan tietämättä, miksi. Vasta tänne muutettuani tajusin, että se oli lääke siihen tiedostamattomaan kaipuuseen korpeen, pohjosen erämaihin. En tiennyt, että minua ahisti siellä. Tajusin sen vasta jälkikäteen. Hengittäminen on nyt isompaa.

Lapin pelastaja

Vuonna 2002 Väänänen matkusti vuosikymmenten jälkeen Kemijärvelle serkkunsa 50-vuotispäiville. Väänäsen lapsuudestaan muistama mahtipitäjä ei ollut entisensä.

Vaikka hotelli, vaatekauppa ja osuusliikkeen talo seisoivat vielä samoilla sijoillaan, moni asia oli 10000 asukkaan kaupungissa muuttunut huonompaan suuntaan.

Matkapuhelinlatureiden valmistaja Salcomp oli juuri ilmoittanut lähdöstä, mikä jätti 800 ihmistä työttömäksi. Lähes joka kymmenes kemijärveläinen oli ollut siellä töissä.

- Kaikki olivat masentuneita. Silloin mulla kävi mielessä, mitä minä voisin tehdä auttaakseni lapsuuteni kaupunkia, Väänänen muistelee.

Samoihin aikoihin hän oli tavannut tulevan vaimonsa Terhin, 39, joka työskenteli maskeeraajana Tampereen Työväen Teatterissa. Idea Lappiin paluusta alkoi kyteä.

- Oltiin niin rakastuneita Terhin kanssa, ja pamahti ajatus, että jumalauta sinne.

- Sitten tuli Taivaan tulet, jotenkin se idea vaan tuli. Me oltiin niin innostuneita siitä, että menin kaikkien ovien läpi, olin niin vakuuttunut tämän oikeutuksesta eikä kukaan älynnyt estää.

Kemijärvi vei sydämen mennessään

Perhe kokeili kemijärveläisyyttä ensin vuoden. He palasivat Tampereelle vain huomatakseen, että sydän jäi Itä-Lappiin, ja 2008 muuttokuorma kaarsi punatiilisen talon eteen.

Nuorena Kari Väänänen istui kapakoissa taiteilijaystävineen ja paransi maailmaa.

- Siellä etsittiin metafyysistä käsitystä itselle. Lopulta vaivuimme eksistentialiseen hurmioon ja lilluimme omassa erinomaisuudessamme. Se oli hienoa aikaa.

Kemijärvellä Väänäsen kantapaikka on pub Viisikko.

- Mikä onkaan mukavampaa kuin inttää moottorikelkkojen ominaisuuksista ukkojen kanssa, mistä se kala tulee ja missä on hyvät teerijängät.

Etelästä Väänänen kaipaa vain yhtä asiaa.

- Tampereen kauppahallia. Se kauppahallin olemus, ilmassa leijuvien herkkujen tuoksujen sinfonia. Niin ja kiinalaista ravintolaa!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

    2. 2

      Suomalaiset tv-tähdet pöyristyivät rikkaiden ruotsalaisten käyttäytymisestä ravintolassa – ”Pyhäinhäväistys!”

    3. 3

      Johanna Pakoselta yllättävä tunnustus Seuralle suhteestaan Hunks-tanssijaan – laukoo mielipiteensä uusperhearjesta

    4. 4

      Tellervo Koivisto Muisti-lehdelle miehensä viimeisistä viikoista: joutui vastaamaan vaikeisiin kysymyksiin hoitokodissa

    5. 5

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    6. 6

      Tarjoilija Veera kantoi pöytään hampurilaisia – sheikki Al Qasimi antoi Helsingissä lähes tonnin tipin!

    7. 7

      Äiti jätti parivuotiaan lastenvaateosastolle ja pyysi myyjää hoitamaan: ”Olin pöyristynyt”

    8. 8

      Poliisi ei lähde vielä kaatamaan Espoon karhua – ”Lähtökohta on, että karhu siirtyy”

    9. 9

      Sädesieni muutti Arjan unelmatyön helvetiksi – ratkaisuidea oli karu: käytä kaasunaamaria

    10. 10

      Kommentti: Keskusta haalii itselleen valtaa ja rahaa – jälleen uusi askel

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    2. 2

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    3. 3

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    4. 4

      Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

    5. 5

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    6. 6

      Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

    7. 7

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    8. 8

      KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

    9. 9

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    10. 10

      Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

    2. 2

      Suomalaiset tv-tähdet pöyristyivät rikkaiden ruotsalaisten käyttäytymisestä ravintolassa – ”Pyhäinhäväistys!”

    3. 3

      Johanna Pakoselta yllättävä tunnustus Seuralle suhteestaan Hunks-tanssijaan – laukoo mielipiteensä uusperhearjesta

    4. 4

      Tellervo Koivisto Muisti-lehdelle miehensä viimeisistä viikoista: joutui vastaamaan vaikeisiin kysymyksiin hoitokodissa

    5. 5

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    6. Näytä lisää