Pertti, Albert

Viihde

Valikko

Kissa puri käteen - Mervi Tapola viikon sairaalassa

Tuttu nainen laittoi joulun alla Mervi Tapolan postilaatikkoon kortin, jossa hän kertoi vaihtavansa asuntoa ja joutuvansa luopumaan kissastaan.
- Hän kysyi minulta, otanko kissan joululahjaksi, Mervi Tapola kertoo.

- Minulla on ollut kaksi kissaa kymmenen vuotta. Ajattelin, että kyllä tässä kolmaskin menee.

Mervillä sattui olemaan hoidossa tyttärensä bostoninterrieri, samanlainen kuin tasavallan ykköskoira Lennu. Koira villiintyi, kun tuttavanainen lastensa kanssa oli tuomassa kissaa Merville.

- Koira hyppi tytön sylissä ollutta kissaa vasten. Kissa meni paniikkiin ja sillä oli kaikki raajat levällään.

- Yritin ottaa kissan syliini, jolloin se tarrautui hampaillaan vasempaan käteeni ja roikkui siinä.

- Ajattelin, että pikkujuttu, onhan tässä tullut puukkoa ja puntaria vuosien varrella, Mervi Tapola kertoo.

- Yön aikana käsi paisui ja muuttui sinipunaiseksi, mutta mitäpä noista, olen tottunut iskuihin.

Seuraavana päivänä sukulaisnainen tuli kylään ja pakotti Mervin lähtemään lääkäriin. Klinikalla Merviä piikitettiin, mutta ongelma ei ollut ohi.

Seuraavana päivänä lääkärit passittivat hänet Tampereen yliopistosairaalaan.

- Siellä lääkärit sanoivat, että käsi täytyy leikata ja aloittaa sisäinen antibioottikuuri.

- Lääkärit vakuuttivat, että tilanne oli todella vakava. Kissalla on miljoonia bakteereita, joihin ihmisellä ei ole vastustuskykyä. Tilanne oli ilmeisen paha. Olin sairaalassa viikon.

Joulun viettoon Mervi sentään pääsi kotiin.

- Ihana joulu olikin. Lapset laittoivat joulun.

Viime vuosina joulu on ollut Merville kohtalokasta aikaa. Joulupäivänä 2009 mäkikotka Matti Nykänen puukotti Mervin sairaalakuntoon. Siihen päättyi 11 vuotta kestänyt myrskyisä liitto. Pari vuotta sitten Mervillä oli jouluna jalka kipsissä.

- Jouluna minulle sattuu ja tapahtuu. Olen kai jollain lailla kirottu.

Maanantaina Mervi kävi jälkitarkastuksessa ja kädestä poistettiin tikit, mutta vieläkään kunto ei ole täysin ok.

- Olen oksentanut tänäänkin vähän väliä.

Mitenkäs joululahjaksi tuotu kissa?

- Tässä se pyörii. Se on ihana, suloinen, nätti kissa. En tiedä, mitä teen sen kanssa, Mervi Tapola sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Vääksyn vastaanottokeskuksen pihalla lukuisia poliisipartioita

    2. 2

      Jere Karalahti vihjaa muutosta Thaimaahan: ”Kohta sitä jo eletään tuolla”

    3. 3

      Sipilä: Hallitus sopuun miljardin säästöistä julkiseen talouteen

    4. 4

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    5. 5

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    6. 6

      Saako KalPa jälleen kotihurmoksen päälle? IS seuraa 4.finaalia

    7. 7

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    8. 8

      Petri nappasi salaperäisen kuvan: onko tässä Linnanmäen uutuuslaite?

    9. 9

      Vuh-vuh! Tältä näyttävät Ilta-Sanomien lukijoiden koirat

    10. 10

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    2. 2

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    3. 3

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    4. 4

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

    5. 5

      Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

    6. 6

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    7. 7

      Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

    8. 8

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    9. 9

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    10. 10

      Kuvat vain viikkoja ennen kuolemaa järkyttivät – 38-kiloiseksi kuihtunut snookerlegenda muistetaan myös hurjasta Suomen-vierailustaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    7. 7

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

    10. 10

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Vääksyn vastaanottokeskuksen pihalla lukuisia poliisipartioita

    2. 2

      Jere Karalahti vihjaa muutosta Thaimaahan: ”Kohta sitä jo eletään tuolla”

    3. 3

      Sipilä: Hallitus sopuun miljardin säästöistä julkiseen talouteen

    4. 4

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    5. 5

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    6. Näytä lisää