Aatu, Aatto

Viihde

Valikko

Martina Aitolehti alusvaatteissa lumen keskellä - katso kuvat!

Julkaistu:

Lapin tunnelmaa
Upeita asuja esittelevä Martina Aitolehti kertoo IS:n haastattelussa avoimesti uusperheen elämästä ja joulunvietosta sekä yllättävistä työhaasteista ja julkisuuden peloista.
Kymmenen vuotta sitten Suomen tunnetuimmaksi salarakkaaksi tituleerattu Martina Aitolehti kertoo IS:n haastattelussa, miten hän on vasta viime aikoina ymmärtänyt, millaisessa oravanpyörässä hän eli monta vuotta.

Julkisuutta alunperin ihannoinut nuori nainen on nyt kahden tyttären äiti, joka kertoo jopa pelkäävänsä julkisuutta.

Ensimmäiset askeleensa julkisuuteen Martina otti vuonna 2002, kun hänet kruunattiin Miss Hawaiian Tropiciksi. Vuonna 2004 hän nousi rymisten julkisuuteen, kun hänen suhteensa jalkapalloilija Alexei Eremenko Jr:iin tuli julki.

- Ajatusmaailmani on muuttunut ääripäästä toiseen. Olen jopa alkanut pelätä julkisuutta, ja minulla on hirveä empatia niitä nuoria kohtaan, jotka haluavat julkisuuteen, Martina sanoo nyt.

- Haluaisin sanoa kaikille niille nuorille, että rauhoittukaa, se voi myös olla aika petollista.

Martina myöntää tehneensä omat virheensä julkisuudessa, ja niistä hän on maksanut hintaa - ja maksaa edelleen.

- Paljon on tullut hyvää, mutta olen myös menettänyt juttuja omien tempausteni vuoksi. Julkisuus on ollut itselleni jonkinlainen addiktio, joka vei oravanpyörään, jota en edes itse nähnyt.

Julkisuus vaikutti aluksi asialta, joka oli jotain suurta ja hienoa.

- En osannut pelätä mitään enkä ajatellut huomista pidemmälle, Martina sanoo.

- Nykyään olen tosi arka, ja mietin tosi tarkkaan kaikkia seurauksien seurauksia - joskus ehkä liikaakin. Itsellä on julkisuuden vuoksi välillä pelko- ja paniikkitiloja.

Ikävimpiä asioita on Martinan mielestä ollut hänen ja ex-miehensä Esko Eerikäisen suhteen ja avioeron puiminen julkisuudessa. Pariskunta itse teki parisuhteestaan hyvinkin julkista siinä vaiheessa, kun he päättivät tehdä yhteistä reality-ohjelmaa Martina & Esko.

- Nyt vasta olen alkanut tajuta, että se on parasta kaikille, ettei kaikki elämäni tapahtumat ole niin avointa, Martina sanoo.

- Nykyinen mieheni Stefan ei halua julkisuutta, joten se on ollut automaatio, etten enää puhu henkilökohtaisesta elämästäni.

Sen verran Martina kuitenkin kertoo nykytilanteestaan, että hänen elämänsä Stefanin, heidän yksivuotiaan Isabella-tyttärensä ja hänen Victoria-tyttärensä rinnalla on onnellista. Nelivuotias Victoria on hänen aiemmasta liitostaan Esko Eerikäisen kanssa. Uusperhekuvio toimii hyvin.

- Meillä on mennyt tosi hyvin. Stefan kohtelee Vickeä kuin omaa tytärtään ja Esko taas on tosi lämmin myös Isabellaa kohtaan, Martina kertoo.

- Meillä on selkeät säännöt, joita kaikki noudattavat, ja kommunikoimme keskenämme selkeästi. Kaikilla on myös hyvät tukiverkostot, joten ei meillä ole ollut mitään isompia ongelmia.

Martinan ja Stefanin perhe viettää nyt yhteistä joulua Stefanin huvilalla Hangossa, jossa Martina nauttii perheensä seurasta.

- Huvilalla on tosi kiva vain viettää rento joulu koko perheen kanssa. Victoria on meillä tänä jouluna ja äitini tulee laulamaan hänen kanssaan joululauluja. Aattona käymme perhejoulukirkossa Hangossa ja joulupäivänä menemme Saloon veljeni perheen luokse.

Martinalla on Hangon huvilalla myös lempiharrastus. Huvilan tiluksilta löytyy hevostalli, ja Martina ratsastaa päivittäin Stefanin siskon hevosella.

- Vietämme Hangossa muutenkin paljon aikaa, ja ratsastan joka päivä valkoisella tammalla, kun pääsen käymään täällä. Olen lapsuudesta saakka ollut oikein kunnon heppatyttö, ja ensimmäinen työpaikkanikin oli Vermon ravitallilla, Martina kertoo.

Victorialle ja Isabellalle on myös luvassa melkoinen jouluyllätys.

- Stefan osti tytöille joululahjaksi shetlanninponin, joten tämä joulu pyörii varmaan aika lailla ponin ympärillä, Martina naurahtaa.

- Vicke käy talleilla jo innoissaan, antaa hevosille ruokaa ja on tosi omatoiminen.

Martina tapasi nykyisen miehensä tasan kolme vuotta sitten uutenavuotena Levin maisemissa, jossa hän oli vastikään Miss Helsinki -finalistien kuvauksissa - ja samalla hän poseerasi IS:lle kauniissa, jouluisissa kuvissa.

Martinan ja Stefanin oli tarkoitus lähteä tänäkin vuonna uudeksivuodeksi Leville, mutta lapsiperheen suunnitelmat muuttuivat.

- Lähdemme sittenkin Tallinnaan, jossa asuu yksi tuttavapariskunta, jolla on samanikäinen lapsi kuin meillä. Vietämme siellä perheellisten uuttavuotta.

Martina haluaa käyttää julkisuutta jatkossakin työvälineenä. Ja hänen työnsä tulee jatkossakin olemaan varsin julkista, mikäli unelmat käyvät toteen.

- Uskon, että tulevaisuuteni on tv:ssä. Kuvaan parhaillaan yhtä isoa, ensi syksynä esitettävää tv-projektia, jossa olen ohjelman juontajana, Martina paljastaa.

- Ja sen jälkeen tulee yksi toinen iso tv-juttu. Molemmat ovat hirveän mielenkiintoisia, ja lisäksi minua kiinnostavat myös työt ruudun toisella puolella.

Martina nauraa, että ainakin hänellä on kokemusta erilaisista tv-projekteista. Hän luettelee ulkomuistista seuraavat ohjelmat: kaksi kautta Martina & Esko -reality-ohjelmaa, Viidakon tähtöset, Splash, Big Brother, Pelkokerroin, Kaksi julkkista ja yhdet häät, Neljän tähden illallinen ja Neljän tähdet talkoot.

- Olen ollut melkein kaikissa tv-ohjelmissa - ja joissain jopa kahdesti. Tosin näitä ei oikein voi kutsua työksi, mutta nyt olen ainakin nähnyt, miten ohjelmia tehdään.

Kuvat: Heli Roosmäe
Meikki: Ann- Mari Patshijew
Hiukset: Salon Klipsi & ghd, Aili Puss
Kynnet: cnd chellac
Ihonhoito: kauneushoitola Sunrise
Iltapuku: Meslewi
Turkikset: Marita Huurinainen
Alusvaatteet: Tyra Therman
Kansallispuku: Levin matkailu
Kuvauspaikka: näköalaravintola Tuikku, Levi

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

    3. 3

      Raju ulosajo Korpilahdella: Auton kuljettaja loukkaantui vakavasti – löytyi takatavaratilasta

    4. 4

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    5. 5

      Lauri Markkanen teki NBA-historiaa – varattiin seitsemäntenä, siirtyy Chicago Bullsiin

    6. 6

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    7. 7

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    8. 8

      Nyrkkeilysalilta lähteneen urheilijan kotimatka katkesi julmalla tavalla – löydettiin kuolleena verilammikosta

    9. 9

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    10. 10

      Lauri teki monta turhaa reissua aamuyöllä, mutta viimein onnistui – katso upea utuinen kuva!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    2. 2

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    3. 3

      13-vuotiaat Kalle ja Konsta perustivat puusepänliikkeen – trendisängystä tuli hitti ympäri Suomen

    4. 4

      Helleaalto lähestyy Suomea – loppukuusta jopa +30 astetta?

    5. 5

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    6. 6

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    7. 7

      Kike Elomaa palaa perussuomalaisiin – ”olen pahoillani tästä episodista”

    8. 8

      Lotta Näkyvä selittää rohkeita somekuviaan – kiusallisia kömmähdyksiä julkisilla paikoilla: ”Välillä unohdan laittaa pikkuhousut”

    9. 9

      Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

    10. 10

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    7. 7

      Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Kirpaisevat 10 kuvaa 2000-luvun alusta muistuttavat, että tatuoinnit todella ovat ikuisia – valitettavasti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

    3. 3

      Raju ulosajo Korpilahdella: Auton kuljettaja loukkaantui vakavasti – löytyi takatavaratilasta

    4. 4

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    5. 5

      Lauri Markkanen teki NBA-historiaa – varattiin seitsemäntenä, siirtyy Chicago Bullsiin

    6. Näytä lisää