Teresa, Tessa, Terttu

Viihde

Valikko

Ruotsalaiskirjailija kirjoittaa Stieg Larssonilta kesken jääneen Millennium-romaanin loppuun

Stieg Larssonin Millennium-trilogiasta tuli megamenestys kotimaassa Ruotsissa ja maailmalla.
Norstedt-kustantamo julkaisee Millennium-sarjan neljännen osan, joka jäi Stieg Larssonilta kesken, kertoo Aftonbladet.

Larsson menehtyi vuonna 2004 eikä ehtinyt nähdä menestystään.

Larssonin menestys alkoi syksyllä 2004, kun ruotsalainen Nordstedt-kustantamo suitsutti uutta kirjailijaa Frankfurtin kirjamessuilla. Siihen asti Larsson oli tunnettu rasismia vastustavan Expo-lehden perustajana ja äärioikeistoliikkeen asiantuntijana.

Larsson oli kirjoittanut iltaisin rikosromaanisarjaansa, jota hän tarjosi kustantajalle vasta, kun kolme osaa oli valmiina. Hän tiesi kertoneensa hyvän tarinan, sillä muutenhan hän olisi lähettänyt heti ensimmäisen kirjansa kustantajan arvioitavaksi.

50-vuotiaan Stieg Larssonin suuri unelma oli juuri toteutumassa, kun hän marraskuussa 2004 kuoli sydänkohtaukseen työpaikallaan - vain kymmenen päivää kustannussopimuksen allekirjoittamisen jälkeen.

Neljännen osan kirjoittaa loppuun David Lagercrantz, joka tunnetaan parhaiten Zlatanin elämäkerrasta.

- Uusi kirja on tulossa. Olemme pohtineet asiaa pitkään. Vähitellen kypsyi idea siitä, että David olisi sopiva kirjoittaja tähän, kustannuspäällikkö Eva Gedin sanoo Aftonbladetille.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    2. 2

      Suomi-sateliitin kuvat paljastivat hätkähdyttävän muutoksen Intiasta – vertaa kuvia vuosilta 2012 ja 2016

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Nyt pettäjämiehiä kuumottaa: Vapunpäivä voi tuoda karun yllätyksen

    5. 5

      Syy Trumpin poikkeukselliseen kutsuun? NY Times: Pohjois-Korea voi tuottaa uuden ydinpommin 6–7 viikon välein

    6. 6

      Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mieleni päällä muitakin asioita”

    7. 7

      Ethän vain keitä nakkeja? Yleisin tapa ei olekaan se oikea

    8. 8

      IS kokeili: Onko tässä uutuus, joka vihdoin muuttaa Suomenkin sähköautomarkkinat?

    9. 9

      Yle-vero poistuu kokonaan yli puolelta miljoonalta pienituloiselta

    10. 10

      Kuinka Kim Kardashianin takapuolesta tuli äärimmäisen muhkea? Raju lista väitetyistä toimenpiteistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    2. 2

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    3. 3

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    4. 4

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    5. 5

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    6. 6

      Poliisi Hirvensalmen tapahtumista: Perheen isä kuoli, pojat loukkaantuivat vakavasti – äiti soitti hätäkeskukseen

    7. 7

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

    8. 8

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    9. 9

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    10. 10

      Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    4. 4

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    5. 5

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    6. 6

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    2. 2

      Suomi-sateliitin kuvat paljastivat hätkähdyttävän muutoksen Intiasta – vertaa kuvia vuosilta 2012 ja 2016

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Nyt pettäjämiehiä kuumottaa: Vapunpäivä voi tuoda karun yllätyksen

    5. 5

      Syy Trumpin poikkeukselliseen kutsuun? NY Times: Pohjois-Korea voi tuottaa uuden ydinpommin 6–7 viikon välein

    6. Näytä lisää