Teijo

Viihde

Valikko

Ristomatti Ratia paljastaa Tainola Show'ssa: Omaisuus menee jakoon Anu Saagimin kanssa

tainola show
Lauantaiksi siirtyneen Tainola Show'n vieraana on suunnittelija Ristomatti Ratia. Ratia kertoo Rita Tainolalle ainutlaatuisessa haastattelussa suhteestaan naisiin, lapsiinsa ja edesmenneeseen äitiinsä, Armi Ratiaan.
Rita Tainola haluaa tietää, oliko äiti liiankin voimakas.

- Höpsis, jos olisin saanut valita äidin, olisin valinnut Armin!

Armin ja Marimekon ulkomaisten vieraiden myötä Ristomatti Ratia "kansainvälistyi jo äidinmaidosta".

Isossa roolissa Ristomatin lapsuudessa oli kesähuvila Bökars ja siellä vietetyt hetket. Kekkonenkin  käväisee show'ssa Ratian muistoissa Bökarsissa saunomassa talonmies Jussin kanssa. Ja Kekkonen ajelee virka-autonsa sijaan Armin Cadillacilla turvamiessaattueessa.

Marimekon nykytilanteesta Ratia kommentoi, ettei Mika Ihamuotilalla ole helppoa.

- Nyt ne vaikeudet vasta ovatkin päällä. Mutta tekijöitä kyllä aina löytyy, nyt katsotaan miten Mika ui.

- Rakasta naisia!, Ristomatti kertoo. Etenkin nuoria ja pitkiä.

Suunnittelija myöntää myös, että Anu Saagimin kanssa kyse on avioliitosta, ei rakkaussuhteesta: Anu asuu Tallinnassa, Ristomatti Helsingissä.

- Liitto  estää omalla tavallaan eteenpäin pääsemiseni, koska se ei anna minulle nyt mitään.

Ratkaisut on jo tehty.

- Olen nyt päättänyt, että koska Saarenmaan kiinteistöt ja Tallinnan asunnot eivät merkitse minulle yhtään mitään, niin pitäköön Anu ne, minä pidän firmani ja jatkan työtäni.
 
Ratian elämänfilosofia kiteytyy äiti Armin 14-vuotiaana kirjoittamaan viisauteen: On vain yksi velvollisuus: kauneus. On vain yksi todellisuus: unelma. On vain yksi voima: rakkaus.

Katso Tainola Show ISTV:stä tästä päivästä eteenpäin lauantaisin.
  • Tainola Show

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi etsii 7-vuotiasta Aleksia – ei tullut koulusta kotiin Kouvolassa

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    4. 4

      Pohjois-Korea testasi taas ballistista ohjusta – USA: laukaisu epäonnistui

    5. 5

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    6. 6

      Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

    7. 7

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    8. 8

      Pikajuna törmäsi pakettiautoon Vaasassa, kaksi ihmistä kuoli – ”Pakettiautosta ei ole kuin puolet jäljellä”

    9. 9

      Takavuosien Bond-tyttö menetti kaiken – elää rahattomana ja kodittomana: Kuuden hengen perhe ahtautui nuhjuiseen motelliin

    10. 10

      Hyvän mielen lappu porraskäytävässä nosti taloyhtiön tunnelmaa: näyttelijä ilmoitti 90-vuotisjuhlistaan – ”voi kuulua meteliä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    3. 3

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    4. 4

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    5. 5

      NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

    6. 6

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    7. 7

      Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

    8. 8

      Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

    9. 9

      Punkki puri perheenäitiä karmein seurauksin piknikillä Helsingissä: Annukka unohti jopa oman nimensä

    10. 10

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    3. 3

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    4. 4

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    5. 5

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    6. 6

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi etsii 7-vuotiasta Aleksia – ei tullut koulusta kotiin Kouvolassa

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    4. 4

      Pohjois-Korea testasi taas ballistista ohjusta – USA: laukaisu epäonnistui

    5. 5

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    6. Näytä lisää