Teresa, Tessa, Terttu

Viihde

Valikko

Ruotsalaistähti yllättyi, miten Mestarien liigan televisioinnit eroavat Suomessa ja Ruotsissa

VADELMAVENEPAKOLAINEN
Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolainen-romaanin (Otava, 2007) elokuvasovitus on edennyt filmin loppukohtausten kuvauksiin asti.
Elokuvan kuvaukset siirtyivät viime viikolla Helsinkiin.

Ruotsalais-suomalaisessa yhteistuotannossa pääroolia, suomalaisuuttaan vihaavaa ja ruotsalaiseksi mielivää Mikko Virtasta, näyttelee Jonas Karlsson. Ruotsalaisnäyttelijä on sikäli roolihahmonsa vastakohta, että Karlsson tunnustautuu Suomi-faniksi.

- Rakastan Helsinkiä, olen käynyt täällä perheeni kanssa monta kertaa. Tampereellakin olen vieraillut, Teatterikesä-festivaalilla. Pidän myös suomalaisesta muotoilusta, Alvar Aallon arkkitehtuurista ja Kiasmasta, Karlsson luettelee.

Karlsson huomasi yhden perustavanlaatuisen eron suomalaisten ja ruotsalaisten välillä tiistaina, kun hän katsoi hotellihuoneessaan Mestareiden liigan jalkapalloa.

- Väliajalla keskusteltiin Suomen maajoukkueen peleistä. Tajusin, että koosteissa näytettiin vain Suomen vastustajajoukkueiden tekemiä maaleja, useista peleistä! Ajattelin, että tämä on surrealistista - jos Ruotsi häviää Saksalle jalkapallossa 1-5, tv-koosteissa näytetään vain sitä yhtä Ruotsin maalia.

Suurin haaste roolissa Karlssonille on ollut suomen kielen opiskelu. Hän on päntännyt sanastoa ja kielioppisääntöjä puolen vuoden ajan.

- Jos opettelee vain ääntämään suomenkieliset repliikit oikein kuin papukaija, ei se toimi - silloin vuorosanat eivät merkitsisi mitään. Täytyy tietää, mitä esimerkiksi sana sotaveteraanit merkitsee.
 
Vadelmavenepakolaisen ensi-ilta on näillä näkymin tammikuussa 2015.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nanna Karalahdelta ensimmäinen blogipäivitys eron jälkeen – avoin kirjoitus: ”On oltava rehellinen ja elettävä totuudessa”

    2. 2

      Perussuomalainen kulttuuriministeri herättää hämmennystä taiteilijoissa – ”Nyt on h-vetti irti”

    3. 3

      4 asiaa, joihin miehet kiinnittävät naisen ulkonäössä huomiota

    4. 4

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    5. 5

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    6. 6

      Vilman ja Juuson suhteelle tyly loppu Temptation Islandilla: ”Heitän sen pellolle, kun päästään Suomeen!”

    7. 7

      Patrik Laine julkaisi lomakuvan vesikiiturin kyydistä: ”Pähkinöinä”

    8. 8

      Suomeen tuodusta kurkumasta, currysta ja chilistä löytyi maaliväriä – asiantuntija: ”Syöpävaarallista ainetta”

    9. 9

      Ronnie O’Sullivan ulos MM-kisoista – hämmensi taas käytöksellään

    10. 10

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    2. 2

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    3. 3

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    4. 4

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    5. 5

      Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

    6. 6

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    7. 7

      Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

    8. 8

      Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

    9. 9

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    10. 10

      Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    4. 4

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    5. 5

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    6. 6

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    9. 9

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nanna Karalahdelta ensimmäinen blogipäivitys eron jälkeen – avoin kirjoitus: ”On oltava rehellinen ja elettävä totuudessa”

    2. 2

      Perussuomalainen kulttuuriministeri herättää hämmennystä taiteilijoissa – ”Nyt on h-vetti irti”

    3. 3

      4 asiaa, joihin miehet kiinnittävät naisen ulkonäössä huomiota

    4. 4

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    5. 5

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    6. Näytä lisää