Iivari, Iivo

Viihde

Matti Nykänen ja Pia-rakas syöksyivät pehkuihin heti ensitapaamisella

Julkaistu:

KIHLAPARIN YHTEISHAASTATTELU
Matti Nykänen ja Pia Talonpoika syöksyivät avoimesti rakkauteen. He uskovat, että salamarakkaus kestää.
Oli kaunis heinäkuinen ilta kesällä 2013.

Matti Nykänen keikkaili bändinsä kanssa Joutsenossa, jonka asukkaista monet halusivat nähdä mäkihyppylegendan live-esiintymisen. Yksi heistä oli paikkakunnalla koko ikänsä asunut Pia Talonpoika, 44.

- Jo ensimmäisen biisin jälkeen Matti tuli luokseni ja silitteli hellästi poskeani, päiväkodissa pitkään työskennellyt Pia muistelee nyt, runsaat neljä kuukautta myöhemmin.

Lemmenlatausta oli heti ilmassa, myöntää myös Matti tuoreen kihlaparin IS:lle antamassa yhteishaastattelussa.

- Pia vaikutti oikein viehättävältä naiselta. En yleensä jää Suomessa keikan jälkeen baariin notkumaan, mutta silloin halusin pyytää Pian ystävineen takahuoneeseen. Tuli sellainen tunne, että näin on toimittava, Matti kertoo.

- Niin, siinä me sitten aikamme rupattelimme kaikenlaista - meillä synkkasi tosi hyvin. Ja sitten me jo..., Pia puolestaan lisää, jättäen lauseensa arvoituksellisesti kesken.

Parin hymyilevistä ilmeistä päätellen edessä siinsi oitis kiihkeä lemmenyö.

- No, kai niinkin voi sanoa. Se homma toimii, koska mulla on nuo vatsalihaksetkin yhä hyvässä kunnossa, kesällä 50-vuotisjuhliaan viettänyt Matti naurahtaa.

Heinäkuun hetkistä alkoi Matin ja Pian yhteydenpito, jonka voi sanoa edenneen seurusteluasteelle elokuussa. Noin kuukausi sitten he menivät jo kihloihin. Lähihoitajaksi kouluttautunut Pia kertoo Matin kosinnan tapahtuneen hänen asunnossaan, muutama päivä ennen ex-mäkikotkan Espanjan-keikkamatkaa.

-
Matti oli ostanut sormukset salaa valmiiksi, ja sitten hän jo yhtäkkiä oli polvillaan edessäni. Siinä vaiheessa olin aivan hämilläni, mutta vastasin kosintaan totta kai myöntävästi, koska Matti painoi niin tunteikkaasti ja innoissaan päälle, Pia ruotii.

- Uskon suhteemme kestävän. Siksi olemme päättäneet jo muuttaa yhteenkin.

Matti pitää haastattelun aikana Piaa tiukasti kädestä kiinni. Maailman kaikkien aikojen parhaalla mäkimiehellä on myös tässä hetkessä tunteet pinnassa.

- Pia tuntuu nyt oikealta naiselta mulle. Ei ole olemassa mitään syytä, miksi en muuttaisi lähiaikoina Jyväskylästä Joutsenoon. Uskon, että näin tapahtuu viimeistään helmikuisten Sotshin olympialaisten jälkeen, Matti painottaa.

Salamarakkauden kipinöidessä on pakko kysyä kummaltakin: mikä kumppanissa oikein viehättää, kun suhteessa tuntuu olevan vauhtia enemmän kuin Nykäsellä ylämäen laskuasennossa konsanaan?

- Matin
persoonaan kaikki kulminoituu, se kiehtoo suuresti. Matti on hellä ja herkkä ihminen, jonka kanssa aika ei käy pitkäksi, Pia perustelee rakastumistaan.

Matti
katsoo Piaa silmiin ja kehuu tämän huolehtivaisuutta.
 
- Piaa hyväsydämisempää ja reilumpaa ihmistä saa hakea. Hän on pitänyt musta todella hyvää huolta, Matti näkee.

- Niinä hetkinä, kun mun on tehnyt mieli sanoa ärhäkkäästi johonkin asiaan jotain vastaan, olen takonut mielessäni: Matti, älä nyt hyvä mies mokaa tätä ainutlaatuista tilaisuuttasi!

Sat(t)umaa tai ei, Joutsenosta ja Talonpojan suvusta löytyy osin Matti Nykäseenkin linkittyviä mäkihyppyperinteitä. Pian setä
Paavo Talonpoika oli aikanaan vahva mäkihyppyvaikuttaja Suomessa.

- Paavo oli innokkaasti mukana järjestämässä mäkihypyn Hopeasompa-kisoja, ja niissähän Mattikin kiersi aikanaan innokkaasti. Lisäksi muuten
Ville Kanteen (ex-maajoukkuehyppääjä) äiti oli pitkään työkaverini, Pia kertoo.

Joutsenolaisen lähipiiri ei kuitenkaan alkuun ollut varma, miten usein törttöilleeseen Matti Nykäseen tulisi suhtautua. Kestojulkkiksen taustat mietityttivät.

- Kaverini sanoivat ensin mulle, että mieti nyt hyvä nainen kahdesti, mitä olet tekemässä. Mutta nyt he ovat jo iloisia puolestamme, koska ovat oppineet tuntemaan sen oikean Matin, Pia sanoo.

Hänen vanhempansa olivat myös varuillaan. Mattikin muistaa tilanteen, jossa tämä kävi hyvin ilmi.
 
- Äiti sanoi tyttärelleen, että kyllä sinä tuon Matin kanssa pärjäät. Mutta vieressä ollut isä puolestaan tokaisi siinä vaiheessa: niin, mutta pärjäänkö minä? Matti kertoo hymyillen.

Pialla on aiemmasta suhteestaan kaksi lasta, 18-vuotias
Miska ja 11-vuotias Miro.

-
Pojat ovat ottaneet Matin hyvin vastaan, ja Matti myös heidät. Vanhempi poikani taisi jossain vaiheessa sanoakin, että iske vaan se Nykänen! Pia sanoo hymähtäen.

Viime aikoina Matin viikonloput ovat menneet pitkälti keikoilla kiertäessä, mutta valtaosan muusta ajastaan hän on viettänyt Pian luona Joutsenossa. Pari kertoo elävänsä hyvin tavallista arkea.

Lue lisää päivän Ilta-Sanomista!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun iskusta epäiltyä Mechkahia syytettiin pahoinpitelystä Saksassa – kaksi muuta miestä poliisin kirjoissa ryöstöstä ja varkaudesta

    2. 2

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    3. 3

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    4. 4

      Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

    5. 5

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    6. 6

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    7. 7

      Tanskan kruununprinssi käännytettiin pubin ovelta Australiassa – ei ollut henkkareita

    8. 8

      Runneltu naisen ruumis löytyi Juutinraumasta – ”Liian aikaista sanoa, onko se Kim”

    9. 9

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    10. 10

      Harvinainen auringonpimennys kiinnosti Valkoisessa talossa – Donald Trump uhmasi vaaraa ja vilkuili Aurinkoa suojalaseitta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    2. 2

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    3. 3

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    4. 4

      Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    5. 5

      Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

    6. 6

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    7. 7

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    8. 8

      Aftonbladet: Tanskalaiskeksijä kertoi poliisille ruotsalaistoimittajan saaneen surmansa onnettomuudessa – hautasi mereen

    9. 9

      Olympiavoittaja puhui avoimesti Yhdysvaltoja ravistelleesta hyväksikäyttöskandaalista – ”Hirviö”

    10. 10

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukkoiskusta: viittä marokkolaista esitetään vangittavaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun iskusta epäiltyä Mechkahia syytettiin pahoinpitelystä Saksassa – kaksi muuta miestä poliisin kirjoissa ryöstöstä ja varkaudesta

    2. 2

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    3. 3

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    4. 4

      Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

    5. 5

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    6. Näytä lisää