Lyydia, Lyyli

Viihde

Valikko

Antti Reini sai pääministeriltä vinkkejä rooliin

Julkaistu:

Istuvaa pääministeriä Saara Cantellin ohjaamassa Ainoa oikea -elokuvassa näyttelevälle Antti Reinille järjestyi tunnin mittainen tapaaminen pääministeri Jyrki Kataisen kanssa ennen elokuvan kuvauksia.
Reini halusi tavata pääministerin, jotta hän ymmärtäisi paremmin kiireisen poliitikon työn ja vapaa-ajan yhdistelmää.

- Nämä herrat ovat todella kiireisiä, ja halusin tietää, miten he hoitavat perhettä ja muuta töiden lomassa, että onko perheelle lainkaan aikaa. Oli mielenkiintoista kuulla, millaista elämää he viettävät lööppien takana, Reini kertoo.

- Emme puhuneet mitään valtionsalaisuuksia tai politiikkaa, vaan halusin kysyä ihan käytännön asioita, että pystyn tarjoamaan uskottavan roolin. Se oli oikein mukava ja mielenkiintoinen keskustelu.

Reinin mukaan 27. joulukuuta ensi-iltansa saava elokuva korostaa juuri sitä, miten normaalia elämää pääministerikin elää kotioloissa.

- Ihmisiähän me kaikki vain olemme.

Tosin myös elokuvassa pääministeri elää hulppeissa puitteissa: asuu suuressa talossa järvenrannalla, istuu virka-autossa turvamiesten ympäröimänä ja juhlii Linnan juhlissa. Turvamiesten toimintaankin Reini sai koulutuksen.

- Tutustuimme tarkasti turvamiesten koodeihin ja muuhun. Kaikki yritettiin tehdä niin todenmukaisesti kuin mahdollista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    2. 2

      Näyttelijä Roger Moore on kuollut 89-vuotiaana

    3. 3

      Samu Haber sai vuonna 2006 tuomion neljästä törkeästä petoksesta – lomaosakkeilla huijattiin lukuisia suomalaisia

    4. 4

      Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

    5. 5

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    6. 6

      Pelko kävi toteen: 8-vuotias Saffie oli iskun toistaiseksi nuorin uhri

    7. 7

      Oletko nähnyt kadonnutta Tuomoa? Poliisi pyytää Nivalan asukkaita tarkistamaan ulkorakennukset

    8. 8

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    9. 9

      Kolme asiaa, joista lähes kaikki pariskunnat riitelevät vähän väliä – näin vältät ne

    10. 10

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    2. 2

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    3. 3

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    4. 4

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    5. 5

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    6. 6

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    7. 7

      Äiti lähti kauppaan ja ”unohti” kolme lastaan tunniksi kampaajalle – kampaaja tyrmää: ”Emme ole lapsiparkki”

    8. 8

      Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

    9. 9

      Linnanmäen kupeeseen on kohonnut telttaleiri – ”Puissa roikkui vaatteita ja siellä oli kauheasti jätesäkkejä”

    10. 10

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    2. 2

      Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    2. 2

      Näyttelijä Roger Moore on kuollut 89-vuotiaana

    3. 3

      Samu Haber sai vuonna 2006 tuomion neljästä törkeästä petoksesta – lomaosakkeilla huijattiin lukuisia suomalaisia

    4. 4

      Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

    5. 5

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    6. Näytä lisää