Iivari, Iivo

Viihde

Tieto-Finlandia: Työmies Lauri M. määrättiin sähköshokkikuurille

Julkaistu:

Suomalaisten sotilaiden talvi- ja jatkosodassa saamat henkiset vauriot ovat iso teema, jota näihin päiviin asti ei juuri ole tutkittu. Ville Kivimäen teos Murtuneet mielet - Taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939-1945 (WSOY) muuttaa tilanteen. Ei sovi ihmetellä, että Kivimäki voitti kirjallaan Tieto-Finlandia-palkinnon.
Ville Kivimäki kertoo kirjassaan Murtuneet mielet muun muassa tapauksesta Lauri M.

Vuonna 1920 syntyneen työmies Lauri M:n rykmentti oli Karjalankannaksella koko jatkosodan ajan, joten kesällä 1944 hän joutui keskelle puna-armeijan suurhyökkäystä. Sotilaspoliisi pidätti hänet karkuruuden vuoksi, mutta oikeusupseeri päätti toimittaa Lauri M:n mielentilatutkimukseen.

Sairaalassa hän ei heti muistanut koko kesän tapahtumista mitään, mutta pystyi myöhemmin muistamaan ilmapommituksen, jota oli paennut metsään. Lauri M. oli kuitenkin yhä poissa tolaltaan ja aiheutti häiriötä koko osastolle.

Öisin hänellä oli sotapainajaisia, ja psykiatrin tutkimuksessa mies vaikutti pelokkaalta ja ahdistuneelta.

Sekavan käytöksen takia Lauri M. määrättiin sähköshokkikuurille. Kuukauden aikana hänelle annettiin 16 shokkia. Kuurin jälkeen hoitohenkilökunta saattoi ilolla todeta, että sotilas oli muuttunut asialliseksi ja rauhalliseksi mieheksi.

Loppulausunnossa Lauri M:llä diagnosoitiin sairasmielinen reaktio, joka oli hoidossa parantunut. Psykiatri ilmoitti kantanaan, että karkaamishetkellä tämä oli ollut ymmärrystä vailla, joten oikeudelliseen rangaistukseen ei ollut edellytyksiä.

Joulukuussa 1944 Lauri M. lähetettiin takaisin sotilaspiiriinsä. Kivimäki pitää erittäin todennäköisenä, että Lauri M. ei myöskään syytettä saanut.
 
Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi Länsiväylän kuolonkolarista: Onnettomuus näyttäisi johtuneen huomattavasta nopeuserosta

    2. 2

      Räikköset aiheuttivat megayllätyksen Helsingissä! Pikku-Robin, 2, varasti huomion lavalla – myös Minttu mukana

    3. 3

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    4. 4

      Kari-Pekka Kyrön raju arvio Johaugin dopingrangaistuksesta – ”Ilman lievennyksiä neljä vuotta”

    5. 5

      Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

    6. 6

      Isis yritti räjäyttää Barbie-nukkeen ja lihamyllyyn kätketyt pommit lentokoneessa – matkatavaroiden ylipaino esti terrori-iskun

    7. 7

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    8. 8

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    9. 9

      Kuva kertoo kaiken Therese Johaugin tuskasta: ”Tunnen itseni väärin kohdelluksi”

    10. 10

      Metalliyhtyeen laulaja puuttui seksuaalisen ahdisteluun kesken keikan – todisti ikävää välikohtausta lavalta: ”Äärimmäisen kuvottavaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    2. 2

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    3. 3

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    4. 4

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    5. 5

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    6. 6

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    7. 7

      80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

    8. 8

      Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

    9. 9

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    10. 10

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi Länsiväylän kuolonkolarista: Onnettomuus näyttäisi johtuneen huomattavasta nopeuserosta

    2. 2

      Räikköset aiheuttivat megayllätyksen Helsingissä! Pikku-Robin, 2, varasti huomion lavalla – myös Minttu mukana

    3. 3

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    4. 4

      Kari-Pekka Kyrön raju arvio Johaugin dopingrangaistuksesta – ”Ilman lievennyksiä neljä vuotta”

    5. 5

      Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

    6. Näytä lisää