Teresa, Tessa, Terttu

Viihde

Valikko

Jay Lenolle esiintynyt Jarkko Tamminen: Siellä olivat Michael Douglas, Jessica Alba ja mä

Jarkko Tamminen muisteli Radio Aallon Dynastialle hetkeä, kun pääsi esiintymään Jay Lenon show'ssa.

Radio Aallon Dynastia sai aamulla vieraakseen imitaattori Jarkko Tammisen, joka Amerikassa käydessään pääsi huippusuositun talk show -isännän Jay Lenon vieraaksi.

Tamminen pääsi lavalle esittämään suomalaisille erittäin tuttua hahmoa, Aira Samulinia, johon ohjelman käsikirjoittajat ihastuivat.

Tamminen selittää, miten pääsi esiintymään Jay Lenon show’hun vuonna 2001.

- Yleisön joukosta haettiin talentteja ja mä täytin tällaisen lapun, että osaan matkia erilaisia hahmoja. Mut pyydettiin sivuun ja esitin viidelle eri käsikirjoittajalle erilaisia hahmoja.

Käsikirjoittajat saivat kuultavakseen muun muassa Gogo-piirroshahmon matkintaa.

- Ne sai valkata kaikista hahmoista, mitä olen tehnyt. Niiden mielestä oli kaikista hauskinta, että matkin suomeksi hahmoa, Aira Samulinia.

Tamminen muistelee olleensa keskiviikkona katsomassa ohjelmaa. Hänet pyydettiin vieraaksi perjantain lähetykseen.

- Siellä olivat Michael Douglas, Jessica Alba ja Pearl Jam ja mä. Oli kiva mennä limusiinilla sinne.

Katso esiintyminen täältä!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lappilaisyrittäjää syytetään suurista veropetoksista: ahneus kasvoi vuosi vuodelta – näin verottajan kiinnostus heräsi

    2. 2

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    3. 3

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    4. 4

      Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

    5. 5

      Seppo Räty keihään dopingkäryistä: ”Kummallisia sattumia sitä löytyy aamupuurosta”

    6. 6

      Marko Björs laihtui 20 kiloa ja palaa malliksi: ”Näin peilistä loppuunpalaneen läskin”

    7. 7

      BMW-pomo: Kaksoiskytkinautomaatin päivät ovat luetut – huonosti käy manuaalivaihteistollekin

    8. 8

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    9. 9

      Miesten keihäshuipun pahin pelko toteutui – ”Olin shokissa”

    10. 10

      Kommentti: Sipilän riihen eväillä ei pitkälle potkita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    3. 3

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    4. 4

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    5. 5

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    6. 6

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

    7. 7

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    8. 8

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    9. 9

      Lapin suurituloisimpiin kuulunutta yrittäjää syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

    10. 10

      Potilas löytyi kuolleena sairaalan huoltotunnelista – raportti paljastaa karut faktat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    4. 4

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    5. 5

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    6. 6

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lappilaisyrittäjää syytetään suurista veropetoksista: ahneus kasvoi vuosi vuodelta – näin verottajan kiinnostus heräsi

    2. 2

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    3. 3

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    4. 4

      Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

    5. 5

      Seppo Räty keihään dopingkäryistä: ”Kummallisia sattumia sitä löytyy aamupuurosta”

    6. Näytä lisää