Iivari, Iivo

Viihde

Tangokuningatar rakasteli koivun oksalla! Julkkikset paljastivat erikoisimmat seksipaikkansa

Julkaistu:

Seksi
Tunnetut suomalaiset paljastivat Ilta-Sanomille erikoisimmat paikat, joissa he ovat harrastaneet seksiä.
Näyttelijä Kari Väänänen: Näyttämön yläpuolella

Näyttelijä, käsikirjoittaja ja elokuvaohjaaja Kari Väänänen, 60, toteaa rakastavansa seksiä. Väänäsellä on paljon hyviä, ikimuistoisia lemmiskelyhetkiä, joista hänen on vaikea valita parasta.

- Erikoisin paikka, jossa olen pelehtinyt, on teatterin näyttämön yläpuolella valosillalla. Alapuolella esitettiin näytelmää samaan aikaan. Oli sen verran mölyä, ettei meidän ähinöitämme kuulunut, Väänänen paljastaa.

Näyttelijä antaa nuorille neuvoksi, että kahdessa paikassa ei kannata harrastaa seksiä – vaikka se intohimoisen romanttiselta kuulostaisi.

- Suolaisen meren hiekkarannalla ei kannata, joka kolo on täynnä hiekkaa. Kokeilin sitä Brasiliassa, ei tullut yhtään mitään. Heinälato ja mätäs metsässä eivät myöskään toimi. Heinälato on kiusallinen, metsässä kiusaavat muurahaiset ja sääsket syövät.



Väänänen toteaa, että vanhemmiten hänestä on tullut mukavuudenhaluisempi. Hän pelehtii vain kotona.

- Mutta en saunan jälkeen sängyssä peiton alla pimeässä – se on kaikkein mielikuvituksettomin paikka! Väänänen toteaa.

- Vain silloin tämä toimii, jos viereisessä huoneessa on appivanhemmat, jolloin pitää huohottaa ja kiljahdella hyvin hiljaa, näyttelijä tarkentaa.



Laulaja Saija Varjus: Moottoripyörän päällä ja koivun oksalla

Iskelmälaulaja, vuoden 1996 tangokuningatar Saija Varjus, 48, paljastaa harrastaneensa seksiä moottoripyörän päällä – ajon aikana.

- On se mahdollista! Minä ajoin. Prätkän päällä oli hauskaa, tuli jännä fiilis. Se oli spontaani päähänpisto. Olin menossa Etelä-Suomesta Ouluun keikalle, Varjus muistelee.

Laulaja kertoo olleensa tuolloin nuorempi.

- Enää en edes aja prätkää.

Saijalle ”helpompi nakki” oli lemmiskellä puussa.

- Nuorena tykkäsin kiipeillä. Siellä koivun oksan päällä olimme, Saija selventää pysyen vähän salamyhkäisenä.



Muusikko Herra Ylppö: Olen sänkyihmisiä

Kun Herra Ylpöltä, 40, kysyy erikoisinta seksinharrastuspaikkaa, hän paljastaa olevansa tylsä.

- Olen sänkyihmisiä. Mieleenpainunein on se hetki, kun poikani sai alkunsa.

Kerran taustamusiikki seksin harrastamisen aikana häiritsi ja hämmensi Herra Ylppöä hyvin paljon.

- Zen Cafén biisit nauhoitetulla levyllä katkesivat aina kertosäkeen jälkeen. Minun oli pakko keskeyttää toimitus ja kysyä, mikä juttu tämä oikein on.

Nainen vastasi Ylpölle:

- Kappaleet on kuultu jo kertosäkeeseen mennessä.

Musiikintekijää häiritsi kappaleiden katkaisu, eikä hän hämmennykseltään ja naurultaan pystynyt enää jatkamaan.

Kuunteleeko Herra Ylppö siis aina musiikkia, kun harrastaa seksiä?

- En, hiljaisuus on myös hyvä. Mutta en ainakaan kuuntelisi taustalla Rammsteinia.



Kirjailija Tuija Lehtinen: Heinäladossa

Nuortenkirjailija Tuija Lehtinen, 58, nostaa esille sen perinteisen lemmiskelypaikan: suomalaisen heinäladon.

- Tosin aika moni on varmaan käynyt siellä. Minulla oli hauskaa, Tuija kertoo. Kirjailijan heinälato sijaitsi kotitilalla Etelä-Pohjanmaalla.

Hän on ollut aviomiehensä kanssa yhdessä vuodesta 1973, pariskunnalla on takanaan 40 yhteistä vuotta.

Mikä on pitkän liiton salaisuus?

- Huumori. Asioita pitää peilata sen kautta, yhdessä.



Laulaja Frederik: Kielisuudelma miehen kanssa

Iskelmälaulaja Frederik, 68, nimeää tuulisen kaurapellon erikoisimmaksi paikaksi, missä on pelehtinyt.

- Sieltä ei ainakaan kukaan näe, kun kaura on yhden metrin ja 20 senttiä korkeaa. Mutta en suosittele, sääsket ovat takapuolessa – varsinkin, jos ei tuule, Frederik lisää.

Hän on – toisin kuin Väänänen – leveän, puolikovan sängyn puolella.

- Se ei saa olla liian pehmeä. Ympärillä on joka puolella peilejä, valo on puolihimmeä, tuoksua ja mirhamia. Musiikki taustalla voisi olla Bachia, Mozart on liian raju. Lauri Tähkää ei missään nimessä, hyi, Frederik maalailee.

Frederikin ikimuistoisin seksuaalinen kokemus on kuitenkin miehen kanssa: hän antoi pitkän kielisuudelman miehelle Valkeakosken tanssipaikassa.

- Manageri oli antanut neuvoksi, että kun lopetat keikan, valitse eturivistä kaunein nainen ja anna hänelle pitkä kielisuudelma lavan edessä. Pussasin sitten vahingossa miestä, Frederik muistaa suudelman vieläkin kirkkaasti.

- Olimme molemmat hyvin hämmästyneitä, mykistyneitä. Olin huomannut aataminomenan. Se oli kauhukokemus, mutta toisaalta hyvin onnistunut kielari. Mies pussasi hyvin. Hänkin varmaan muistaa tapahtuman, toivottavasti hänelle ei jäänyt traumoja.

Frederik selvittää, että miehellä oli pitkä tukka.

- Ja hän oli kaunis nuori mies. En erottanut, että hän ei ollut nainen. Mies näytti naiselta, Frederik jatkaa perustelua ja alkaa nauraa. 

- Ei se minusta homoa tee, pussaavathan heterotkin toisiaan nykyään.

Frederik ei enää noudattanut toista kertaa managerin neuvoa.

- Jos olisin jatkanut, kai olisin pussannut jatkuvasti miehiä ja uutiskynnyskin olisi ylittynyt, laulaja vitsailee ja nauraa.

Frederik kehuu olevansa hyvä rakastaja.

- Ajattelen naista ja hänen orgasmiaan aina ensin – ennen omaani. 40 vuotta olen jo yrittänyt tehdä hyvää työtä. Haluaisin päästä nyt eroon machomies-maineestani, Frederik sanoo.



Kirjailija Katja Kettu: Tiberjoen rannalla

Kirjailija Katja Kettu, 35, miettii hetken.

- Mieleen painunein paikka, jossa olen harrastanut seksiä, on kerrostalon katolla. Ihmiset kävelevät ohi, olemme savupiipun takana iltahämyssä. On kesä.

Kyseessä oli spontaani päähänpisto.

- Teki mieli, Katja perustelee ja vähän tirskahtaa.

Parhainta seksi on Katjan mielestä silloin, kun ollaan rakkauden kynnyksellä – niin kuin hänkin tällä hetkellä. Rakkauden kipinä sytyttää kirjailijan.

- On hienoa, kun himo syntyy molemmissa samaan aikaan spontaanisti.

Katja Kettu pohtii vielä. Hän haluaa vaihtaa erikoisimman paikkansa.

- Kun olimme juuri menneet kihloihin, harrastimme seksiä Italiassa Tiberjoen rannalla. Se oli kalliota, ei hiekkaa. Romanttinen rakkaudenhetki.

- Rannalla oli rottia – se oli miinusta, Katja myöntää ja naurahtaa.

Kirjailija ei ole enää kihloissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    2. 2

      Uudistus kiukutti ensin Facebookissa – nyt se tulee WhatsAppiin

    3. 3

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    4. 4

      Kommentti: Norjan urheilu sai rajun selkäsaunan Johaugin dopingtapauksessa

    5. 5

      Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

    6. 6

      Mr Sexy, Miss Pelinainen, Mr Too Big – Nämä 11 sinkkua kilpailevat voitosta Paratiisihotelli-ohjelmassa!

    7. 7

      Käräjäoikeus vangitsi toisen epäillyn Turun puukkoiskuun liittyen – asianajaja: 18-vuotias Mohamed kiistää osallisuuden

    8. 8

      ”Maailman kaunein pilotti” – Evan, 31, henkeäsalpaavat kuvat nousivat yllättäen somehitiksi – vaalea kaunotar työskentelee lentäjänä

    9. 9

      Kimi Räikkönen jatkaa Ferrarilla ensi kaudella!

    10. 10

      Therese Johaug murtui kyyneliin toimittajajoukon edessä – IS seurasi tapauksen etenemistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    2. 2

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    3. 3

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    4. 4

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    5. 5

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    6. 6

      80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

    7. 7

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    8. 8

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    9. 9

      Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

    10. 10

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    2. 2

      Uudistus kiukutti ensin Facebookissa – nyt se tulee WhatsAppiin

    3. 3

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    4. 4

      Kommentti: Norjan urheilu sai rajun selkäsaunan Johaugin dopingtapauksessa

    5. 5

      Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    2. 2

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    3. 3

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    4. 4

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    5. 5

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. Näytä lisää